Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!

Loma

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas, raskas, mielenkiintoinen, tuloksekas, ajatuksia herättävä ja vaikka mitä. En ala tähän listata onnistumisia ja pettymyksiä sen tarkemmin. Julkaisuja on tullut ulos hyvää tahtia, yksi kirjaprojekti on päättymässä ja uusi on jo alkanut, työpaikkoja on mennyt sivu suun, mielenkiintoisia tapahtumia ollut pitkin vuotta niin Suomessa kuin muuallakin. Ja olihan niitä alpakoitakin. Ei niitä voi jättää mainitsematta.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt paljon mitä haluan (työ)elämältä, ja moni asia on kirkastunut. Olen muuttunut entistä kriittisemmäksi akateemista oravanpyörää kohtaan, ja alkanut vakavasti miettiä miten haluan siinä itse toimia. Vai haluanko ylipäätään. Työt ovat valuneet aivan liikaa mukaan kotiin, minkä olen monesti kokenut omien arvojeni vastaisena. Tälle tilanteelle tulee ensi vuonna muutos, tavalla tai toisella. Sen olen itselleni luvannut.

Odotan kuitenkin uutta vuotta hyvillä mielin. Olen tänä syksynä pyrkinyt huolehtimaan, ettei kevätlukukaudesta tule yhtä raskasta kuin mitä tästä syksystä muotoutui. Luvassa on myös erilaisia tapahtumia, joita odotan paljon. Niistä ensimmäinen on jo tammikuun puolivälissä, kun järjestän yhdessä osaavien kollegojeni kanssa Pyhät Pikselit!-tapahtuman Helsingin Tieteiden yössä.

Nyt aion keskittyä muutaman viikon ajan nukkumiseen, ulkoiluun, saunomiseen, dekkareiden lukemiseen, sekä perheen ja ystävien kanssa ajan viettämiseen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

piparit

Kurkistus kulisseihin

Olen mukana uskontolukutaitoa käsittelevässä Argumenta-hankkeessa, joka järjestää vuosina 2019-2020 yhteensä seitsemän tapahtumaa ympäri Suomea. Osallistun näihin kaikkiin, mutta Helsingissä pidettäviä tapahtumia olen myös aktiivisesti järjestämässä. Tänä vuonna näitä Helsingin tapahtumia ehti olla kaksi, ja ensi vuonna on tulossa vielä yksi.

Huhtikuussa ja marraskuussa järjestetyt tapahtumat sujuivat hyvin, mutta oikeastihan kulisseissa sattui ja tapahtui. Itse asiassa osa näistä sattumuksista ei jäänyt edes sinne kulisseihin. Millaisia tilanteita olen tänä vuonna ollut ratkomassa?

Tekniikka ei pelaa

Tämä nyt on itsestäänselvyys. Aina on jokin tekninen ongelma. Kuten vaikkapa se, ettei luentosalin uutta konetta ole – yllätys yllätys – vielä asennettu kunnolla ja niinpä se ei toimi. Siitä tilanteesta olikin kiva aloittaa ensimmäisen tapahtuman ensimmäinen päivä. Onneksi työryhmämme jäsenillä on useimmilla oma kone mukana, joten tämä ongelma saatiin ratkottua.

Niinkin voi käydä, ettei salissa edes ole konetta. Tämä kävi meille juuri viime viikolla. Eipä sitten tullut tarkistettua tätäkään etukäteen, koska oletus oli ilman muuta, että kone löytyy. Toista tapahtumaa varten olin kuitenkin varustautunut edellistä paremmin, joten todettuani tilanteen, vetäisin rauhallisesti oman kannettavani repusta esille.

macbook pro iphone cup desk
Applen tietokoneet. Mahtavia käyttää, mahdottomia noin vain liittää yliopiston datatykkeihin :D Photo by Life Of Pix on Pexels.com

Koneen ohella minulla oli mukana myös adaptereita Macin koneisiin. Ei siis adapteria, ihan yksikössä, vaan adaptereita. Neljä erilaista, jos tarkkoja ollaan. Huhtikuussa nimittäin opimme kantapään kautta, ettei yliopistolla ole valmiina Macin adaptereita. Nyt siis repussani oli tietokone, neljä eri adapteria, koneen laturi, oman kännykkäni laturi ja työpuhelimen laturi. Näillä pärjättiin, ainakin tällä kertaa.

Jumissa oleva tähtivieras

Järjestävän tahon on syytä siirtyä luovaan tilaan, kun käy ilmi, että tapahtuman päävieras on jumissa omalla kotikentällään kuusi tuntia myöhässä olevan lennon takia. Etenkin, jos vieraan olisi tarkoitus puhua Helsingissä jo kolmen tunnin päästä. Tässä tilanteessa tuli kieltämättä pieni hiki, eikä vain minulle vaan parille muullekin järjestäjälle, etenkin kun samaan aikaan kun tätä tilannetta ratkottiin, oli itse tapahtuma jo käynnissä.

gray airplane illustration
Nousihan se kone sieltä Heathrow’n kentältä, aikanaan… Photo by Alex Powell on Pexels.com

Eihän siinä auttanut kuin hengitellä, ja ottaa luovuuden ohella hurtti huumori avuksi. Tähän tilanteeseen liittyi niin puuttuvia adaptereita kuin yhteensopimattomia Skype-versioitakin ja mieleen tuli jo, että taitaa vieraamme puhe jäädä pitämättä. Mutta eihän se jäänyt. Ystävällinen vieraamme suostui pitämään oman esityksensä Skypen kautta lentokentän loungesta, ja me useampi kymmenen osallistujaa keräännyimme yhden MacBook Airin ympärille kuuntelemaan, samalla kun toisen koneen kautta näytettiin esityksen kalvoja.

Loppujen lopuksi tilanteesta tuli varsin onnistunut, ja aika ikimuistoinen. Todella moni tekninen asia petti, mutta saimme kuin saimmekin kuulla vieraamme alustuksen. Seuraavana päivänä, kun viimein tapasimme, saimme kuulla, että esityksestä oli virinnyt hyvä keskustelu myös lentokentän loungessa. Siellä kun olivat muut asiakkaat kuunnelleet mielenkiinnolla professorin pitämää alustusta uskontolukutaidosta!

Siivoushommiin

Puuttuvan koneen ohella törmäsimme viime viikon tapahtumassa tilanteeseen, ettei meille varattua tilaa oltu siivottu. Siinä vaiheessa, myönnettäköön, minulta taisi lipsahtaa ruma sana. Meitä oli kaksi katsomassa tilan kuntoon, ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, mutta tuntui kyllä hölmöltä ruveta kiireen keskellä laittamaan tuoleja paikoilleen ja siivomaan muiden nenäliinoja, mukeja ja vaatteita (!) pois pöydiltä. No, nytpähän sitten tiedämme senkin, että kyseinen tila ei ole tavanomaisen siivouksen piirissä ja näin voi todella käydä. Oppia ikä kaikki. Tai jotain.

Sairastumiset, unohdukset ja muut inhimillisyydet

Sairastumisia ja muita henkilökohtaisia esteitä tulee eteen yhtä suurella varmuudella kuin teknisiäkin ongelmia, ja ne ovat osa elämää. Muille syntyneiden esteiden takia olen muun muassa twiitannut kolmelta eri tililtä kahdella eri laitteella samasta tilaisuudesta (ja koettanut samalla muistaa ottaa kuvia ja laskea osallistujamäärää), järjestänyt pikaisesti Skype- ja FaceTime-yhteyksiä, viritellyt koneita ja muuta vastaavaa. Nämä ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, mutta vaativat paikoin nopeaa reagointia, kun poisjäänti voi tulla aika viime hetkessäkin.

Miten muuten tulisi toimia, kun ryhmä henkilöitä kokoustaa Helsingissä, ja yksi osallistujista on FaceTime -yhteydellä mukana puhelimessani? Pidänkö puhelinta kädessäni vai laitanko sen pöydälle? Kuva mukana vaiko ei? Näytänkö kameralla aina sitä henkilöä joka puhuu, ja tarkalleen ottaen millä kädellä, kun niiden käsien pitäisi myös kirjoitella muistiinpanoja, ja twiitata muistutuksia pian alkavista tilaisuuksista? Tällaisiakin olen pohtinut. Onneksi ”langan päässä” oli hyvällä huumorintajulla varustettu kollega, koska hän taisi joutua katselemaan kaikkea mahdollista meidän kasvoistamme katon kautta minun hameenhelmoihini.

Niin, ja unohdimmehan me huhtikuussa antaa osan kiitoslahjoista siinä kun koetimme säätää yhteyttä lentokentälle kuntoon. Se harmitti, mutta keksimme onneksi keinot saada kiitokset perille myös hieman myöhässä.

IMG_6167
Kiitoslahjamukimme ovat saaneet puhujilta kiitosta.

Ihanan avuliaat ihmiset

Omat kokemukseni tapahtumien järjestämisestä ovat myös toimineet muistutuksena siitä, että kun hommat niin sanotusti pissivät, niistä on turha kiukutella itsekseen, koska apua kyllä löytyy. Yliopistolta löytyy ihania vahtimestareita, hosteja, ja kollegoja, jotka auttavat, kun kauniisti kysyy. Koneita saa lainattua, kuvien ottamisen voi delegoida toiselle, ja aina löytyy jokin ohjelma tai sovellus, joka toimii siinä määrin, että etäyhteys saadaan luotua.

Tapahtumien järjestäminen on ollut hektistä, mielenkiintoista, opettavaista ja kivaa. Olemme saaneet aikaiseksi hyvät tapahtumat, ja voimme olla niiden suhteen tyytyväisin mielin. Nämä tässä tekstissä kuvaamani tilanteet ovat tapahtuneet varsin pienimuotoisten tapahtumien järjestelyissä. Millaistakohan olisi olla järjestämässä satojen ja taas satojen osallistujen tapahtumaa?

 

Kirja-arvio julkaistu

Näin loppuvuodesta, kun loman tarve alkaa jo olla todellinen ja ulkonakin on niin vietävän harmaata, ilahduttaa kummasti, kun julkaisuja tulee ulos. Muutama viikko sitten kirjoitin tuoreimman Yearbook of Muslims in Europen julkaisusta, ja nyt ilmestyi Journal of Religion in Europen numero 12:1, jossa on mukana kirjoittamani kirja-arvio.

Kirja-arviossa tarkastelen Per-Erik Nilssonin teosta Unveiling the French Republic: National Identity, Secularism, and Islam in Contemporary France. Kyseinen kirja oli erityisen mieluisaa ja kiinnostavaa luettavaa, sillä Nilssonin väitöstutkimuksessa, johon kirja pohjautuu, oli paljon samoja elementtejä kuin omassanikin. Nilsson tuskin tiesi omasta väitösprojektistani, ja itse kuulin hänen jo valmistuneesta väitöskirjastaan aivan oman projektini loppupuolella. Tuolloin en saanut hänen väitöskirjaansa käsiini, yrityksistä huolimatta.

Tutkimme siis molemmat Ranskassa käytyjä poliittisia debatteja musliminaisten päähuiveista ja kasvohunnuista, keskittyen ennen muuta parlamentaarisiin raportteihin aiheeseen liittyen. Ihan sama aineisto meillä ei ollut, ja Nilssonin aineisto oli selvästi omaani laajempi. Olimme lisäksi kumpikin päätyneet tarkastelemaan debatteja kansallisen identiteetin näkökulmasta.

Nilssonin teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen, joskin olen sitä mieltä, että perustiedot uskonnon ja valtion suhteesta sekä islamista ja huivikeskusteluista Ranskassa helpottavat lukukokemusta.

 

 

Ranskaa Raakana! – Keskustelua uskonnon ja valtion suhteesta

Kävin viime viikolla Johanna Isosävin Ranskaa raakana! -podcastin vieraana puhumassa väitöskirjani teemoista. Keskustelimme puolen tunnin verran uskonnon ja valtion suhteista Ranskassa, musliminaisten huivien ja huntujen herättämistä reaktiosta, sekä jonkin verran myös uskontolukutaidosta.

france flag on gray concrete building near road
Photo by Matt Hardy on Pexels.com

Uskonnon ja valtion välinen suhde on Ranskassa periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monin tavoin kimurantti. Vuoden 1905 lain mukaan uskonto ja valtio ovat toisistaan erossa, valtio ei tue eikä tunnusta mitään uskontoa, ja ihmisillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Uskonnon ja valtion ero tarkoittaa ranskalaisessa kontekstissa muun muassa sitä, ettei kouluissa opeteta lainkaan uskontoa omana oppiaineenaan, eivätkä valtion virkamiehet saa tuoda omaa vakaumustaan millään tavalla esiin.

Käytäntö on tosiaan hieman toinen asia. Historiallisista syistä Ranskan valtio huolehtii kaikista ennen vuotta 1905 rakennetuista uskonnollisista rakennuksista, mikä tarkoittaa lähinnä kristillisiä kirkkoja. Esimerkiksi Pariisin moskeija rakennettiin vasta 1920-luvulla. Samoin historiallisista syistä, Alsace-Mosellen alueella opetetaan kouluissa uskontoa, ja julkisissa yliopistoissa voidaan opettaa teologiaa. Laki ei käytännössä ole sama kaikille ranskalaisille.

Viime vuosikymmeninä Ranskassa on toistuvasti keskusteltu musliminaisten oikeudesta käyttää julkisissa tiloissa päähuivia ja kasvohuntua. Päähuivien käyttö kiellettiin muiden näkyvien uskonnollisten tunnusmerkkien tavoin valtion kouluista vuonna 2004. Ranskassa on myös merkittävä määrä yksityisiä kouluja, ja niihin tämän lainsäädäntö ei ulotu. Vuonna 2011 astui puolestaan voimaan laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisessa tilassa.

woman sitting on bench
Photo by Deden Ramdhani on Pexels.com

Monesti kysytään, miksi päähuivit ja kasvohunnut ovat herättäneet niin vilkasta keskustelua juuri Ranskassa. Tähän ei ole mitään yksinkertaista vastausta, mutta syitä voi etsiä muun muassa halusta pitää julkinen tila neutraalina, ajatuksesta kaikkien jakamasta ranskalaisesta identiteetistä, sekä valistuksen ajalta lähtöisin olevasta järjen merkityksen korostamisesta (uskon kustannuksella).

Pohdin kaimani kanssa hetkisen myös uskontolukutaitoa ranskalaisessa kontekstissa. Kuinka toimiva ratkaisu loppupeleissä on se, että uskontoihin liittyviä tietoja opetetaan Ranskassa vain osana muiden oppiaineiden, kuten historian, opetusta? Ranskassakin on pohdittu sitä, antaako kouluopetus nykyisellään oppilaille tarpeeksi eväitä ymmärtää vaikkapa Louvreen koottujen taideaarteiden merkityksiä. Omista tutkimusintresseistäni käsin kysyn, saavatko oppilaat tarpeeksi eväitä ymmärtää tämän päivän moniuskontoista todellisuutta?

Samaan aikaan on todettava, että suomalaiseen kouluopetukseen kuuluu uskonnon / elämänkatsomustiedon opetus, ja silti meilläkin käydään esimerkiksi juuri islamista keskustelua ajoittain hyvinkin hataralla tietopohjalla ja ymmärryksellä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa islamin ymmärtämistä yhtenäisenä uskontona: Kysymys, ”mitä mieltä muslimit ovat päähuivin käytöstä?”, on mieletön. ”Muslimit” eivät ole siitä mitään yhtä, yhtenäistä mieltä, vaan näkemys riippuu aivan siitä keneltä kysytään.

Näiden, ja muutaman muunkin teeman parissa meni puolituntinen yhdessä hujauksessa. Käy kuuntelemassa, ja kerro mitä pidit!

Uunituore julkaisu

Uusin Yearbook of Muslims in Europe on julkaistu. Kyseessä on vuosikirjan yhdestoista osa. Viimevuotiseen tapaan, Suomen osio on kollegani Teemu Pauhan ja minun kirjoittama. Kirja on huiman kallis, 199 euroa, ja olen enemmän kuin iloinen, että saan sen hyllyyni kirjoittajapalkkiona. Vuosikirja on tähän asti löytynyt Helsingin yliopiston kirjastosta, ja oletan, että myös tämä uusin tulee sinne saataville.

YME on tavattoman hyvä perusteos islamista ja muslimeista Euroopassa. Kirjassa on kaikkiaan 43 maaraporttia, joista kussakin esitellään muun muassa islamin historiaa kyseisessä maassa, keskeisiä muslimijärjestöjä, kuluneen vuoden tärkeimpiä julkisia keskusteluja jne. Olen itse käyttänyt vuosikirjaa apuna niin opetuksessa kuin julkaisuissakin, ja myös suositellut sitä monille hyvänä lähteenä, josta aloittaa aihepiiriin tutustuminen.

Kovin kauaa tässä ei ehdi julkaisusta iloita saati ottaa rennosti, sillä seuraavan YME-raportin deadline kummittelee jo kuukauden päässä :)

Lukijapalautetta

Viikko sitten vietin muutaman antoisan päivän Turussa kansainvälisessä seminaarissa, joka oli osa uskontolukutaitoa käsittelevää Argumenta-hankettamme. Kaikkiaan meillä tulee olemaan seitsemän seminaaria vuoden 2020 loppuun mennessä. Kaksi ensimmäistä on nyt takana, ja kolmas kolkuttelee jo ovella.

IMG_6167.jpg

Turussa pohdimme uskontolukutaito-käsitteen antia niin tutkimukselle kuin julkisellekin keskustelulle, ja tulimme siihen tulokseen, että käsitteellä on enemmän annettavaa näistä jälkimmäiselle. Uskontolukutaitoon voidaan katsoa sisältyvän useitakin tekijöitä, mutta ainakin alustava yhteisymmärrys tuntui vallitsevan siitä, että uskontoihin (ja katsomuksiin ja uskonnottomuuteen) liittyvä tieto on merkittävää. Uskontolukutaitoisella henkilöllä on siis ainakin jonkinlainen yleissivistys myös näistä teemoista.

Pyrin omalla toiminnallani lisäämään nimenomaisesti tutkittua tietoa uskonnoista. Minusta uskonto on ilmiönä tavattoman mielenkiintoinen ja kiehtova, vaikka itse olenkin varsin maallistunut. Etenkin islamiin liittyy nykyään paljon asiatonta keskustelua, jopa kansanedustajien taholta, ja omalta osaltani pyrin tuomaan faktoja pöytään kaiken ”mutuilun” ja uhkakuvien maalailun keskelle. Niinpä jos burkinia käyttävästä naisesta kirjoitetaan, että kyseessä on miehensä alistama raukka säkissä, katson, että on syytä tuoda esiin tutkittua tietoa aiheesta.

Valitsen kuitenkin nk. taisteluni varsin tarkasti. Tämä johtuu ihan siitä, että vaikka pidän niin uskontolukutaitoa kuin tutkittua tietoa ylipäätään arvossa, en ole erityisen innostunut saamaan niskaani vihapuhetta tai loanheittoa, mitä verkossa on valitettavan paljon. Tätä olen joskus aiemminkin pohtinut. En siis lähde ihan jokaiseen Twitter- tai Facebook-keskusteluun mukaan.

Islam ei ole sieltä helpoimmasta päästä aiheita, ja koska kyseinen uskonto Suomen kontekstissa liittyy vahvasti maahanmuuttoon, on tuloksena haastava yhtälö. Nostan näitä aiheita aina aika ajoin somessa esiin, mutta mieluiten keskustelen niistä kasvokkain, esimerkiksi luennoilla. Tästä huolimatta olen tietoisesti pyrkinyt lisäämään aktiivisuuttani verkossa.

Näyttökuva 2019-11-10 kello 23.33.44

Selkeästi enemmän toimin uskontolukutaidon hyväksi Katsomukset.fi-verkkojulkaisun yhtenä päätoimittajista. Julkaisumme pyrkimyksenä on juuri uskontoja, katsomuksia ja uskonnottomuutta käsittelevän tutkimustiedon tuominen julkiseen keskusteluun ja kaikkien saataville, yleistajuisessa muodossa. Olen itsekin kirjoittanut Katsomuksiin tekstejä, myös islamista.

Muutama viikko sitten sain epäsuorasti lukijapalautetta yhdessä kollegani Teemun kanssa. Kyseessä on Satakunnan kansan tekstaripalsta, johon joku lukija oli lähettänyt seuraavan viestin:

Näyttökuva 2019-11-10 kello 23.02.22

Tämä lyhyt viesti ilahdutti isosti. Oli mukava huomata, että lukija kehotti tutustumaan tutkimuskirjallisuuteen, ja koki, että Teemun ja minun työ on mainitsemisen arvoista. Meillä on tälläkin hetkellä useampi yhteinen projekti kesken, joista etenkin yksi tulee toivottavasti osaltaan edistämään islamiin liittyvää lukutaitoa Suomessa. Mutta ei siitä vielä sen tarkemmin tässä vaiheessa.

Uskontolukutaito ja tutkittu tieto on ollut työssäni esillä muissakin merkeissä viime aikoina. Muutama viikko sitten osallistuin paneelikeskusteluun Helsingin kirjamessuilla. Siellä pohdin omalta osaltani miksi musliminaisten huivit ja hunnut – ja itse asiassa uskonto ylipäätään – on niin sensitiivinen aihe Ranskassa.

Kirjamessuilla sain myös kutsun vierailemaan Ranskaa käsittelevään podcastiin. Jakso äänitetään tulevalla viikolla ja odotan sitä jo innolla. Saa nähdä millaista lukijapalautetta siitä tulee.

Alpakoista, ja vähän muustakin

Helsingin yliopiston uskontotiede täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 50 vuotta ja olen mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa juhlavuoden tapahtumia. Päätimme ottaa varaslähdön jo tänä syksynä ja suunnittelimme kollegani kanssa työhyvinvointitempauksen, joka toteutui tänään.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kutsuimme työpaikan vehreälle sisäpihalle kaksi vierasta tuomaan koko työyhteisölle iloista mieltä ja pientä hengähdystaukoa. Saanko esitellä, Bonita ja Sandra!

Alpakat
Bonita ja Sandra tulevat HyvänMielen alpakat -nimiseltä tilalta.

On aika mieletöntä, kuinka paljon iloa kaksi karvaista otusta voi ihmisille tuoda. Pihalla kuultiin ihastuneita kiljahduksia, kun ohikulkijat tajusivat ketkä nurmella seisoskelivat. Kännykkäkamerat olivat ahkerassa käytössä, ja kiitoksia riitti. Yliopiston some-tiimikin jalkautui innoissaan paikalle, rahtusen ankeaa säätä uhmaten.

Humanistinen Twitter

Alpakoiden kähäräisellä suloisuudella on myös vakavampi puolensa. Olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota, ja myös puhua, etenkin yliopisto-opiskelijoiden jaksamisesta sekä mielenterveyden häiriöistä. Näihin liittyvät ongelmat ovat todellisuutta huomattavan suurelle osalle niin perustutkinto- kuin jatko-opiskelijoitakin. Myös henkilökunnan jaksaminen ja hyvinvointi on ollut koetuksella esimerkiksi viime vuosien suurten muutosten myötä. Tämä kaikki tulisi mielestäni ottaa vakavasti, ja ratkaisuja etsittävä aktiivisesti.

Voisivatko eläimet olla tässä tilanteessa avuksi? Olen viime aikoina lukenut paljon juttuja siitä, kuinka eläimet auttavat erilaisissa pelottavissa tilanteissa, lievittävät stressiä, auttavat erityislapsia ja ilahduttavat dementikkoja. Niin koiria, hevosia kuin alpakoitakin on koulutettu osaaviksi terapiaeläimiksi, ja eläin-avusteisesta toiminnasta tehdään tutkimusta.

Helsingin yliopistolla ei ole luvallista ottaa esimerkiksi omaa koiraa työhuoneelle mukaan, mutta voisiko meilläkin olla Jyväskylän yliopiston tapaan luki- ja kaverikoiratoimintaa? Eläinten läsnäolo, tavalla tai toisella, ei tietenkään ratko kaikkia haasteita että simsalabim vain, mutta ne voisivat lisätä pehmeyttä ja inhimillisyyttä monin tavoin aika suorituskeskeisessä yliopistomaailmassa.

Tänään näin niin iloisia ilmeitä ja kuulin niin tyytyväisiä kommentteja, että uskon, että tempauksestamme oli oikeasti hyötyä. Pihalla suunniteltiin jo kuka toteuttaa seuraavan tempauksen, ja pohdittiin josko saisimme vieraiksi uudestaan alpakoita, vaiko kenties poneja. Kummatkin kelpaavat, ainakin minulle!

 

Akateemisen työelämän hyvistä puolista

Olen aiemmissa teksteissäni nostanut esiin useita tekijöitä, jotka tekevät akateemisesta pätkätyöläisyydestä ainakin ajoittain melko raskasta. Eihän tätä kuitenkaan tekisi, ellei niitä hyviäkin puolia olisi. Tänään keskityn muutamiin niistä.

Ihan aluksi, työ on tavattoman mielenkiintoista ja motivoivaa. Tutkijan ja opettajan työ tarkoittaa jatkuvaa uuden oppimista, mikä on uteliaalle ja oppimishaluiselle ihmiselle ihan mahtavaa. Kaiken lisäksi, saan hyvin pitkälle päättää itse mitä tutkin. Toki saatavilla oleva rahoitus voi ohjata tutkimusta jonkin verran, eikä ihan kaikki kiinnostava ole välttämättä tutkimuksellisesti relevanttia, mutta tästä huolimatta saan pitkälti tehdä sitä mitä haluan ja mikä minua vilpittömästi kiinnostaa.

Olen myös siitä onnekas, että ympärilläni on hyvä ja toimiva työyhteisö. Ilman sitä olisin varmastikin jo lyönyt hanskat tiskiin. Viime vuosina olen tehnyt yhä enenevässä määrin yhteistyötä kollegojeni kanssa, niin Katsomusten päätoimittajana kuin yhteisten kirjoitusprojektienkin parissa. Erään kollegan kanssa olemme aloittelemassa paitsi viidennen yhteisen artikkelin kirjoittamista, myös yhteisen kirjan toimitustyötä. Väitöskirjan tekeminen oli paljolti yksin puurtamista, ja nyt nautin erilaisista yhteistyökuvioista suuresti.

person gather hand and foot in center
Photo by Pixabay on Pexels.com

Myös ajankäyttöön liittyy eräs seikka, josta nautin työssäni suuresti, ja se on vapaus. Opetus on pidettävä ajallaan, ja kokousten aikatauluissa pysyttävä, mutta etenkin näin apurahatutkijana saan muuten mennä ja tulla miten haluan. Normaali työpäiväni on noin 9-17, mutta aloitan työt usein kotona ja olen työhuoneella vasta kymmenen aikaan. Itse asiassa usein myös päätän työpäiväni kotona, ja tulen kotiin jo neljän kieppeillä, jotta lapseni ei joudu olemaan kovin pitkään kotona ilman aikuista.

Tänä viikonloppuna yritän saada hoidettua useita työasioita, koska ensi viikolla aion tehdä paitsi vajaata työpäivää, myös keskittyä lapseni kanssa syysloman viettoon. Ensi viikolla on muuten erään kutkuttavan kivan työhyvinvointitempauksen aika. Siitä sitten seuraavassa postauksessa lisää!

 

Multitaskausta vai monitohelointia

Opin eräältä kollegaltani sanan monitohelointi, jota hän käyttää synonyymina multitaskaamiselle. Monitohelointi on mielestäni kerrassaan mainio sana! Minulle se kuitenkin kertoo ennen muuta tilanteesta, jossa multitaskaaminen on lähtenyt niin sanotusti lapasesta.

Multitaskaamista pidettiin jossain vaiheessa hyvänä taitona, mutta viime aikoina olen nähnyt enemmän juttuja, joissa sitä kritisoidaan. Itse nautin multitaskaamisesta: minusta on kivaa, kun on useampia juttuja kesken, ja hektisyys sopii minulle, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Saan asioita paremmin aikaiseksi, kun on sopiva paine päällä.

Kuvittelin tästä syksystä tulevan varsin rauhallisen. Ajattelin keskittyväni tutkimukseen ja viettäväni pitkiä päiviä niin tutkimuskirjallisuuden kuin tutkimusaineistonkin parissa. Pyh ja pah tässä mitään rauhallisuutta on oikeasti nähty! Hommaa on niin, että välistä on tainnut mennä monitoheloinnin puolelle. Mutta eipä sekään nyt niin vaarallista ole, kunhan huumorintajunsa säilyttää ja saa työt hoidettua riittävän hyvin.

Tänä syksynä olen myös alkanut entistä enemmän opetella delegointia sekä ”ein” sanomista, kuten aiemmin kirjoitin. En varsinaisesti pyri pois multitaskaamisesta, vaan pikemminkin pysyttelemään erossa toheloinnista. Työmäärän on oltava sopivasti aisoissa, että multitaskaaminen toimii, ja on jopa kivaa.

Käyntikortit
Yksi viime viikkojen pikkuprojekteista: Katsomusten käyntikorttien suunnittelu & tilaaminen.

Olen juuri saanut pari artikkelia eteenpäin, ja seuraavana projektina on  kirjoittaa kaksi uutta vielä ennen vuodenvaihdetta, ja samalla aikataululla hioa kolme muuta arvioijien ehdotusten pohjalta kuntoon. Olen polkaissut kollegani kanssa kirjaprojektin käyntiin, ja toisen kollegan kanssa järjestän työhyvinvointitempauksen. Viime vuoden graduseminaarilaiseni palauttavat gradujaan, joita olen arvioimassa. Sitten on muutama Argumenta-hankkeen tapahtuma, Katsomusten toiminnan pyörittäminen ja sen sellaista. Opetuskin alkaa muutaman viikon päästä.

Näistä kaikista, ja vähän muustakin, tulevissa postauksissa. Nyt kuitenkin unten maille sillä toheloinnin välttelyssä pirteys auttaa kummasti.