Lukutoukka

Kevään ja kesän vapaakuukausien aikana aion lukea mahdollisimman paljon. Kuitenkin siten, ettei homma mene suorittamiseksi. Rakastan lukemista, mutta minulla on jäänyt sille vain vähän aikaa ja energiaa, keskittymiskykyäkin, viime vuosina. Iltaisin töiden jälkeen olen hoitanut sukulaisten ja muiden läheisten asioita, ja aivan viime vuosina uskontotieteen ajoilta jääneitä kirjoitusprojekteja. Ja toki koettanut antaa perheelle aikaa. Kun vapaa alkaa myöhään illalla, ei voimia juuri ole enää ollut lukemiseen. Lomilla olen lukenut muutamia kirjoja.

Tarkoitukseni oli kirjata tähän postaukseen vapaakuukausien aikana lukemani kirjat ja ajatukseni niistä. Postauksesta alkoi kuitenkin muodostua aika pitkä, joten tästä tulee nyt osa 1.

Kyseessä ei ole varsinaiset kirja-arviot vaan aivan vapaasti kirjoittamani lyhyet muistiinpanot.

Photo by Caio on Pexels.com

Minna Huotilainen: Aivosi tarvitsevat tauon

Luin tämän kirjan ensimmäisenä, heti vapaani alussa. Sen sisältö oli minusta monin tavoin aika itsestäänselvä eikä kirja antanut minulle ihan niin paljon kuin olin olettanut, vaikkakin sai kyllä miettimään taukojen merkitystä. Sen huomaan, että korona-aika ei ole tehnyt hyvää tauoilleni. Pidän kyllä etätöissäkin taukoja mutta työhuoneelta lähden esimerkiksi melkein aina ulos hakemaan lounasta. Kotona nappaan jotain jääkaapista, ja monesti teen töitä samalla kun syön. Ei hyvä. Todella toivon, että syksyllä pääsen tekemään enemmistön työpäivistäni työhuoneella. Ja jos en pääse, niin siinä tapauksessa minun täytyy luoda kunnon säännöt etätyöskentelylle. Jos teen päivän tai kaksi etänä ei tämä vielä ole ongelma, mutta nyt olen tehnyt kaksi vuotta etänä. Mikäli halutaan jälkiviisastella, aikaa olisi kyllä ollut tehdä etätyörutiineille jotain jo ajat sitten.

Minna Huotilainen ja Mona Moisala : Keskittymiskyvyn elvyttämisopas

Tästä kirjasta pidin enemmän kuin edellisestä. Kirjaa lukiessani päätin, että minun on työssäni ja välistä vapaa-ajallani syytä ottaa jälleen listat ja postit-laput käyttöön. Käytän niitä kyllä muutenkin, mutta voisin käyttää paljon enemmän. To do -listojen kasaaminen mieleen on minulle kovin tyypillistä; ei ihme, että ajatus menee tukkoon, etenkin kun ne listat ovat yleensä aika pitkiä. Tehtävät ja muistettavat asiat on syytä ulkoistaa.

Kirjasta jäi mieleeni myös seuraavat kaksi asiaa:

Etenkin sirpaleisessa työssä rauhoittuminen on osa ammattitaitoa.

Tunnollisuus voi hyvin olla selektiivistä.

Kummankin kirjan kohdalla jäin miettimään seuraavaa: Työn tekemisen tapoihin voi ja kannattaa tehdä muutoksia, mutta entä jos varsinainen rasitus tulee työn ulkopuolelta? Ymmärrän, että kirjoissa keskityttiin nimenomaan työelämään, mutta kun puhutaan kuormituksesta ja mahdollisesta uupumisesta, työ ei ole niiden ainoa lähde. Tästä olisi ollut hyvä sanoa jotain edes lyhyesti.

Max Seeck: Uskollinen lukija

Rakastan jännäreitä ja luen niitä mielelläni, myös väsyneenä, kun en muuten oikein jaksaisi lukea. Max Seeckin nimi on tullut tutuksi eri medioista viime vuosien ajan, ja kun jokin aika sitten luin hänen haastattelunsa, päätin että vapaalla tutustun ainakin johonkin hänen kirjoistaan. Narahdin sitten kerralla koukkuun! Ai että oli hyvä kirja.

Max Seeck: Pahan verkko

Tämähän vain paranee! Kirja hujahti kahdessa päivässä ja seuraava osa on jo etsinnässä :) Hieman raakojahan nämä paikoin ovat, mutta eivät samaa tasoa kuin esimerkiksi Lars Keplerit. Tosielämän raakuuksista lukemista pyrin yleensä välttämään, mutta fiktiivisissä kirjoissa en asiaan niin kovin tunneperäisesti suhtaudu, siitä huolimatta, että kirjassa kuvatun kaltaista väkivaltaa esiintyy myös oikeassa elämässä.

Max Seeck: Kauna

Kun nyt kerran vauhtiin pääsin, luin samaan menoon myös kolmannen ja toistaiseksi viimeisimmän Jessica Niemi -kirjan. Olen edelleen koukussa, vaikka kakkososa olikin mielestäni parempi. Kuulemma uusin osa Niemen tarinaa tulee ensi syksynä. Sitä odotellessa taidan lukea Seeckin kolme ensimmäistä kirjaa, joissa seikkailee toinen päähenkilö. Katsotaan, pidänkö niistä yhtä paljon kuin Jessica Niemi -kirjoista.

Saku Tuominen: Kuinka puut kasvavat ja miksi antilooppi ravistaa

Tämä oli kolmas lukemani Tuomisen kirja. Siinä on mielenkiintoista knoppitietoa ja kirja sai minut ajattelemaan esimerkiksi keinolihan järkevyyttä uudelta kannalta. Pidin myös ajatuksesta, että meidän tulisi yksinkertaisesti ihailla luontoa ja maailmankaikkeutta enemmän. Sen myötä kasvaa myös arvostus. Jotenkin tämä kirja jäi kuitenkin kokonaisuutena pintapuoliseksi. Edelleen paras lukemani Tuomisen kirja on Juu ei. Pieni kirja priorisoinnista. Sen voisin ehkä lukea uudelleenkin ennen paluuta töihin.

Max Seeck: Hammurabin enkelit

Tämä Seeck-into lähti nyt aivan lapasesta. Ensimmäisen Daniel Kuisma-kirjan perusteella sanoisin, että Kuisma-kirjat ovat varsin erityylisiä kuin Jessica Niemi -kirjat. Hammurabin enkelit muistuttaa tiettyyn pisteeseen asti Ilkka Remeksen kirjoja, ja on myös raaempi kuin Jessica Niemestä kertovat kirjat. Aika nopeasti tämä kuitenkin hujahti, ja jatko-osat tulevat lukuun todennäköisesti lähipäivinä.

Max Seeck: Mefiston kosketus

Mefiston kosketus on vähemmän raaka kuin edeltäjänsä, mikä on ihan hyvä asia. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää jälleen, ja muutama yllätyskin. Jälkimmäisiin liittyen täytyy sanoa, että Seeckin taito punoa mukaan yllätyksellisiä juonenkäänteitä on parantunut matkan varrella, ja Jessica Niemi -sarjan kohdalla ne toimivat vielä paremmin. Tosin jos on lukenut Mefiston kosketuksen, pystyy luultavasti tajuamaan yhden keskeisen juonenkäänteen Uskollisessa lukijassa. Hyvää viihdettä nämä Seeckit joka tapauksessa ovat, ja Daniel Kuisma -sarjan kolmannen osan lukeminen alkoi välittömästi saatuani Mefiston kosketuksen loppuun.

Max Seeck: Haadeksen kutsu

Tässä kohden kirjasarja sitten vähän lässähti. Ihan hyvä kirja tämäkin oli, mutta nyt lukemistani kuudesta Seeckin kirjasta selvästi heikoin. Se näkyi myös lukunopeudessa: kirjan lukemiseen meni melkein viikko, kun edelliset hujahtivat puolessatoista päivässä. Nyt tulee väkisinkin Seeck-tauko, mutta aion kyllä lukea uuden Jessica Niemi -kirjan, kunhan se aikanaan julkaistaan.

Agatha Christie: Neljä suurta

Luin nuorempana jokaisen käsiini saamani Agathan suomennoksen, eli niitä meni ja paljon. Viimeisen kymmenen, ehkä parinkymmenenkin vuoden aikana en kuitenkaan ole enää Agathoja lukenut, joskin katsonut muutaman filmatisoinnin. Viime vuonna perin äidiltäni hänen Agathansa, ja nyt tartuin Neljään suureen, jonka muistelin olleen yksi suosikeistani aiemmin.

Kylläpä teksti oli erilaista kuin muistin! Asioissa siirryttiin rivakasti eteenpäin, kuvailevaa tekstiä oli todella vähän, ja kirja oli täynnä pilkkuvirheitä (argh). Neljä suurta ei ole ihan tyypillinen Poirot-tarina, joten taidan lukea muutaman Christien lisää, jotta näen, oliko hänen kirjoitustyylinsä todella niin erilainen kuin muistin.

Itse tarina oli toki viihdyttävä ja kirjan luki hetkessä. Sekin oli erilaista tähän päivään verrattuna, kun tyypillisesti lukemani dekkarit ovat päälle 400-sivuisia. Neljä suurta päättyi sivulle 223.

Agatha Christie: Seitsemän kellon salaisuus

Ai että, tämä oli hyvä! Christie kirjoitti jonkin verran myös sellaisia dekkareita, joiden pääosassa ei ole Hercule Poirot tai neiti Marple, ja Seitsemän kellon salaisuus on yksi niistä. Nokkela tarina, jossa on paljon juonenkäänteitä ja jotakuinkin yllättävä loppu, jonka kyllä huomasin lukiessani osin muistavani. Seuraavana luettavien jonossa on (ainakin) vielä Kohti nollapistettä, joka on muistini mukaan myös yksi vanhoja lemppareitani Christien tuotannosta.

Vapaalla

Vuodenvaihteessa aloitimme töissä keskustelut mahdollisesta jatkostani maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Kerroin olevani kiinnostunut jatkamaan, mutta päättäneeni jo hyvä aika sitten, että sopimukseni päättyessä maaliskuun lopussa pitäisin muutaman kuukauden vapaajakson. Tiedekunnassa tähän suhtauduttiin ilahduttavan hyvin ja nyt olen tilanteessa, jossa sopimustani on jatkettu aina vuoden 2025 loppuun asti, ja saan viettää ruhtinaalliset neljä kuukautta vapaata.

Moni on kysynyt, mitä aion vapaallani tehdä. Tärkein tavoitteeni lienee se, että en aio suorittaa yhtään mitään. Itseni tuntien tulen tekemään paljon kaikenlaista, mutta mieluiten ilman suunnittelua ja kiirettä. Aion siivota tavarakasoja, jotka ovat häirinneet kotona silmääni aivan liian pitkään. Aion panostaa liikkumiseen ja hyvinvointiin. Aion nähdä ystäviäni. Aion antaa mielelleni tilaa käsitellä viime vuosina kokemiani menetyksiä, ja aikaa rauhoittua oravanpyörässä juoksemisesta.

Ihan ensimmäisiä asioita mitä olen vapaallani tehnyt, on ollut lukeminen. Olen aloittanut kahdella Minna Huotilaisen kirjalla: ensimmäinen oli, osuvasti, ”Aivosi tarvitsevat tauon” ja tänään aloitin lukea ”Keskittymiskyvyn elvytysopas” -kirjaa. Kumpikin soveltuu hyvin elämäntilanteeseeni: ajatukseni ovat monista syistä jo vuosien ajan olleet niin töissä kuin vapaallakin liiankin monessa asiassa yhtä aikaa. Nyt tilanne on rauhoittumassa, ja rauhoittunutkin jo paljon, joten on hyvä hetki keskittyä hengittelyyn muutaman kuukauden ajan.

Photo by Anete Lusina on Pexels.com

Kirjoittajan blokki

Vuosi 2021 jää mieleen koronavuotena. Lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta vietin koko vuoden etätöissä, joten kohtaamiset työpaikalla syksyn aikana olivat kuin juhlaa. Ehdin juuri alkaa viedä tavaroitani työhuoneelle ja tehdä työpisteestä itseni näköistä, kun etätyö kutsui jälleen.

Aika on tuntunut menevän kovin nopeasti. Päivät ovat helposti vähän yksitoikkoisia, kun monet riennot ovat olleet kiellettyjä tai vähintäänkin arveluttavia. Matkat ovat jääneet tekemättä ja juhlat pitämättä. On vain arkea, kotona. Eihän toki arjessa mitään vikaa ole, mutta kuten sanotaan, vaihtelu virkistää. Tuo vaihtelu on jäänyt aika vähäiseksi.

Johtuen varmaan ainakin osin edellä mainitusta, minua vaivasi viime vuonna kirjoittajan blokki. Se on näkynyt täällä blogissakin siinä, ettei kirjoituksia ole juuri tullut. Toki olen kirjoittanut kaikenlaista, mutta se on useasti onnistunut vasta aikamoisen pinnistelyn jälkeen. Olen aloittanut, ja aloittanut uudelleen. Saanut ajatuksesta kiinni, mutten siirrettyä sitä tietokoneelle. Kirjoittanut ja deletoinut. Kirjoittanut ja deletoinut. Kerrassaan rasittavaa.

Tekstejä siis kuitenkin syntyi. Tässä auttoi varmasti rutiini ja sitkeys, mutta ärräpäiden merkitystä ei pidä väheksyä.

Photo by KoolShooters on Pexels.com

Blokki näkyi ennen muuta uskontolukutaitoa käsittelevän teoksen kirjoittamisessa. Meno oli välistä sellaista pään hakkaamista seinään että liekö koskaan aiemmin ollut. Mutta siitä päästiin yli, ja kun kirja lähti arvioitavaksi, jäi minulle tunne, että olin lopulta saanutkin tehtyä jotain sen eteen. Kyseessä on siis useamman kirjoittajan yhteistuotos.

Viime vuonna saatiin yksi pitkä kirjaprojekti maaliin, kun Titus Hjelmin toimittama Uskonto, kieli ja yhteiskunta. Johdatus diskursiiviseen uskonnontutkimukseen julkaistiin. Kirjassa on mukana lukuni, jossa tarkastelen Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn kirjoituksia ja puheita islamista. Luvun otsikko on ”Nicolas Sarkozy ja ranskalaisen islamin rajat. Diskurssihistoriallinen analyysi”.

Loppuvuodesta kirjoitin muutaman blogitekstin. Dialogi-blogin tekstissä pohdin yleistajuisen tiedeviestinnän merkitystä ja Katsomuksissa julkaistussa blogitekstissä kokosin Tuula Sakaranahon kanssa Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa -hankkeemme antia yhteen. Lisäksi kirjoitin Katsomusten päätoimittajan katsauksen, joka julkaistiin viime viikon puolella.

Viime vuoden teksteistä osa ilmestyy alkaneen vuoden puolella, osa vieläkin myöhemmin. Yksi iso projekti on loppusuoralla, kun Teemu Pauhan kanssa toimittamani Suomalaiset muslimit ilmestyy alkukeväästä Gaudeamuksen kustantamana. Vielä on luvassa viimeiset korjauskierrokset, mutta maali häämöttää jo silmien edessä.

Olemme Teemun kanssa kirjoittaneet paljon yhdessä monen vuoden ajan ja myös kirjan toimittaminen on sujunut sulassa sovussa ja hurtilla huumorilla. Ehdimme jo hetken miettiä, että tässäkö sitten oli viimeinen yhteinen kirjoitusprojektimme, mutta vielä mitä. Loppuvuodesta saimme kirjoituspyynnön, ja ”pakkohan” siihen oli tarttua. Luvassa on siis yhdessä kirjoittamista myös tämän vuoden puolella. Toivottavasti ilman mitään blokkeja.

Kirjoitus Dialogi-blogissa

Kirjoitin pitkästä aikaa blogitekstin. Se julkaistiin Tutkitusti-hankkeen Dialogi-blogissa. Tutkitusti tuo yhteen joukon yleistajuisia tiedejulkaisuja, joista yksi on Katsomukset. Olen toiminut Katsomusten päätoimittajana pian neljä vuotta ja kauteni päättyy tämän vuoden lopussa. Oli siis hyvä hetki kirjoittaa hieman ajatuksia siitä, miksi yleistajuisella tiedeviestinnällä on väliä.

Kirjoitukseni pointti kiteytyy sen otsikossa ”Tiede(viestintä) kuuluu kaikille”. Tiedeviestintä kuuluu jokaisen tutkijan työhön, ja tiede puolestaan kuuluu kaikille. Käytännössä tätä ei ole aina ihan yksinkertaista toteuttaa. Siitä(kin) tekstissä muutama lyhyt esimerkki. Perusperiaate on kuitenkin selvä: tiede ja tutkimustulokset eivät voi jäädä pienen porukan omaisuudeksi. Ne kuuluvat kaikille. Tämä on otettava myös viestinnässä huomioon.

Tutkija tavattavissa

Ilmoittauduin tänä syksynä vihdoin ja viimein Tutkija tavattavissa -palveluun. Olen tiennyt tästä palvelusta jo useamman vuoden, ja aktiivisesti suositellut sitä muille niin vanhassa kuin nykyisessäkin työssäni, mutta jostain syystä oma ilmoittautuminen on jäänyt roikkumaan. Ehkä siihen on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaikuttanut se, että en ole enää aktiivisesti tehnyt tutkimusta.

Nyt kuitenkin entinen kollegani oli suositellut minua palveluun, ja sieltä oltiin minuun suoraan yhteydessä. Eihän siinä oikein muuta voinut tehdä kuin ryhdistäytyä, ilmoittautua mukaan ja alkaa suunnitella ensimmäistä vierailua.

Niin, mikä oikein on Tutkija tavattavissa -palvelu? Kyseessä on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä toiminta, jossa eri alojen tutkijat tekevät koulujen pyynnöstä virtuaalivierailuja oppitunneille. Tutkijat pääsevät harjoittelemaan esiintymistä, vuorovaikutustaitoja ja tietenkin kertomaan itselle merkityksellisistä aiheista. Koulut saavat vierailijan yliopistolta ja sen myötä toivottavasti tuoreita näkökulmia ja vaihtelua oppitunneille.

Olen nyt tehnyt kaksi virtuaalista kouluvierailua ja ne ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen puhunut uskontolukutaidosta, medialukutaidosta, uskonnontutkimuksen ajankohtaisista tutkimusaiheista, ja varsin paljon islamista. Oppilaiden kysymykset ovat tärkeässä osassa vierailuja, ja ne ovatkin olleet hyviä ja paikoin haastaviakin. Koska olen opettanut melko vähän pandemia-aikaan, olen huomannut, että mustille neliöille jutteleminen on varsin raskasta. Seuraavalla vierailulla aionkin pyytää, että kaikki laittaisivat kamerat päälle, mikäli vain mahdollista.

Kouluvierailut ovat minusta ennen muuta hyviä mahdollisuuksia viedä tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia yliopiston seinien ulkopuolelle. Vierailut ovat yksi tiedeviestinnän muoto. En niistä itse hae niinkään opetus- tai esiintymiskokemusta, vaan pikemminkin tiedeviestintätaitojeni laajentamista. Vierailut ovat myös toimineet piristävänä lisänä työssäni, johon ei nykyisellään juuri kuulu kontaktia opiskelijoihin. Saa nähdä, vieläkö tälle vuodelle tulee uusia vierailuja.