Vapaalla

Vuodenvaihteessa aloitimme töissä keskustelut mahdollisesta jatkostani maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Kerroin olevani kiinnostunut jatkamaan, mutta päättäneeni jo hyvä aika sitten, että sopimukseni päättyessä maaliskuun lopussa pitäisin muutaman kuukauden vapaajakson. Tiedekunnassa tähän suhtauduttiin ilahduttavan hyvin ja nyt olen tilanteessa, jossa sopimustani on jatkettu aina vuoden 2025 loppuun asti, ja saan viettää ruhtinaalliset neljä kuukautta vapaata.

Moni on kysynyt, mitä aion vapaallani tehdä. Tärkein tavoitteeni lienee se, että en aio suorittaa yhtään mitään. Itseni tuntien tulen tekemään paljon kaikenlaista, mutta mieluiten ilman suunnittelua ja kiirettä. Aion siivota tavarakasoja, jotka ovat häirinneet kotona silmääni aivan liian pitkään. Aion panostaa liikkumiseen ja hyvinvointiin. Aion nähdä ystäviäni. Aion antaa mielelleni tilaa käsitellä viime vuosina kokemiani menetyksiä, ja aikaa rauhoittua oravanpyörässä juoksemisesta.

Ihan ensimmäisiä asioita mitä olen vapaallani tehnyt, on ollut lukeminen. Olen aloittanut kahdella Minna Huotilaisen kirjalla: ensimmäinen oli, osuvasti, ”Aivosi tarvitsevat tauon” ja tänään aloitin lukea ”Keskittymiskyvyn elvytysopas” -kirjaa. Kumpikin soveltuu hyvin elämäntilanteeseeni: ajatukseni ovat monista syistä jo vuosien ajan olleet niin töissä kuin vapaallakin liiankin monessa asiassa yhtä aikaa. Nyt tilanne on rauhoittumassa, ja rauhoittunutkin jo paljon, joten on hyvä hetki keskittyä hengittelyyn muutaman kuukauden ajan.

Photo by Anete Lusina on Pexels.com

Kirjoittajan blokki

Vuosi 2021 jää mieleen koronavuotena. Lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta vietin koko vuoden etätöissä, joten kohtaamiset työpaikalla syksyn aikana olivat kuin juhlaa. Ehdin juuri alkaa viedä tavaroitani työhuoneelle ja tehdä työpisteestä itseni näköistä, kun etätyö kutsui jälleen.

Aika on tuntunut menevän kovin nopeasti. Päivät ovat helposti vähän yksitoikkoisia, kun monet riennot ovat olleet kiellettyjä tai vähintäänkin arveluttavia. Matkat ovat jääneet tekemättä ja juhlat pitämättä. On vain arkea, kotona. Eihän toki arjessa mitään vikaa ole, mutta kuten sanotaan, vaihtelu virkistää. Tuo vaihtelu on jäänyt aika vähäiseksi.

Johtuen varmaan ainakin osin edellä mainitusta, minua vaivasi viime vuonna kirjoittajan blokki. Se on näkynyt täällä blogissakin siinä, ettei kirjoituksia ole juuri tullut. Toki olen kirjoittanut kaikenlaista, mutta se on useasti onnistunut vasta aikamoisen pinnistelyn jälkeen. Olen aloittanut, ja aloittanut uudelleen. Saanut ajatuksesta kiinni, mutten siirrettyä sitä tietokoneelle. Kirjoittanut ja deletoinut. Kirjoittanut ja deletoinut. Kerrassaan rasittavaa.

Tekstejä siis kuitenkin syntyi. Tässä auttoi varmasti rutiini ja sitkeys, mutta ärräpäiden merkitystä ei pidä väheksyä.

Photo by KoolShooters on Pexels.com

Blokki näkyi ennen muuta uskontolukutaitoa käsittelevän teoksen kirjoittamisessa. Meno oli välistä sellaista pään hakkaamista seinään että liekö koskaan aiemmin ollut. Mutta siitä päästiin yli, ja kun kirja lähti arvioitavaksi, jäi minulle tunne, että olin lopulta saanutkin tehtyä jotain sen eteen. Kyseessä on siis useamman kirjoittajan yhteistuotos.

Viime vuonna saatiin yksi pitkä kirjaprojekti maaliin, kun Titus Hjelmin toimittama Uskonto, kieli ja yhteiskunta. Johdatus diskursiiviseen uskonnontutkimukseen julkaistiin. Kirjassa on mukana lukuni, jossa tarkastelen Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn kirjoituksia ja puheita islamista. Luvun otsikko on ”Nicolas Sarkozy ja ranskalaisen islamin rajat. Diskurssihistoriallinen analyysi”.

Loppuvuodesta kirjoitin muutaman blogitekstin. Dialogi-blogin tekstissä pohdin yleistajuisen tiedeviestinnän merkitystä ja Katsomuksissa julkaistussa blogitekstissä kokosin Tuula Sakaranahon kanssa Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa -hankkeemme antia yhteen. Lisäksi kirjoitin Katsomusten päätoimittajan katsauksen, joka julkaistiin viime viikon puolella.

Viime vuoden teksteistä osa ilmestyy alkaneen vuoden puolella, osa vieläkin myöhemmin. Yksi iso projekti on loppusuoralla, kun Teemu Pauhan kanssa toimittamani Suomalaiset muslimit ilmestyy alkukeväästä Gaudeamuksen kustantamana. Vielä on luvassa viimeiset korjauskierrokset, mutta maali häämöttää jo silmien edessä.

Olemme Teemun kanssa kirjoittaneet paljon yhdessä monen vuoden ajan ja myös kirjan toimittaminen on sujunut sulassa sovussa ja hurtilla huumorilla. Ehdimme jo hetken miettiä, että tässäkö sitten oli viimeinen yhteinen kirjoitusprojektimme, mutta vielä mitä. Loppuvuodesta saimme kirjoituspyynnön, ja ”pakkohan” siihen oli tarttua. Luvassa on siis yhdessä kirjoittamista myös tämän vuoden puolella. Toivottavasti ilman mitään blokkeja.

Kirjoitus Dialogi-blogissa

Kirjoitin pitkästä aikaa blogitekstin. Se julkaistiin Tutkitusti-hankkeen Dialogi-blogissa. Tutkitusti tuo yhteen joukon yleistajuisia tiedejulkaisuja, joista yksi on Katsomukset. Olen toiminut Katsomusten päätoimittajana pian neljä vuotta ja kauteni päättyy tämän vuoden lopussa. Oli siis hyvä hetki kirjoittaa hieman ajatuksia siitä, miksi yleistajuisella tiedeviestinnällä on väliä.

Kirjoitukseni pointti kiteytyy sen otsikossa ”Tiede(viestintä) kuuluu kaikille”. Tiedeviestintä kuuluu jokaisen tutkijan työhön, ja tiede puolestaan kuuluu kaikille. Käytännössä tätä ei ole aina ihan yksinkertaista toteuttaa. Siitä(kin) tekstissä muutama lyhyt esimerkki. Perusperiaate on kuitenkin selvä: tiede ja tutkimustulokset eivät voi jäädä pienen porukan omaisuudeksi. Ne kuuluvat kaikille. Tämä on otettava myös viestinnässä huomioon.

Tutkija tavattavissa

Ilmoittauduin tänä syksynä vihdoin ja viimein Tutkija tavattavissa -palveluun. Olen tiennyt tästä palvelusta jo useamman vuoden, ja aktiivisesti suositellut sitä muille niin vanhassa kuin nykyisessäkin työssäni, mutta jostain syystä oma ilmoittautuminen on jäänyt roikkumaan. Ehkä siihen on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaikuttanut se, että en ole enää aktiivisesti tehnyt tutkimusta.

Nyt kuitenkin entinen kollegani oli suositellut minua palveluun, ja sieltä oltiin minuun suoraan yhteydessä. Eihän siinä oikein muuta voinut tehdä kuin ryhdistäytyä, ilmoittautua mukaan ja alkaa suunnitella ensimmäistä vierailua.

Niin, mikä oikein on Tutkija tavattavissa -palvelu? Kyseessä on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä toiminta, jossa eri alojen tutkijat tekevät koulujen pyynnöstä virtuaalivierailuja oppitunneille. Tutkijat pääsevät harjoittelemaan esiintymistä, vuorovaikutustaitoja ja tietenkin kertomaan itselle merkityksellisistä aiheista. Koulut saavat vierailijan yliopistolta ja sen myötä toivottavasti tuoreita näkökulmia ja vaihtelua oppitunneille.

Olen nyt tehnyt kaksi virtuaalista kouluvierailua ja ne ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen puhunut uskontolukutaidosta, medialukutaidosta, uskonnontutkimuksen ajankohtaisista tutkimusaiheista, ja varsin paljon islamista. Oppilaiden kysymykset ovat tärkeässä osassa vierailuja, ja ne ovatkin olleet hyviä ja paikoin haastaviakin. Koska olen opettanut melko vähän pandemia-aikaan, olen huomannut, että mustille neliöille jutteleminen on varsin raskasta. Seuraavalla vierailulla aionkin pyytää, että kaikki laittaisivat kamerat päälle, mikäli vain mahdollista.

Kouluvierailut ovat minusta ennen muuta hyviä mahdollisuuksia viedä tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia yliopiston seinien ulkopuolelle. Vierailut ovat yksi tiedeviestinnän muoto. En niistä itse hae niinkään opetus- tai esiintymiskokemusta, vaan pikemminkin tiedeviestintätaitojeni laajentamista. Vierailut ovat myös toimineet piristävänä lisänä työssäni, johon ei nykyisellään juuri kuulu kontaktia opiskelijoihin. Saa nähdä, vieläkö tälle vuodelle tulee uusia vierailuja.

Vuosi 2020

Vuosi vaihtuu pian joten lienee hyvä hetki katsahtaa päättyvään vuoteen. Seuraavassa on hajanaisia ajatuksia siitä, mitä olen tehnyt, oppinut, ja ymmärtänyt.

Uusi työ

Vuoden 2020 yksi merkittävimmistä tapahtumista oli aloittaminen uudessa työssä. Tein pienen sivuloikan Helsingin yliopistolla, ja siirryin keskustakampukselta Viikkiin, teologisesta tiedekunnasta maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Muutaman kuukauden ajan puhuin ”meistä” ja ”meidän tiedekunnasta” tarkoittaen milloin uskontotiedettä / teologista, milloin taas maatalous-metsätieteellistä. Nyt tiedekunnakseni on myös puheessani vakiintunut jälkimmäinen. Mutta eihän sitä tule mikään muuttamaan, että olen uskontotieteilijä.

Näin yhdeksän kuukauden jälkeenkin olen erittäin tyytyväinen uraliikkeeseeni. Vuosi sitten olin tilanteessa, jossa kaipasin kipeästi muutosta. Ei niin, että uskontotieteessä, saati uskontotieteilijöissä, olisi ollut mitään vikaa. Ehdin kuitenkin muutamaa pientä taukoa lukuunottamatta opettaa ja tehdä tutkimusta uskontotieteessä 16 vuoden ajan. Nuorempana ihannoin ajatusta siitä, että työura tehtäisiin yhdessä paikassa. Nyt olen enemmänkin sitä mieltä, että vaihtelu virkistää. Ja olenhan edelleen Helsingin yliopistolla, joten en minä kovin kauas päätynyt!

Uusi työ on tarkoittanut isoa oppimisprosessia. Olen opetellut uuden tiedekunnan rakennetta, strategiaa ja tutkimusaloja. Olen oppinut paljon yliopiston viestinnästä. Olen oppinut tuntemaan uusia ihmisiä. Olen myös oppinut katsomaan (luonnon)ympäristöä uudella tavalla. Välistä kaiken uuden määrä on tuntunut kovin suurelta, mutta ne hetket ovat jääneet varsin lyhyiksi. Uuden oppiminen on ennen muuta motivoivaa ja innostavaa.

Työskentely kotona

Kiitos koronapandemian, en ole tehnyt päivääkään töitä Viikin kampuksella. Kaiken edellä mainitun uuden opetteleminen etänä, omasta kodista käsin, on ollut yksi tämän vuoden suurista haasteistani. Etenkin uusiin ihmisiin tutustuminen etänä, Zoomin välityksellä, on ollut ajoittain todella raskasta. Kotona työskenteleminen sujuu minulta hyvin ja olen ennenkin pitänyt etäpäiviä, mutta kaipaan kuitenkin kasvokkaisia kohtaamisia.

Etätyöskentely on sekin tuonut minulle, siinä missä tuhansille muillekin, uutta opittavaa. Ennen maalis-huhtikuuta en ollut koskaan käyttänyt Zoomia enkä Teamsia, mutta nykyään niiden käyttö sujuu vaivatta, vaikken ehkä ihan jokaista toimintoa vielä tunnekaan. Ja kyllä minä Hangoutsiinkin tieni löydän.

Yksi suurimmista pandemian tuomista harmeista on se, etten pystynyt pitämään uskontotieteessä kunnon läksiäisiä. Ne olisin todella halunnut pitää, jo pitkän työhistoriani takia. Nyt minusta tuntuu siltä, kuin olisin vaivihkaa vain hävinnyt omille teilleni. Olen kuitenkin pitänyt vuoden aikana vanhoihin työkavereihini yhteyttä – Zoomilla, kuinkas muutenkaan – ja ehkä vielä joku päivä tarjoan kaikille halukkaille kuohuvat Topelian pihalla.

Photo by Rene Asmussen on Pexels.com

Vanhat hännät

Nykyiseen työhöni ei varsinaisesti kuulu tutkimus, vaikka tutkimuskoordinaattorin nimikkeellä työskentelenkin. Sovin kuitenkin jo heti alussa, että saan käyttää hieman työaikaani nk. vanhojen häntien, eli vanhasta työstä kesken jääneiden (kirjoitus)projektien loppuunsaattamiseen.

Päivitin tänään julkaisuluetteloni ja totesin, että vuonna 2020 minulta ilmeistyi kaikkiaan 12 julkaisua. Pienin niistä oli vastaus Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstalle, suurin puolestaan vertaisarvioidun, kansainvälisen artikkelikokoelman toimitustyö (yhdessä muiden kanssa). Kaikkiaan kymmenen näistä joko viimeistelin tai kirjoitin kokonaan ollessani jo nykyisessä työssäni. Ollakseni rehellinen, enhän minä kaikkea sitä ole voinut työajalla tehdä vaan vapaa-aikaa on mennyt rutkasti häntien hoiteluun.

Häntiä riittää vielä ensi vuodellekin. Tällä hetkellä puurran kollegan kanssa toimittamaamme kirjaa siihen kuntoon, että sen voi lähettää vertaisarviointiin. Kunhan sen saamme tammikuussa eteenpäin, pitäisi minullakin olla taas vapaa-aikaa näkyvissä. Keväällä on myös kaksi Argumenta-seminaaria, jotka siirtyivät koronan takia eteenpäin. Näiden lisäksi hännissä on vielä yksi kirjaprojekti, jossa oma osuuteni on varsin rajallinen, sekä yksi vertaisarvioinnissa pyörivä artikkeli. Hommaa riittää, mutta haluan saattaa aloittamani työt kunnialla loppuun. Kyllä tämä tästä!

Tiedeviestintä ja -kasvatus

Jo joitain vuosia sitten aloin huomata, että (yleistajuinen) tiedeviestintä kiinnostaa minua tavattomasti. En olisi nykyiseen työhönikään hakenut, ellei näin olisi. Katsomusten päätoimittajana toimiminen on ollut opettavainen matka, ja työni maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa kehittää minua niin tiede- kuin organisaatioviestinnässäkin. Olen myös ilolla mukana Tutkitusti-hankkeen johtoryhmässä. Syksyn hienoihin hetkiin kuului saamamme 200 000 € rahoitus yleistajuisten tiedemedioiden toiminnan vahvistamiselle. Rahoituksen myönsi Koneen Säätiö.

Opettaminen on ollut hyvän tovin sydäntäni lähellä, kunhan aikanaan pääsin alun jännityksestä eroon. Tämän vuoden aikana olen huomannut olevani kasvavassa määrin kiinnostunut tiedekasvatuksesta, ja haluan siihen paneutua ensi vuoden aikana entistä enemmän. Ihan ensimmäisenä aion suorittaa jo aloittamani tiedekasvatuksen MOOC-kurssin loppuun. Siitä on hyvä aloittaa uusi vuosi 2021!

Photo by rovenimages.com on Pexels.com