Virtuaalitodellisuus opetuskäytössä

Viime viikkojen aikana tämän akateemisen pätkätyöläisen elämään on kuulunut monen muun asian ohella sukeltelua virtuaalimaailmoihin.

 

Pyhät Pikselit!

Kaksi viikkoa sitten järjestimme Katsomusten porukalla Pyhät Pikselit! -tapahtuman, joka oli osa Tieteiden yötä. Tapahtumassa kävijät pääsivät tutustumaan vr-lasien kautta Australian aboriginaalien pyhään vuoreen Uluruun, Pariisin Notre Dame -katedraaliin, Dubaissa sijaitsevaan moskeijaan, Mount Everestin rinteillä sijaitsevaan buddhalaiseen luostariin, sekä Japanissa sijaitsevaan buddhalaiseen temppeliin.

low angle photo of notre dame
Photo by Paul Deetman on Pexels.com

Kiinnostus tilaisuuttamme kohtaan osoittautui ilahduttavan suureksi, ja kolmien lasien luo oli jatkuvasti jonoa. Paikalla oli useita (uskonnon)opettajia ja tilaisuudessa ja sen jälkeen virisikin keskustelua siitä, miten vr-sisältöjä voisi tuoda osaksi opetusta.

 

Virtuaalivierailuja meillä ja muualla

Suhtaudun positiivisesti virtuaalitodellisuuden sisältöjen opetuskäyttöön. Näen vr-sisällön valokuvan ja videon jatkeena, ja mahdollisuutena tuoda opetukseen lisää kokemuksellisia sisältöjä. Kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin ei ole mahdollista mennä ns. oikeasti. Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemuksen vaikkapa Ulurulla vierailusta niin todenmukaisena, kuin se nykypäivänä on mahdollista ilman kymmenien tuntien hintavaa ja luontoa kuluttavaa matkustamista. Mekkaan puolestaan ei ole asiaa kuin muslimeilla, mutta sieltäkin on olemassa vr-sisältöä

Uskonnonopetuksessa virtuaalivierailuja voisi tehdä juuri eri uskontojen pyhille paikoille, sekä erilaisiin uskonnollisiin seremonioihin. Väittäisin, että virtuaalinen vierailu esimerkiksi hindutemppeliin syventää lukemalla opittua tietoa ja jättää mahdollisesti myös paremman muistijäljen. Taidolla tehty sisältö antaa hyvän kuvan pyhän paikan väreistä, materiaaleista, tilasta ja tunnelmasta. Hajut ja kosketus jäävät kokematta, mutta kokemus on vaikuttava ilman niitäkin.

close up photography hindu deity
Photo by Artem Beliaikin on Pexels.com

Joissain yhteyksissä minulle on todettu, että eihän virtuaalivierailu ole aito osallistumisen muoto, eikä esimerkiksi pyhää voi kokea virtuaalisesti. Mutta tarvitseeko sitä yrittääkään? Opetuskäytössä ei ole kyse uskonnollisen kokemuksen hakemisesta vaan tiedon ja ymmärryksen lisäämisestä. Virtuaalitodellisuus tarjoaa tähän yhden tavan lisää.

Virtuaalitodellisuus lisäisi kokemuksellisuutta monessa muussakin oppiaineessa kuin uskonnossa. Biologian ja maantiedon tunneilla voisi vierailla sademetsässä tarkastelemassa kasvien kerroksellisuutta, yhteiskuntaopin tunnilla puolestaan eduskuntatalossa tai vaikkapa YK:n päämajassa. Kuvaamataidon tunnilla voisi olla mahdollisuus ihailla taidetta maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa. Kaikki tämä tulee entistä paremmin mahdolliseksi teknologian ja sisältöjen kehittyessä kiivasta tahtia.

 

Laadulla on väliä

Olen tutustunut erilaisiin vr-laseihin noin kolmen vuoden ajan, ja jos jotain on käynyt selväksi, niin se, että laatuun kannattaa panostaa. Meillä oli Pyhät Pikselit -tapahtumassa käytössä kahdet suomalaisen Varjon lasit, jotka ovat tällä hetkellä maailman tarkimmat. Laseja ei kuitenkaan ole tarkoitettu niinkään kuluttajamarkkinoille kuin yrityskäyttöön, mikä näkyy niin hinnassa kuin sisältöjä pyörittävän tietokoneen tehovaatimuksissakin. Mutta voi pojat, kun kuva on tarkka! Näillä laseilla todella sukeltaa toiseen maailmaan.

Lisäksi meillä oli käytössä Oculuksen Quest -lasit. Niissä näyttö ei ole yhtä tarkka kuin Varjon laseissa, minkä näki esimerkiksi Ulurun laitamilla olevien puiden lehtien värinänä. Näyttö on kuitenkin hyvä, ja näilläkin laseilla syntyy tunne siitä, että on siirtynyt toiseen paikkaan. Hinta on alle 500 euroa, ja erillistä tietokonetta ei tarvita.  Kerrassaan mainio laite vähän vähemmän tekniselle käyttäjälle, ja helppokäyttöinen esimerkiksi juuri yleisötilaisuuksissa.

(Mainittakoon, kun hinnoista kirjoitin, että saimme laitteet lainaksi, emmekä maksaneet niistä mitään.)

sky woman clouds girl
Photo by Bradley Hook on Pexels.com

Viime viikolla kokeilin Educa-messuilla Samsungin Gear VR -laseja, jotka tarvitsevat toimiakseen Samsungin puhelimen. Myös nämä lasit olivat helppokäyttöiset ja kevyet, mutta näkökenttä oli niissä huomattavasti rajallisemman tuntuinen kuin edellä mainituissa laseissa, eikä samanlaista toiseen paikkaan sukeltamisen tunnetta syntynyt. Koin tarkkailevani syyrialaista pakolaisleiriä, en olevani siellä.

Laitteella on siis väliä, sanoisin, niin yleisötilaisuuksissa kuin opetustilanteissakin. Laitteen täytyy olla riittävän helppokäyttöinen, jotta aika ei mene tekniikan kanssa säheltämiseen. Samaan aikaan laitteen tulee mielestäni olla niin laadukas, että se todella antaa lisäarvoa, eikä käyttö muistuta television lähikatselua.

Samaan aikaan täytyy muistaa, että myös sisältöjä on monenlaisia. Tämä kävi tuskallisen selväksi etsiessämme sopivia materiaaleja pyhien paikkojen esittelyyn. Osa kuvista ja videoista oli kuvattu huonolla laadulla, osa erikoisesta kuvakulmasta. Lintuperspektiivi ei auta, jos pyrkii tarjoamaan kokemuksen paikanpäällä olemisesta ja osallistumisesta. Lopulta päädyimme näyttämään sisältöjä, luvan kanssa, kahdelta kaupalliselta verkkosivustolta, ja lisäksi saimme käyttöömme Varjon demoja varten kuvattua materiaalia.

 

Ryntäys vr-lasiostoksille?

Mitä koulujen kannattaisi tehdä tällä hetkellä? Jos itse olisin päättämässä koulun taloudesta, harkitsisin yksien tai kaksien lasien hankkimista koululle. Vaikka vr-sisällöt olisivat aktiivisemminkin käytössä, en ainakaan vielä näe syytä hankkia kouluun isoa määrää laseja. Kehitys menee kovaa vauhtia eteenpäin ja vaarana on, että tänään hankittu teknologia on monin tavoin vanhentunutta jo vuoden, kahden jälkeen. Lisäksi, ei koko luokan oppilailla tarvitse olla laseja samaan aikaan päässään. Niitä voidaan kokeilla vuorotellen.

Lasien avulla oppilaita voi tutustuttaa uuteen teknologiaan, ja ne voivat myös toimia yhtenä mediakasvatuksen apuvälineenä. Etenkin uteliaille, kehittämishaluisille opettajille lasit voivat olla mielekäs virike oman opetuksen kehittämiselle. Mikään oikotie onneen ne eivät kuitenkaan ole, vaan yksi opetuksen mahdollinen työkalu monen muun joukossa.

 

 

 

 

Yliopistopedagogiikkaa

Tänä syksynä lisäkoulutan itseäni osallistumalla ohjausta käsittelevälle yliopistopedagogiikan kurssille. Kurssia on vielä noin kuukausi jäljellä. Sen suurin anti minulle on ollut ohjausharjoittelu, mutta myös kirjalliset tehtävät, kuten ohjauksen orientaatioihin tutustuminen, ovat olleet hyödyllisiä.

Elinikäinen oppiminen ja opiskelu ovat minulle itsestäänselvyyksiä. Olen utelias ihminen ja kiinnostun herkästi kaikesta uudesta. Samaan aikaan haluan pitää hyvää huolta minulla jo olemassa olevista tiedoista ja taidoista, ja siten päivittää ja syventää osaamistani jatkuvasti.

Olen julkaissut opetusta ja oppimista käsittelevässä blogissani nyt kolme postausta meneillään olevaan yliopistopedagogiikan kurssiin liittyen, ja suunnitelmissa on julkaista vielä 1-2 postausta lisää.  Tervetuloa lukemaan!

Otetaas uusiksi

Ai niin mitä? No ne uudet tuulet. Puolisen vuotta sitten luulin tässä vaiheessa syksyä keskittyväni post doc -tutkimukseeni, mutta vielä mitä. Kesällä minulle tehtiin tarjous, josta en niin millään malttanut kieltäytyä. Teologisessa tiedekunnassa olevan Religion and the Digital World -apulaisprofessuurin viranhaltija siirtyi toisiin tehtäviin, ja tämän syksyn ajan sijaistan tuossa tehtävässä, yliopistonlehtorin nimikkeellä tosin.

Aihepiiri on mitä innostavin. Alunperin kiinnostus digitaalista viestintää ja teknologista kehitystä kohtaan lähti, noh, miehestä, ja etenkin VR-teknologian ja -sisältöjen kehityksessä pysyn edelleenkin kärryillä päivittäisten ruokapöytäkeskustelujen myötä. Omiksi alueikseni on vuosien varrella muotoutunut sisällöntuotanto ja opetusteknologia, ja viime vuosina olen kiinnostunut entistä enemmän edutech-yrityksistä sekä VR (Virtual Reality)-teknologian tuomista mahdollisuuksista opetukseen. Olen näistä teemoista kirjoittanut toisessa blogissani: pedagogisten opintojen aikaisista vierailuista Lightneerillä ja Mehackitilla, VR-näkökulmasta tekemästäni vierailusta Slushissa jne.

Myös Katsomukset-portaali, jonka koordinointi ja päätoimittajana toimiminen kuuluvat myös tämänhetkiseen työnkuvaani, on yksi esimerkki uskonnoista ja katsomuksista digitaalisessa maailmassa. Vihapuheen, polarisaation ja tahallisen(kin) väärinymmärtämisen aikana on tärkeää, että verkosta löytyy tutkimusperustaista tietoa uskontoihin ja katsomuksiin liittyen. Verkko kun tuntuu nykyään olevan se ensisijainen paikka, mistä tietoa haetaan.

Mitä on siis tapahtunut post doc -tutkimukselleni? Tällä hetkellä sen täysipäiväinen edistäminen on jäissä, mutta uskontolukutaito on mukana suuressa osassa tekemisiäni. Meneillään on aihepiiriin liittyvä kirjaprojekti, luvassa seminaarivierailu Rovaniemelle, missä pidän puheenvuoron uskontolukutaidosta, ja lisäksi Katsomukset toimii osaltaan juuri uskontolukutaidon edistäjänä, pyritäänhän sen avulla vahvistamaan asiallista ja asiapohjaista keskustelua yhteiskunnassamme.

Näillä siis mennään loppuvuosi ja luvassa on paljon kaikkea uutta ja innostavaa!