Kävin viime viikolla Johanna Isosävin Ranskaa raakana! -podcastin vieraana puhumassa väitöskirjani teemoista. Keskustelimme puolen tunnin verran uskonnon ja valtion suhteista Ranskassa, musliminaisten huivien ja huntujen herättämistä reaktiosta, sekä jonkin verran myös uskontolukutaidosta.

Uskonnon ja valtion välinen suhde on Ranskassa periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monin tavoin kimurantti. Vuoden 1905 lain mukaan uskonto ja valtio ovat toisistaan erossa, valtio ei tue eikä tunnusta mitään uskontoa, ja ihmisillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Uskonnon ja valtion ero tarkoittaa ranskalaisessa kontekstissa muun muassa sitä, ettei kouluissa opeteta lainkaan uskontoa omana oppiaineenaan, eivätkä valtion virkamiehet saa tuoda omaa vakaumustaan millään tavalla esiin.

Käytäntö on tosiaan hieman toinen asia. Historiallisista syistä Ranskan valtio huolehtii kaikista ennen vuotta 1905 rakennetuista uskonnollisista rakennuksista, mikä tarkoittaa lähinnä kristillisiä kirkkoja. Esimerkiksi Pariisin moskeija rakennettiin vasta 1920-luvulla. Samoin historiallisista syistä, Alsace-Mosellen alueella opetetaan kouluissa uskontoa, ja julkisissa yliopistoissa voidaan opettaa teologiaa. Laki ei käytännössä ole sama kaikille ranskalaisille.

Viime vuosikymmeninä Ranskassa on toistuvasti keskusteltu musliminaisten oikeudesta käyttää julkisissa tiloissa päähuivia ja kasvohuntua. Päähuivien käyttö kiellettiin muiden näkyvien uskonnollisten tunnusmerkkien tavoin valtion kouluista vuonna 2004. Ranskassa on myös merkittävä määrä yksityisiä kouluja, ja niihin tämän lainsäädäntö ei ulotu. Vuonna 2011 astui puolestaan voimaan laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisessa tilassa.

Monesti kysytään, miksi päähuivit ja kasvohunnut ovat herättäneet niin vilkasta keskustelua juuri Ranskassa. Tähän ei ole mitään yksinkertaista vastausta, mutta syitä voi etsiä muun muassa halusta pitää julkinen tila neutraalina, ajatuksesta kaikkien jakamasta ranskalaisesta identiteetistä, sekä valistuksen ajalta lähtöisin olevasta järjen merkityksen korostamisesta (uskon kustannuksella).

Pohdin kaimani kanssa hetkisen myös uskontolukutaitoa ranskalaisessa kontekstissa. Kuinka toimiva ratkaisu loppupeleissä on se, että uskontoihin liittyviä tietoja opetetaan Ranskassa vain osana muiden oppiaineiden, kuten historian, opetusta? Ranskassakin on pohdittu sitä, antaako kouluopetus nykyisellään oppilaille tarpeeksi eväitä ymmärtää vaikkapa Louvreen koottujen taideaarteiden merkityksiä. Omista tutkimusintresseistäni käsin kysyn, saavatko oppilaat tarpeeksi eväitä ymmärtää tämän päivän moniuskontoista todellisuutta?

Samaan aikaan on todettava, että suomalaiseen kouluopetukseen kuuluu uskonnon / elämänkatsomustiedon opetus, ja silti meilläkin käydään esimerkiksi juuri islamista keskustelua ajoittain hyvinkin hataralla tietopohjalla ja ymmärryksellä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa islamin ymmärtämistä yhtenäisenä uskontona: Kysymys, ”mitä mieltä muslimit ovat päähuivin käytöstä?”, on mieletön. ”Muslimit” eivät ole siitä mitään yhtä, yhtenäistä mieltä, vaan näkemys riippuu aivan siitä keneltä kysytään.

Näiden, ja muutaman muunkin teeman parissa meni puolituntinen yhdessä hujauksessa. Käy kuuntelemassa, ja kerro mitä pidit!