Tutkija tavattavissa

Ilmoittauduin tänä syksynä vihdoin ja viimein Tutkija tavattavissa -palveluun. Olen tiennyt tästä palvelusta jo useamman vuoden, ja aktiivisesti suositellut sitä muille niin vanhassa kuin nykyisessäkin työssäni, mutta jostain syystä oma ilmoittautuminen on jäänyt roikkumaan. Ehkä siihen on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaikuttanut se, että en ole enää aktiivisesti tehnyt tutkimusta.

Nyt kuitenkin entinen kollegani oli suositellut minua palveluun, ja sieltä oltiin minuun suoraan yhteydessä. Eihän siinä oikein muuta voinut tehdä kuin ryhdistäytyä, ilmoittautua mukaan ja alkaa suunnitella ensimmäistä vierailua.

Niin, mikä oikein on Tutkija tavattavissa -palvelu? Kyseessä on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä toiminta, jossa eri alojen tutkijat tekevät koulujen pyynnöstä virtuaalivierailuja oppitunneille. Tutkijat pääsevät harjoittelemaan esiintymistä, vuorovaikutustaitoja ja tietenkin kertomaan itselle merkityksellisistä aiheista. Koulut saavat vierailijan yliopistolta ja sen myötä toivottavasti tuoreita näkökulmia ja vaihtelua oppitunneille.

Olen nyt tehnyt kaksi virtuaalista kouluvierailua ja ne ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen puhunut uskontolukutaidosta, medialukutaidosta, uskonnontutkimuksen ajankohtaisista tutkimusaiheista, ja varsin paljon islamista. Oppilaiden kysymykset ovat tärkeässä osassa vierailuja, ja ne ovatkin olleet hyviä ja paikoin haastaviakin. Koska olen opettanut melko vähän pandemia-aikaan, olen huomannut, että mustille neliöille jutteleminen on varsin raskasta. Seuraavalla vierailulla aionkin pyytää, että kaikki laittaisivat kamerat päälle, mikäli vain mahdollista.

Kouluvierailut ovat minusta ennen muuta hyviä mahdollisuuksia viedä tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia yliopiston seinien ulkopuolelle. Vierailut ovat yksi tiedeviestinnän muoto. En niistä itse hae niinkään opetus- tai esiintymiskokemusta, vaan pikemminkin tiedeviestintätaitojeni laajentamista. Vierailut ovat myös toimineet piristävänä lisänä työssäni, johon ei nykyisellään juuri kuulu kontaktia opiskelijoihin. Saa nähdä, vieläkö tälle vuodelle tulee uusia vierailuja.

Kun asiantuntijuus vanhentuu

Muutama viikko sitten minua pyydettiin aamu-televisioon kommentoimaan Ranskan viimeaikaisia terrori-iskuja ja islamiin liittyviä keskusteluja. Aikaa vastata pyyntöön oli vähän, mutta aika nopeasti tiesin kieltäytyväni. Miksi näin? Tiedeviestintä on sydäntäni lähellä enkä sitä paitsi ole koskaan edes ollut televisiossa.

Suurin syy kieltäytymiselleni oli se, että en kokenut olevani paras mahdollinen aiheen asiantuntija. Vaikka ranskalaista yhteiskuntaa edelleen sivusilmällä seuraankin, ei se ole ollut aktiivinen tutkimuskohteeni enää 5-6 vuoteen. Koen, että asiantuntijuuteni on jo alkanut vanhentua.

Asiantuntijuuteni Ranskan suhteen ei ehkä ole enää parhaassa terässään, mutta ei se toki ihan museokunnossakaan ole. Photo by Pixabay on Pexels.com

Mietin sitäkin, että terrorismiin liittyvät kysymykset eivät koskaan ole olleet tutkimuskohteenani ja mikäli keskustelussa painotettaisiin juuri terrorismia, voisin olla heikoilla jäillä osaamiseni kanssa. Toisaalta tiesin, että keskustelussa tultaisiin nostamaan esiin myös ranskalaisten tuntoja ja tunnelmia, enkä niihinkään ole nyt paneutunut.

Niinpä päätin kieltäytyä kohteliaasti kutsusta, ja ehdotin muutamaa muuta tutkijaa, joiden katsoin olevan minua parempia kommentaattoreita näissä kysymyksissä. Katsoin seuraavana päivänä lähetyksen, ja minusta se oli hyvä ja informatiivinen. Lopulta lähetyksessä käsiteltiin sellaisia teemoja, joita olisin omalla osaamisellani pystynyt varsin hyvin ja asiantuntevasti kommentoimaan, mutta tein silti mielestäni oikean ja vastuullisenkin päätöksen.

Väitöksen jälkeisen post doc -kauteni myötä Ranska jäi pienemmälle huomiolle, mutta sen sijaan perehdyin entistä paremmin islamiin Suomessa. Vielä vaihdettuani nykyiseen työhöni maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa olen kirjoittanut kaksi tekstiä liittyen musliminaisten huiveihin ja huntuihin nimenomaan Suomen kontekstissa. Ensimmäinen niistä julkaistiin elokuussa Teologisessa Aikakauskirjassa, ja toinen Politiikasta-verkkojulkaisussa marraskuun alkupuolella. Näiden tekstien suhteen en pysähtynyt miettimään, onko asiantuntijuuteni vanhentunutta. Sitä kylläkin pohdin, riittääkö aikani niiden kirjoittamiseen uuden työn ohella.

Asiantuntijuus ei säily, ellei sitä ylläpidä ja kehitä. Oma työurani on viime vuosina suuntautunut muualle kuin Ranskaan. Jäin tässä yhteydessä miettimään, minkä asiantuntija oikein olen. Taidan olla hieman välitilassa. Toki minulla on vankka osaaminen islamiin Euroopassa liittyvissä kysymyksissä, ja enköhän minä edelleen ole ihan pätevä uskontotieteilijä. Tiedeviestinnän asiantuntijaksi en oikein vielä osaa itseäni kutsua, mutta sellaiseksi haluan kovasti kehittyä. Sitä kohden siis!

Kirja uskontolukutaidosta

Heinäkuun loppupuolella valmistui jälleen yksi pitkäaikainen projekti, kun Springer julkaisi Tuula Sakaranahon ja Timo Aarrevaaran kanssa toimittamani kirjan The Challenges of Religious Literacy. The Case of Finland.

Saimme kirjoittajiksi joukon osaavia kollegoja, jotka kirjoittivat uskontolukutaidosta muun muassa lestadiolaisuuteen, kouluun, ja radikalisaation ehkäisyyn liittyen. Itse olin kirjan toimittajana mukana kirjoittamassa niin johdantoa kuin johtopäätöksiäkin. Niiden ohella kirjasta löytyy yhdessä Teemu Pauhan kanssa kirjoittamani luku Helsingin moskeijahankkeesta.

Tarkastelemme Teemun kanssa vastauksia, jotka Helsingin vuoden 2017 kunnallisvaaliehdokkaat antoivat Helsingin Sanomien vaalikoneen moskeija-aiheiseen väittämään. HS:n vaalikoneen ensimmäinen kohta käsitteli sitä, voidaanko Helsinkiin rakentaa suurmoskeija, mikäli se tehdään ilman julkista rahaa. Tähän väittämään vastasi numeerisesti (=asteikolla 1 – 5 kuinka samaa mieltä väittämän kanssa on) lähes 850 vastaajaa, ja 630 vastaajaa lisäsi myös sanallisesti näkemyksensä aiheesta.

Moskeijahanketta sekä puolustetaan että kritisoidaan aineistossa. Osa vastaajista koki, että muslimeilla tulee olla oikeus rakentaa moskeija siinä missä kristityt voivat rakentaa kirkon. Osa puolestaan viittasi ”muualla” saatuihin kielteisiin kokemuksiin moskeijahankkeista. Aineistosta nousevat esiin myös muun muassa radikaalin islamin leviämisen pelko, hankkeen rahoituspohjaan liittyvät kysymykset, ja islamin kokeminen vieraana ja politiikkaan kietoutuneena uskontona. Kaikkea tätä tarkastelemme uskontolukutaidon näkökulmasta tukeutuen Diane L. Mooren tapaan ymmärtää käsitteen sisältö.

Uskontolukutaito-kirjaSuomen Kulttuurirahaston tuen turvin kirja voitiin julkaista kaikille avoimena open access -julkaisuna. Kirjan pääsee lukemaan Springerin sivuilla.

Uskontolukutaitoon liittyen on vireillä toinenkin kirjahanke, tällä kertaa suomenkielinen. Sen suhteen työ on vielä niin kesken, että ei siitä tässä yhteydessä tämän enempää. Sen sijaan muutama muu postdoc-kauden julkaisu on vielä tulossa ulos tämän vuoden puolella, ja niistä ensimmäinen ihan pikapuoleen. Siitä sitten omassa postauksessaan lisää.

Häntiä

medium coat beige dog
Photo by Goochie Poochie Grooming on Pexels.com

Ei, en ole kirjoittamassa puudelien hännistä, vaikka puudeleista kovasti pidänkin. Koirakuumeeni olisi itse asiassa ihan oman postauksensa paikka.

Uuden työni rinnalla hoidan vanhan työni häntiä – kesken jääneitä projekteja – kuntoon. Onneksi nykyiselle työnantajalleni sopii, että hoidan näitä myös työajallani. Muussa tapauksessa voisi tirahtaa pieni kyynel.

Tajusin oikeastaan vasta uusien töiden jo alettua, että vanhatkin työt vievät aikaani vielä aika paljon. Huhtikuussa tarkastin kahden graduseminaarilaiseni opinnäytteet, ja nyt toukokuulle tuli vielä yksi. Tutkielmien lukeminen on itse asiassa hyvinkin mielenkiintoista ja opettavaista, eli ihan mieluinen häntä on kyseessä.

Eilen sähköpostiini kilahti yhteensä neljän eri artikkelin / katsauksen versiot tarkistettaviksi, ja tänään tuli vielä yksi lisää. Mitenköhän siinä niin kävi, että ne kaikki tulivat yhtä aikaa? Tai eivät sentään ihan kaikki, sillä huhtikuun puolella kävin läpi vielä kahden muun artikkelin oikovedokset.

Se, että artikkeleita nyt tippuu tarkistettavaksi kuin plussapalloja vanhassa K-kaupan mainoksessa – että plop plop plop vaan! – on sekin loppupeleissä erittäin positiivinen asia, sillä se tarkoittaa, että nuo artikkelit itse asiassa julkaistaan lähiaikoina.

Huhtikuussa tarkastamani artikkelit tulevat kirjaan, jonka julkaisu häämöttää jo muutaman viikon päässä. Kolme artikkelia tulee kirjaan, jonka julkaisua kaavaillaan heinäkuulle. Olen lisäksi yksi tuon kirjan toimittajista, joten saan vielä ennen lomia koko kirjankin luettavakseni. Lisäksi yksi katsaus julkaistaan alkusyksystä.

Tarkastamisen ja korjaamisen lisäksi minulla on myös uutta kirjoitettavaa postdoc-tutkimukseeni liittyen. Yksi luku on tulossa kirjaprojektiin, josta olen erityisen innoissani, ja lisäksi kirjoitan yhdessä muutaman kollegan kanssa kirjaa, josta toki siitäkin olen innoissani.

Harmillisesti yksi häntä jäi tänä keväänä hoitamatta, sillä jouduimme perumaan huhtikuun Argumenta-tapahtuman koronaepidemian takia. Osan tapahtumasta saamme toivottavasti toteutettua syksyllä. Ensi viikolla on tarkoitus suunnitella syksyn tapahtumia tarkemmin. Mitään varmaa ei kukaan tietenkään vielä tiedä, mutta jotain me järjestämme, vaikka sitten verkossa.

Häntien hoitaminen uusien töiden rinnalla on ajoittain raskasta, mutta en voisi ajatellakaan jättäväni esimerkiksi jo aloitettuja kirjoitusprojektejani kesken. On ilo saattaa ne valmiiksi!

Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!