KotiKonttorilla

Olen ollut tämän viikon etätöissä, kuten moni muukin niin Suomessa kuin maailmalla. Pidän normaalisti mielelläni aina välistä etäpäivän, mutta nyt tilanne on monin tavoin toinen. Seuraavassa muutamia ajatuksiani tästä poikkeuksellisesta tilanteesta.

 

Ahdistus

Minulla ainakin meni muutama päivä koko tämän tilanteen käsittämisessä. Luulisin, etten ole ainoa. En omalla kohdallani erikoisesti pelkää virusta, koska en kuulu riskiryhmiin, mutta en toki sitä halua saada, enkä varsinkaan tietämättäni levittää. Otan siis sosiaalisen eristäytymisen varsin vakavasti, vaikken ihan tynnyriin olekaan vielä siirtynyt elämään.

Koin aluksi aika ahdistavana sen, kun yritin hahmottaa mitä nyt oikein saa tehdä ja mitä ei. Saako lapseni mennä ulos hyppimään hyppynarulla yhden oireettoman ystävän kanssa? Alkaako kotikoulu vaiko ei? Meneekö yliopiston tilat kiinni myös henkilökunnalta? Ohjeita ja neuvoja odotti niin työnantajan kuin valtion taholta, koska en totisesti ole mikään virusasiantuntija.

Nyt minulla on sellainen tunne, että tiedän mitä minulta odotetaan. Tässä tilanteessa on jo paljon helpompaa tehdä töitä. Olen myös tietoisesti vähentänyt uutisten seuraamista. Pidän itseni ajantasalla, mutta en yhtään enempää. Sen sijaan kiinnitän tietoisesti huomiotani siihen, että elämässä on muutakin kuin korona. Elämässä on itse asiassa paljon kaikkea hyvää. Esimerkiksi alkava kevät!

IMG_6920

 

Töitä, kotikoulua, töitä, siivoamista, töitä….

Toistaiseksi minun on ollut hankala saada kunnon rytmiä päiviini. Meillä soi herätyskello puolta tuntia tavallista myöhemmin, koska emme ole aamuihmisiä niin ollenkaan. Työpäivä alkaa kuitenkin aika lailla samaan aikaan kuin tavallisestikin, koska siirtymää työpaikalle ei ole.

Monet ovat neuvoneet tekemään päivälle kunnon aikataulun, mutta jotenkin vierastan sitä. Omat etäpäiväni ovat muutenkin hieman rikkonaisia, kun huolehdin esimerkiksi pyykeistä keskellä päivää. Nyt näitä erilaisia hommia on tavallista enemmän, kun huolehdin osaltani myös lapsen koulunkäynnin sujumisesta ja pidän myös aina välistä hänelle ihan vain seuraa, kun kavereita ei oikein pääse näkemään.

Näinkin asiat sujuvat ihan hyvin. Aamuherätyksistä ja nukkumaanmenoajoista aion pitää kiinni, muuten olen ihan sinut sen kanssa, että työtehtävät teen klo 09 – 22 välisenä aikana, sopivina hetkinä. Kyllä tämä tästä taas normalisoituu ajan myötä.

 

…eikä siinä vielä kaikki

Tälle viikolle, ja itse asiassa ensi viikollekin, osuu myös paljon erilaisten juoksevien asioiden hoitoa. Samalla, kun hoidan tämänhetkisiä työtehtäviäni, valmistaudun jo uusiin. Aloitan nimittäin uusien työtehtävien parissa huhtikuun alussa. Olin jo sopinut perehdytykset sun muut, ja nyt tietenkin kaikki on peruttu ja selvitellään miten asiat hoidetaan etänä. Näihin viikkoihin kuuluu myös verokortin päivittämistä, apurahan päättämistä, erilaisten lomakkeiden täyttämistä, ja todennäköisesti myös vanhan työhuoneen tyhjennys, kun minun on sinne kerran luvallista mennä.

Kaikki on järjestymässä oikein hyvin, mutta täytyy kyllä sanoa, että uuden työn alusta on tulossa jotain ihan muuta kuin etukäteen ajattelin. Myös nykyisten töiden loppuminen tapahtuu toisin, kuin olin suunnitellut. Ensi tiistaina olisin pitänyt työkavereilleni läksiäiset, jotka luonnollisestikin nyt peruuntuvat. Pahus.

 

Piknik keskellä iltapäivää

Työpäiväni ovat tällä hetkellä aika rikkonaisia ja ne myös venyvät, mutta on tässä tilanteessa toisaalta hyviäkin puolia. Voin esimerkiksi pitää aurinkoisen piknik-hetken lapseni kanssa keskellä iltapäivää, myös arkiviikolla. Lapseni pärjää jo hienosti itsekin, mutta yhtäjaksoinen, kahdeksan tunnin työpäivä ei tällä hetkellä ole oikein realistinen. Ei se mitään. Ajoittaisia palavereita lukuunottamatta työtehtäväni eivät ole kovinkaan sidottuja tiettyihin kellonaikoihin.

8a888363-da2a-4dc0-a8bb-f109a81e28c5

 

Valmistakin tulee

Tällä viikolla olen tyytyväinen muun muassa siihen, että olen saanut yhden artikkelin korjaukset kuntoon, sekä kirjoittanut pienen jutun, josta olen erityisen innoissani. Toivon mukaan pääsen pian kertomaan mistä on kyse. Saan myös kirjoitettua oman osioni uskontotieteen sivuilla myöhemmin julkaistavaan kokonaisuuteen. Ehkä siitäkin lisää myöhemmin.

Tähän viikkoon on kuulunut myös erilaisten dokumenttien metsästämistä pitkin Suomea, Argumenta-hankkeemme tapahtumien uudelleensuunnittelua ja paljon muuta. Ihan hyvä työviikko tästä muodostui, kaikesta huolimatta.

#siksitwiittaan

Tänään Twitterissä on saanut lukea monen Helsingin yliopistossa työskentelevän ajatuksia siitä miksi he twiittaavat. Hashtag #siksitwiittaan tuli vastaan heti aamulla Twitterin avattuani. Muutamat kollegat olivat myös liittäneet minut mukaan keskusteluun.

Aloitin twiittaamisen muutama vuosi sitten työtehtävien myötä. Katsomuksille perustettiin oma Twitter-tili @katsomukset, ja minä otin sen päätoimittajana hoitaakseni. Katsomusten tili ei ota sen kummemmin kantaa, vaan jakaa uskontoihin, katsomuksiin ja uskonnottomuuteen liittyvää tutkittua tietoa, informoi kaikille avoimista tilaisuuksista, tiedottaa väitöksistä jne. Twitteriin tutustuminen oli tällä tavalla varsin helppoa ja, sanoisinko, turvallista.

Perustin samoihin aikoihin myös oman, henkilökohtaisen Twitter-tilini, @johannakonttori. Sen suhteen olen miettinyt paljonkin miten ja mistä viestin, vähän samaan tapaan kuin blogini kanssa. Olen tehnyt tutkimusta ennen muuta islamiin liittyen, ja kuten kaikki varmasti tietävät, se osaa olla varsin tulenarka aihe.

Vuosien varrella olen löytänyt oman linjani niin tutkimusaiheistani bloggaamisen kuin twiittaamisenkin suhteen. Samaan aikaan ennen muuta Katsomusten ansiosta tiedeviestinnästä ja tieteen popularisoinnista on muodostunut minulle tärkeä ja merkityksellinen osa työtäni.

Miksi siis twiittaan?

Näyttökuva 2020-2-25 kello 22.11.41

Tutkittu tieto on minulle tärkeää. Se ei tarkoita yhtä ainutta totuutta, vaan vakavasti otettavia pyrkimyksiä tarkastella jotain tiettyä kysymystä tieteellisten kriteerien mukaisesti. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jotka ovat aina olleet oman tutkimukseni keskiössä, on usein puolensa ja puolensa. Antaakseni esimerkin, monen kummastelema ja kammoksuma niqab eli kasvohuntu on eurooppalaisessa kontekstissa yleensä musliminaisen oma valinta. Tämä ei tarkoita, ettei painostamistakin esiintyisi. Tutkimus kertoo kummastakin todellisuudesta.

Yhteiskunnallisen keskustelun polarisoitumista Suomessa on kommentoitu paljon. Islamiin ja muslimeihin liittyviä asiattomia kommentteja, vihapuhettakin, näkee ja kuulee valitettavan usein. Tämän lisäksi on paljon stereotypioita, väärinkäsityksiä, ja ihan tietämättömyyttäkin. Etenkin Twitterissä olen pyrkinyt korjaamaan selkeästi virheellistä tietoa, jakamaan kirjallisuusvinkkejä ja retwiittaamaan hyviksi katsomiani tekstejä.

Näyttökuva 2019-11-10 kello 23.33.44

Verkkoympäristö on kaikkine ongelmineenkin tiedonsaantia demokratisoiva, ja on tärkeää, että myös tutkijat ja tutkimustieto ovat aktiivisesti siellä läsnä. Twitter mahdollistaa suoran kontaktin päättäjiin ja esimerkiksi toisiin tutkijoihin, mutta samalla se on myös kaikille avoin kanava. Siksi se on minulle luonteva paikka käsitellä ennen muuta työhöni liittyviä asioita. Pandavideot pyrin pitämään Facebookin puolella.

Tutkittu tieto kuuluu kaikille. Sitä ei ole tarkoitus hautoa niissä kuuluisissa akateemisissa kammioissa tai tutkijoiden norsunluutorneissa, missä ne ikinä ovatkaan. Tutkitun tiedon yleiskielinen julkituominen on mielestäni erittäin tärkeää. Tähän pyrimme Katsomuksissa, ja tähän pyrin myös omassa henkilökohtaisessa viestinnässäni.

#siksitwiittaan #rakkaudestatiedeviestintään #rakkaudestayliopistoon #WeAreHelsinkiUni

Virtuaalitodellisuus opetuskäytössä

Viime viikkojen aikana tämän akateemisen pätkätyöläisen elämään on kuulunut monen muun asian ohella sukeltelua virtuaalimaailmoihin.

 

Pyhät Pikselit!

Kaksi viikkoa sitten järjestimme Katsomusten porukalla Pyhät Pikselit! -tapahtuman, joka oli osa Tieteiden yötä. Tapahtumassa kävijät pääsivät tutustumaan vr-lasien kautta Australian aboriginaalien pyhään vuoreen Uluruun, Pariisin Notre Dame -katedraaliin, Dubaissa sijaitsevaan moskeijaan, Mount Everestin rinteillä sijaitsevaan buddhalaiseen luostariin, sekä Japanissa sijaitsevaan buddhalaiseen temppeliin.

low angle photo of notre dame
Photo by Paul Deetman on Pexels.com

Kiinnostus tilaisuuttamme kohtaan osoittautui ilahduttavan suureksi, ja kolmien lasien luo oli jatkuvasti jonoa. Paikalla oli useita (uskonnon)opettajia ja tilaisuudessa ja sen jälkeen virisikin keskustelua siitä, miten vr-sisältöjä voisi tuoda osaksi opetusta.

 

Virtuaalivierailuja meillä ja muualla

Suhtaudun positiivisesti virtuaalitodellisuuden sisältöjen opetuskäyttöön. Näen vr-sisällön valokuvan ja videon jatkeena, ja mahdollisuutena tuoda opetukseen lisää kokemuksellisia sisältöjä. Kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin ei ole mahdollista mennä ns. oikeasti. Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemuksen vaikkapa Ulurulla vierailusta niin todenmukaisena, kuin se nykypäivänä on mahdollista ilman kymmenien tuntien hintavaa ja luontoa kuluttavaa matkustamista. Mekkaan puolestaan ei ole asiaa kuin muslimeilla, mutta sieltäkin on olemassa vr-sisältöä

Uskonnonopetuksessa virtuaalivierailuja voisi tehdä juuri eri uskontojen pyhille paikoille, sekä erilaisiin uskonnollisiin seremonioihin. Väittäisin, että virtuaalinen vierailu esimerkiksi hindutemppeliin syventää lukemalla opittua tietoa ja jättää mahdollisesti myös paremman muistijäljen. Taidolla tehty sisältö antaa hyvän kuvan pyhän paikan väreistä, materiaaleista, tilasta ja tunnelmasta. Hajut ja kosketus jäävät kokematta, mutta kokemus on vaikuttava ilman niitäkin.

close up photography hindu deity
Photo by Artem Beliaikin on Pexels.com

Joissain yhteyksissä minulle on todettu, että eihän virtuaalivierailu ole aito osallistumisen muoto, eikä esimerkiksi pyhää voi kokea virtuaalisesti. Mutta tarvitseeko sitä yrittääkään? Opetuskäytössä ei ole kyse uskonnollisen kokemuksen hakemisesta vaan tiedon ja ymmärryksen lisäämisestä. Virtuaalitodellisuus tarjoaa tähän yhden tavan lisää.

Virtuaalitodellisuus lisäisi kokemuksellisuutta monessa muussakin oppiaineessa kuin uskonnossa. Biologian ja maantiedon tunneilla voisi vierailla sademetsässä tarkastelemassa kasvien kerroksellisuutta, yhteiskuntaopin tunnilla puolestaan eduskuntatalossa tai vaikkapa YK:n päämajassa. Kuvaamataidon tunnilla voisi olla mahdollisuus ihailla taidetta maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa. Kaikki tämä tulee entistä paremmin mahdolliseksi teknologian ja sisältöjen kehittyessä kiivasta tahtia.

 

Laadulla on väliä

Olen tutustunut erilaisiin vr-laseihin noin kolmen vuoden ajan, ja jos jotain on käynyt selväksi, niin se, että laatuun kannattaa panostaa. Meillä oli Pyhät Pikselit -tapahtumassa käytössä kahdet suomalaisen Varjon lasit, jotka ovat tällä hetkellä maailman tarkimmat. Laseja ei kuitenkaan ole tarkoitettu niinkään kuluttajamarkkinoille kuin yrityskäyttöön, mikä näkyy niin hinnassa kuin sisältöjä pyörittävän tietokoneen tehovaatimuksissakin. Mutta voi pojat, kun kuva on tarkka! Näillä laseilla todella sukeltaa toiseen maailmaan.

Lisäksi meillä oli käytössä Oculuksen Quest -lasit. Niissä näyttö ei ole yhtä tarkka kuin Varjon laseissa, minkä näki esimerkiksi Ulurun laitamilla olevien puiden lehtien värinänä. Näyttö on kuitenkin hyvä, ja näilläkin laseilla syntyy tunne siitä, että on siirtynyt toiseen paikkaan. Hinta on alle 500 euroa, ja erillistä tietokonetta ei tarvita.  Kerrassaan mainio laite vähän vähemmän tekniselle käyttäjälle, ja helppokäyttöinen esimerkiksi juuri yleisötilaisuuksissa.

(Mainittakoon, kun hinnoista kirjoitin, että saimme laitteet lainaksi, emmekä maksaneet niistä mitään.)

sky woman clouds girl
Photo by Bradley Hook on Pexels.com

Viime viikolla kokeilin Educa-messuilla Samsungin Gear VR -laseja, jotka tarvitsevat toimiakseen Samsungin puhelimen. Myös nämä lasit olivat helppokäyttöiset ja kevyet, mutta näkökenttä oli niissä huomattavasti rajallisemman tuntuinen kuin edellä mainituissa laseissa, eikä samanlaista toiseen paikkaan sukeltamisen tunnetta syntynyt. Koin tarkkailevani syyrialaista pakolaisleiriä, en olevani siellä.

Laitteella on siis väliä, sanoisin, niin yleisötilaisuuksissa kuin opetustilanteissakin. Laitteen täytyy olla riittävän helppokäyttöinen, jotta aika ei mene tekniikan kanssa säheltämiseen. Samaan aikaan laitteen tulee mielestäni olla niin laadukas, että se todella antaa lisäarvoa, eikä käyttö muistuta television lähikatselua.

Samaan aikaan täytyy muistaa, että myös sisältöjä on monenlaisia. Tämä kävi tuskallisen selväksi etsiessämme sopivia materiaaleja pyhien paikkojen esittelyyn. Osa kuvista ja videoista oli kuvattu huonolla laadulla, osa erikoisesta kuvakulmasta. Lintuperspektiivi ei auta, jos pyrkii tarjoamaan kokemuksen paikanpäällä olemisesta ja osallistumisesta. Lopulta päädyimme näyttämään sisältöjä, luvan kanssa, kahdelta kaupalliselta verkkosivustolta, ja lisäksi saimme käyttöömme Varjon demoja varten kuvattua materiaalia.

 

Ryntäys vr-lasiostoksille?

Mitä koulujen kannattaisi tehdä tällä hetkellä? Jos itse olisin päättämässä koulun taloudesta, harkitsisin yksien tai kaksien lasien hankkimista koululle. Vaikka vr-sisällöt olisivat aktiivisemminkin käytössä, en ainakaan vielä näe syytä hankkia kouluun isoa määrää laseja. Kehitys menee kovaa vauhtia eteenpäin ja vaarana on, että tänään hankittu teknologia on monin tavoin vanhentunutta jo vuoden, kahden jälkeen. Lisäksi, ei koko luokan oppilailla tarvitse olla laseja samaan aikaan päässään. Niitä voidaan kokeilla vuorotellen.

Lasien avulla oppilaita voi tutustuttaa uuteen teknologiaan, ja ne voivat myös toimia yhtenä mediakasvatuksen apuvälineenä. Etenkin uteliaille, kehittämishaluisille opettajille lasit voivat olla mielekäs virike oman opetuksen kehittämiselle. Mikään oikotie onneen ne eivät kuitenkaan ole, vaan yksi opetuksen mahdollinen työkalu monen muun joukossa.

 

 

 

 

Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!

Loma

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas, raskas, mielenkiintoinen, tuloksekas, ajatuksia herättävä ja vaikka mitä. En ala tähän listata onnistumisia ja pettymyksiä sen tarkemmin. Julkaisuja on tullut ulos hyvää tahtia, yksi kirjaprojekti on päättymässä ja uusi on jo alkanut, työpaikkoja on mennyt sivu suun, mielenkiintoisia tapahtumia ollut pitkin vuotta niin Suomessa kuin muuallakin. Ja olihan niitä alpakoitakin. Ei niitä voi jättää mainitsematta.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt paljon mitä haluan (työ)elämältä, ja moni asia on kirkastunut. Olen muuttunut entistä kriittisemmäksi akateemista oravanpyörää kohtaan, ja alkanut vakavasti miettiä miten haluan siinä itse toimia. Vai haluanko ylipäätään. Työt ovat valuneet aivan liikaa mukaan kotiin, minkä olen monesti kokenut omien arvojeni vastaisena. Tälle tilanteelle tulee ensi vuonna muutos, tavalla tai toisella. Sen olen itselleni luvannut.

Odotan kuitenkin uutta vuotta hyvillä mielin. Olen tänä syksynä pyrkinyt huolehtimaan, ettei kevätlukukaudesta tule yhtä raskasta kuin mitä tästä syksystä muotoutui. Luvassa on myös erilaisia tapahtumia, joita odotan paljon. Niistä ensimmäinen on jo tammikuun puolivälissä, kun järjestän yhdessä osaavien kollegojeni kanssa Pyhät Pikselit!-tapahtuman Helsingin Tieteiden yössä.

Nyt aion keskittyä muutaman viikon ajan nukkumiseen, ulkoiluun, saunomiseen, dekkareiden lukemiseen, sekä perheen ja ystävien kanssa ajan viettämiseen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

piparit

Kurkistus kulisseihin

Olen mukana uskontolukutaitoa käsittelevässä Argumenta-hankkeessa, joka järjestää vuosina 2019-2020 yhteensä seitsemän tapahtumaa ympäri Suomea. Osallistun näihin kaikkiin, mutta Helsingissä pidettäviä tapahtumia olen myös aktiivisesti järjestämässä. Tänä vuonna näitä Helsingin tapahtumia ehti olla kaksi, ja ensi vuonna on tulossa vielä yksi.

Huhtikuussa ja marraskuussa järjestetyt tapahtumat sujuivat hyvin, mutta oikeastihan kulisseissa sattui ja tapahtui. Itse asiassa osa näistä sattumuksista ei jäänyt edes sinne kulisseihin. Millaisia tilanteita olen tänä vuonna ollut ratkomassa?

Tekniikka ei pelaa

Tämä nyt on itsestäänselvyys. Aina on jokin tekninen ongelma. Kuten vaikkapa se, ettei luentosalin uutta konetta ole – yllätys yllätys – vielä asennettu kunnolla ja niinpä se ei toimi. Siitä tilanteesta olikin kiva aloittaa ensimmäisen tapahtuman ensimmäinen päivä. Onneksi työryhmämme jäsenillä on useimmilla oma kone mukana, joten tämä ongelma saatiin ratkottua.

Niinkin voi käydä, ettei salissa edes ole konetta. Tämä kävi meille juuri viime viikolla. Eipä sitten tullut tarkistettua tätäkään etukäteen, koska oletus oli ilman muuta, että kone löytyy. Toista tapahtumaa varten olin kuitenkin varustautunut edellistä paremmin, joten todettuani tilanteen, vetäisin rauhallisesti oman kannettavani repusta esille.

macbook pro iphone cup desk
Applen tietokoneet. Mahtavia käyttää, mahdottomia noin vain liittää yliopiston datatykkeihin :D Photo by Life Of Pix on Pexels.com

Koneen ohella minulla oli mukana myös adaptereita Macin koneisiin. Ei siis adapteria, ihan yksikössä, vaan adaptereita. Neljä erilaista, jos tarkkoja ollaan. Huhtikuussa nimittäin opimme kantapään kautta, ettei yliopistolla ole valmiina Macin adaptereita. Nyt siis repussani oli tietokone, neljä eri adapteria, koneen laturi, oman kännykkäni laturi ja työpuhelimen laturi. Näillä pärjättiin, ainakin tällä kertaa.

Jumissa oleva tähtivieras

Järjestävän tahon on syytä siirtyä luovaan tilaan, kun käy ilmi, että tapahtuman päävieras on jumissa omalla kotikentällään kuusi tuntia myöhässä olevan lennon takia. Etenkin, jos vieraan olisi tarkoitus puhua Helsingissä jo kolmen tunnin päästä. Tässä tilanteessa tuli kieltämättä pieni hiki, eikä vain minulle vaan parille muullekin järjestäjälle, etenkin kun samaan aikaan kun tätä tilannetta ratkottiin, oli itse tapahtuma jo käynnissä.

gray airplane illustration
Nousihan se kone sieltä Heathrow’n kentältä, aikanaan… Photo by Alex Powell on Pexels.com

Eihän siinä auttanut kuin hengitellä, ja ottaa luovuuden ohella hurtti huumori avuksi. Tähän tilanteeseen liittyi niin puuttuvia adaptereita kuin yhteensopimattomia Skype-versioitakin ja mieleen tuli jo, että taitaa vieraamme puhe jäädä pitämättä. Mutta eihän se jäänyt. Ystävällinen vieraamme suostui pitämään oman esityksensä Skypen kautta lentokentän loungesta, ja me useampi kymmenen osallistujaa keräännyimme yhden MacBook Airin ympärille kuuntelemaan, samalla kun toisen koneen kautta näytettiin esityksen kalvoja.

Loppujen lopuksi tilanteesta tuli varsin onnistunut, ja aika ikimuistoinen. Todella moni tekninen asia petti, mutta saimme kuin saimmekin kuulla vieraamme alustuksen. Seuraavana päivänä, kun viimein tapasimme, saimme kuulla, että esityksestä oli virinnyt hyvä keskustelu myös lentokentän loungessa. Siellä kun olivat muut asiakkaat kuunnelleet mielenkiinnolla professorin pitämää alustusta uskontolukutaidosta!

Siivoushommiin

Puuttuvan koneen ohella törmäsimme viime viikon tapahtumassa tilanteeseen, ettei meille varattua tilaa oltu siivottu. Siinä vaiheessa, myönnettäköön, minulta taisi lipsahtaa ruma sana. Meitä oli kaksi katsomassa tilan kuntoon, ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, mutta tuntui kyllä hölmöltä ruveta kiireen keskellä laittamaan tuoleja paikoilleen ja siivomaan muiden nenäliinoja, mukeja ja vaatteita (!) pois pöydiltä. No, nytpähän sitten tiedämme senkin, että kyseinen tila ei ole tavanomaisen siivouksen piirissä ja näin voi todella käydä. Oppia ikä kaikki. Tai jotain.

Sairastumiset, unohdukset ja muut inhimillisyydet

Sairastumisia ja muita henkilökohtaisia esteitä tulee eteen yhtä suurella varmuudella kuin teknisiäkin ongelmia, ja ne ovat osa elämää. Muille syntyneiden esteiden takia olen muun muassa twiitannut kolmelta eri tililtä kahdella eri laitteella samasta tilaisuudesta (ja koettanut samalla muistaa ottaa kuvia ja laskea osallistujamäärää), järjestänyt pikaisesti Skype- ja FaceTime-yhteyksiä, viritellyt koneita ja muuta vastaavaa. Nämä ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, mutta vaativat paikoin nopeaa reagointia, kun poisjäänti voi tulla aika viime hetkessäkin.

Miten muuten tulisi toimia, kun ryhmä henkilöitä kokoustaa Helsingissä, ja yksi osallistujista on FaceTime -yhteydellä mukana puhelimessani? Pidänkö puhelinta kädessäni vai laitanko sen pöydälle? Kuva mukana vaiko ei? Näytänkö kameralla aina sitä henkilöä joka puhuu, ja tarkalleen ottaen millä kädellä, kun niiden käsien pitäisi myös kirjoitella muistiinpanoja, ja twiitata muistutuksia pian alkavista tilaisuuksista? Tällaisiakin olen pohtinut. Onneksi ”langan päässä” oli hyvällä huumorintajulla varustettu kollega, koska hän taisi joutua katselemaan kaikkea mahdollista meidän kasvoistamme katon kautta minun hameenhelmoihini.

Niin, ja unohdimmehan me huhtikuussa antaa osan kiitoslahjoista siinä kun koetimme säätää yhteyttä lentokentälle kuntoon. Se harmitti, mutta keksimme onneksi keinot saada kiitokset perille myös hieman myöhässä.

IMG_6167
Kiitoslahjamukimme ovat saaneet puhujilta kiitosta.

Ihanan avuliaat ihmiset

Omat kokemukseni tapahtumien järjestämisestä ovat myös toimineet muistutuksena siitä, että kun hommat niin sanotusti pissivät, niistä on turha kiukutella itsekseen, koska apua kyllä löytyy. Yliopistolta löytyy ihania vahtimestareita, hosteja, ja kollegoja, jotka auttavat, kun kauniisti kysyy. Koneita saa lainattua, kuvien ottamisen voi delegoida toiselle, ja aina löytyy jokin ohjelma tai sovellus, joka toimii siinä määrin, että etäyhteys saadaan luotua.

Tapahtumien järjestäminen on ollut hektistä, mielenkiintoista, opettavaista ja kivaa. Olemme saaneet aikaiseksi hyvät tapahtumat, ja voimme olla niiden suhteen tyytyväisin mielin. Nämä tässä tekstissä kuvaamani tilanteet ovat tapahtuneet varsin pienimuotoisten tapahtumien järjestelyissä. Millaistakohan olisi olla järjestämässä satojen ja taas satojen osallistujen tapahtumaa?

 

Kirja-arvio julkaistu

Näin loppuvuodesta, kun loman tarve alkaa jo olla todellinen ja ulkonakin on niin vietävän harmaata, ilahduttaa kummasti, kun julkaisuja tulee ulos. Muutama viikko sitten kirjoitin tuoreimman Yearbook of Muslims in Europen julkaisusta, ja nyt ilmestyi Journal of Religion in Europen numero 12:1, jossa on mukana kirjoittamani kirja-arvio.

Kirja-arviossa tarkastelen Per-Erik Nilssonin teosta Unveiling the French Republic: National Identity, Secularism, and Islam in Contemporary France. Kyseinen kirja oli erityisen mieluisaa ja kiinnostavaa luettavaa, sillä Nilssonin väitöstutkimuksessa, johon kirja pohjautuu, oli paljon samoja elementtejä kuin omassanikin. Nilsson tuskin tiesi omasta väitösprojektistani, ja itse kuulin hänen jo valmistuneesta väitöskirjastaan aivan oman projektini loppupuolella. Tuolloin en saanut hänen väitöskirjaansa käsiini, yrityksistä huolimatta.

Tutkimme siis molemmat Ranskassa käytyjä poliittisia debatteja musliminaisten päähuiveista ja kasvohunnuista, keskittyen ennen muuta parlamentaarisiin raportteihin aiheeseen liittyen. Ihan sama aineisto meillä ei ollut, ja Nilssonin aineisto oli selvästi omaani laajempi. Olimme lisäksi kumpikin päätyneet tarkastelemaan debatteja kansallisen identiteetin näkökulmasta.

Nilssonin teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen, joskin olen sitä mieltä, että perustiedot uskonnon ja valtion suhteesta sekä islamista ja huivikeskusteluista Ranskassa helpottavat lukukokemusta.