Ilmoittauduin tänä syksynä vihdoin ja viimein Tutkija tavattavissa -palveluun. Olen tiennyt tästä palvelusta jo useamman vuoden, ja aktiivisesti suositellut sitä muille niin vanhassa kuin nykyisessäkin työssäni, mutta jostain syystä oma ilmoittautuminen on jäänyt roikkumaan. Ehkä siihen on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaikuttanut se, että en ole enää aktiivisesti tehnyt tutkimusta.
Nyt kuitenkin entinen kollegani oli suositellut minua palveluun, ja sieltä oltiin minuun suoraan yhteydessä. Eihän siinä oikein muuta voinut tehdä kuin ryhdistäytyä, ilmoittautua mukaan ja alkaa suunnitella ensimmäistä vierailua.
Niin, mikä oikein on Tutkija tavattavissa -palvelu? Kyseessä on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä toiminta, jossa eri alojen tutkijat tekevät koulujen pyynnöstä virtuaalivierailuja oppitunneille. Tutkijat pääsevät harjoittelemaan esiintymistä, vuorovaikutustaitoja ja tietenkin kertomaan itselle merkityksellisistä aiheista. Koulut saavat vierailijan yliopistolta ja sen myötä toivottavasti tuoreita näkökulmia ja vaihtelua oppitunneille.
Olen nyt tehnyt kaksi virtuaalista kouluvierailua ja ne ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen puhunut uskontolukutaidosta, medialukutaidosta, uskonnontutkimuksen ajankohtaisista tutkimusaiheista, ja varsin paljon islamista. Oppilaiden kysymykset ovat tärkeässä osassa vierailuja, ja ne ovatkin olleet hyviä ja paikoin haastaviakin. Koska olen opettanut melko vähän pandemia-aikaan, olen huomannut, että mustille neliöille jutteleminen on varsin raskasta. Seuraavalla vierailulla aionkin pyytää, että kaikki laittaisivat kamerat päälle, mikäli vain mahdollista.
Kouluvierailut ovat minusta ennen muuta hyviä mahdollisuuksia viedä tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia yliopiston seinien ulkopuolelle. Vierailut ovat yksi tiedeviestinnän muoto. En niistä itse hae niinkään opetus- tai esiintymiskokemusta, vaan pikemminkin tiedeviestintätaitojeni laajentamista. Vierailut ovat myös toimineet piristävänä lisänä työssäni, johon ei nykyisellään juuri kuulu kontaktia opiskelijoihin. Saa nähdä, vieläkö tälle vuodelle tulee uusia vierailuja.