Kirja uskontolukutaidosta

Heinäkuun loppupuolella valmistui jälleen yksi pitkäaikainen projekti, kun Springer julkaisi Tuula Sakaranahon ja Timo Aarrevaaran kanssa toimittamani kirjan The Challenges of Religious Literacy. The Case of Finland.

Saimme kirjoittajiksi joukon osaavia kollegoja, jotka kirjoittivat uskontolukutaidosta muun muassa lestadiolaisuuteen, kouluun, ja radikalisaation ehkäisyyn liittyen. Itse olin kirjan toimittajana mukana kirjoittamassa niin johdantoa kuin johtopäätöksiäkin. Niiden ohella kirjasta löytyy yhdessä Teemu Pauhan kanssa kirjoittamani luku Helsingin moskeijahankkeesta.

Tarkastelemme Teemun kanssa vastauksia, jotka Helsingin vuoden 2017 kunnallisvaaliehdokkaat antoivat Helsingin Sanomien vaalikoneen moskeija-aiheiseen väittämään. HS:n vaalikoneen ensimmäinen kohta käsitteli sitä, voidaanko Helsinkiin rakentaa suurmoskeija, mikäli se tehdään ilman julkista rahaa. Tähän väittämään vastasi numeerisesti (=asteikolla 1 – 5 kuinka samaa mieltä väittämän kanssa on) lähes 850 vastaajaa, ja 630 vastaajaa lisäsi myös sanallisesti näkemyksensä aiheesta.

Moskeijahanketta sekä puolustetaan että kritisoidaan aineistossa. Osa vastaajista koki, että muslimeilla tulee olla oikeus rakentaa moskeija siinä missä kristityt voivat rakentaa kirkon. Osa puolestaan viittasi ”muualla” saatuihin kielteisiin kokemuksiin moskeijahankkeista. Aineistosta nousevat esiin myös muun muassa radikaalin islamin leviämisen pelko, hankkeen rahoituspohjaan liittyvät kysymykset, ja islamin kokeminen vieraana ja politiikkaan kietoutuneena uskontona. Kaikkea tätä tarkastelemme uskontolukutaidon näkökulmasta tukeutuen Diane L. Mooren tapaan ymmärtää käsitteen sisältö.

Uskontolukutaito-kirjaSuomen Kulttuurirahaston tuen turvin kirja voitiin julkaista kaikille avoimena open access -julkaisuna. Kirjan pääsee lukemaan Springerin sivuilla.

Uskontolukutaitoon liittyen on vireillä toinenkin kirjahanke, tällä kertaa suomenkielinen. Sen suhteen työ on vielä niin kesken, että ei siitä tässä yhteydessä tämän enempää. Sen sijaan muutama muu postdoc-kauden julkaisu on vielä tulossa ulos tämän vuoden puolella, ja niistä ensimmäinen ihan pikapuoleen. Siitä sitten omassa postauksessaan lisää.

Uskontotieteen perusoppikirja

Viime viikolla julkaistiin Heikki Pesosen ja Tuula Sakaranahon toimittama teos Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia (Gaudeamus). Kyseessä on uskontotieteen perusoppikirja, joka sisältää ison joukon artikkeleita, aiheinaan muun muassa ateismi ja uskonnottomuus, fundamentalismi, uskonnollinen kokemus sekä uskonto ja media.

A2FF5C1F-8862-4F35-BEC6-D860CDEA38FD

Kirjassa on mukana kaksi lukua, joita olen ollut kirjoittamassa. Ensimmäinen näistä käsittelee maailmanuskontoja, ja olen kirjoittanut sen yhdessä Tuula Sakaranahon kanssa. Tuula on uskontotieteen professori ja yksi lähimmistä kollegoistani uskontotieteessä. Hän oli myös väitöskirjani ohjaaja.

Maailmanuskonnoista puhuttaessa niiden olemassaoloa harvemmin kyseenalaistetaan tai avataan sen tarkemmin. Tähän on kuitenkin alkanut tulla muutosta. Tiesittekö esimerkiksi, että buddhalaisuus on nimetty vasta 1800-luvun puolella? Tai että hindut eivät itse mielellään puhu hindulaisuudesta? Erilaisten kansanuskojen kannattajia on maailmassa satoja miljoonia, mutta puhutaanko heistä juurikaan kursseilla, joilla esitellään maailman eri uskontoperinteitä? Lisäksi islamin ja kristinuskon kaltaisista vakiintuneista maailmanuskonnoista kerrotaan yleensä aika oppikeskeisesti, eletyn uskonnollisuuden jäädessä pienempään osaan. Muun muassa tällaisista asioista kirjoitamme Tuulan kanssa.

Toinen luku, jota olen ollut kirjoittamassa käsittelee muuttoliikettä ja ylirajaista uskontoa, ja olen kirjoittanut sen yhdessä Teemu Pauhan kanssa. Tuulan tapaan Teemu on läheinen kollega. Meitä kaikkia yhdistää muun muassa se, että olemme tutkineet tavalla tai toisella eurooppalaista islamia. Teemun kanssa olemme kirjoittaneet aika paljon yhdessä: muistaakseni kolme artikkelia on nyt julkaistu, ja kaksi on vielä tulossa  tämän vuoden puolella. Lisäksi meillä on yksi isompi yhteinen hanke, mutta siitä lisää jollain toisella kerralla.

Uskonto on monin tavoin maantieteellisiä rajoja ylittävä ilmiö. Aikanaan tähän tarvittiin muuttoliikettä, mutta nykyteknologia mahdollistaa uskonnollisten vaikutteiden siirtymisen maailman toiselta puolelta toiselle käytössä olevan nettiyhteyden tarjoamaa vauhtia. Luvussamme nostamme esimerkkejä ennen muuta islamiin liittyen. Esimerkiksi Helsingin moskeijahankkeen yhteydessä ylirajaisuus ja maahanmuutto tulivat monin tavoin esiin. Suomen muslimeista merkittävä osa on edelleen ensimmäisen polven maahanmuuttajia, vaikkakin islam ja muslimit suomalaistuvat kovaa vauhtia. Moskeijalle haettiin rahoitusta pääasiallisesti Persianlahden maista sillä tarvittavan suuruista rahoitusta ei Suomesta oikein löydy. Moni moskeijahanketta vastustanut perusteli kantaansa muiden (nimeämättä jääneiden) maiden ongelmallisilla moskeijahankkeilla. Lisäksi huolehdittiin rahoittajamaista mahdollisesti tulevista opillisista vaikutteista.

Olen iloinen, että tämä kirjahanke on valmiina. Uskontotieteeseen tarvittiin päivitettyä perusoppikirjaa ja nyt sellainen on jälleen olemassa.

Etätyöapatia

Tänään Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli etätyöapatiasta. Juttua varten haastateltu tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta määrittelee etätyöapatian tylsistymiseksi etätyöpäivien yksitoikkoisuuteen. Apatialla tarkoitetaan yleisesti välinpitämättömyyden tilaa, johon liittyy esimerkiksi motivaation ja aloitekyvyn puutetta.

Yksi apatiaan johtava tekijä voi artikkelin mukaan olla se, ettemme etätyössä pääse juttelemaan kasvokkain työkavereidemme kanssa. Epävirallinen jutustelu kahvihuoneissa, käytävillä ja kopiokoneen äärellä puuttuvat.

Osalla etätyö ja ylipäätään koronaepidemian tuomat muutokset sekä epävarmuus voivat johtaa myös työuupumukseen, josta olisi tärkeää toipua kesäloman aikana, etenkin kun emme vielä tiedä mitä syksy tuo tullessaan.

Artikkeli nosti minulla pintaan niitä tuntemuksia, joita minulla on viimeisen parin kuukauden aikana ollut. Erittelen niitä seuraavassa hieman tarkemmin.

Tylsistynyt?

Etätyö alkaa tietyssä määrin kieltämättä tulla jo korvista. Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan, että ajoittainen etätyö vaikuttaisi olevan useimpien mielestä hyvä asia. Minusta ainakin on. Nautin etäpäivistä, ja olen tehnyt niitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti viime vuosina. Työhuoneella olen kokenut erityisen haastavaksi keskittyä kirjoittamiseen, ja monituntiset kirjoitussessiot ovat siellä usein jääneet haaveeksi. Kotona näppäimistöni laulaa paljon tehokkaammin.

Mutta että pelkkiä etäpäiviä? Vaikka olenkin nauttinut siitä, että olemme olleet kotona koko perhe ja voineet esimerkiksi lounastaa yhdessä, niin kyllähän tämä on alun erikoisuuden jälkeen muuttunut jo rutiiniksi, ja vietävän tylsäksi. En ole välinpitämätön työtäni kohtaan, ja motivaatio on kunnossa. Aloitekyky minulla on mielestäni kuitenkin laskenut, minkä koen ajoittain hankalaksi.

Erillään muista?

Minulle on kieltämättä hankalaa olla jatkuvasti ja kuukausitolkulla erillään työyhteisöstäni. Tämän hetken tietojen mukaan pääsen työhuoneelle työskentelemään aikaisintaan elokuun alusta alkaen. Koen ne artikkelissakin mainitut epäviralliset jutusteluhetket tärkeänä osana työtäni, ja myös työhyvinvointiani. Parhaat ideat eivät suinkaan aina tule tarkoitusta varten järjestetyssä kokouksessa, vaan monesti myös kesken kahvihuoneessa tapahtuvan rupattelun.

Erillisyyden tunne korostuu minulla siksikin, että aloitin huhtikuun alussa uudessa työssä. En tuntenut tiedekuntaa enkä sen henkilöstöä etukäteen lainkaan, ja nyt melkein kahden kuukauden työskentelyn jälkeen olen edelleen tilanteessa, jossa olen tavannut f2f kaksi työyhteisöni jäsentä.

Luin eilen hyvän artikkelin tiedeviestinnästä. Siinä haastateltiin Helsingin yliopiston pitkäaikaista tiedeviestijää Minna Meriläinen-Tenhua. Hän kertoo jutussa, kuinka aikanaan aloitti Kumpulan kampuksella. Humanistina hänellä oli paljon opittavaa, niin kampuksella tehtävästä tutkimuksesta kuin siellä toimivista ihmisistäkin. Meriläinen-Tenhu kuvaa työsuhteensa alkua seuraavasti:

”Alaan tutustuminen ei onnistu ilman tutustumista ihmisiin. Siis ulos työhuoneesta ja neukkareista. Siirryttyään Kumpulan kampukselle Meriläinen-Tenhu kertoo lähteensä systemaattisesti tutustumaan ihmisiin seminaareihin, kahvihuoneisiin ja tupakkapaikoille.

— Olen lähestynyt uusia ihmisiä ihan sillä, että minä olen Minna, kukas sinä olet ja mitä teet?”

Tuota kohtaa lukiessani minulla nousivat harmin kyyneleet silmiin. Juuri noin minäkin olin ajatellut Viikissä aloittaa! En yksinäni kotisohvalla. Olen toki tutustunut ihmisiin jonkin verran Zoom-palavereiden yhteydessä, mutta odotan kyllä todella paljon sitä aikaa, kun pääsen työhuoneelleni Viikkiin.

Uupunut?

On uupumusta, ja uupumusta. Työuupumusta, josta artikkelissakin varoiteltiin ja johon on syytä puuttua. Ja toisaalta sellaista uupumusta, jonka koen olevan ihan ok. Itse olen ollut lähinnä jälkimmäisellä tavalla uupunut, enkä siten ole huolissani.

Uupumusta minulla tuo ennen muuta se, että tällä hetkellä opettelen niin intensiivisesti uutta. Se on myös tavattoman motivoivaa. Vähän kuin kunnon liikunnan jälkeen voi olla aivan puhki, mutta hyvillä mielin.

Ajoittaista uupumusta tuo kieltämättä myös tuo yhteisön ja kasvokkaisten kontaktien puute, josta yllä kirjoitin. Kyse on kuitenkin yksittäisistä hetkistä, kun tunnen tilanteen erityisen raskaaksi. Tiedän hyvin miksi asiat ovat niin kuin ovat, ja etten ole tilanteessa yksin. Se auttaa kummasti.

Kiitollisuudenkohteita

Minun etätyöapatiaani ja koko tilanteen jaksamista auttaa suuresti se, että mietin aktiivisesti myös kaikkea sitä mikä on hyvin. Tähän loppuun haluankin listata muutaman kiitollisuudenkohteen.

  1. Minulla on työ, josta minulle maksetaan palkkaa. Monella ei koronatilanteen takia enää ole. Kotiympäristöön tylsistyminen ja sosiaalisten kontaktien vähyys ovat näin tarkasteltuina aika pieniä asioita.
  2. En ole työssäni kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja. Asiat ovat vain menneet hyvin eri tavalla kuin toivoin.
  3. Olen pysynyt terveenä, samoin perheeni ja läheiseni.
  4. Etätyöt ja etäkoulu ovat tarkoittaneet sitä, että olen saanut viettää tavallista enemmän aikaa perheeni kanssa. Esimerkiksi yhteiset iltapäivän pienet herkkuhetket aurinkoisella parvekkeella ovat olleet ihania.
  5. Kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin auringonvalo, vehreys ja lintujen sirkutus lisääntyvät.
  6. Emme ole joutuneet eristäytymään sisälle. Minulla on ystäviä ja sukua esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa. Me olemme päässeet helpolla.
IMG_7153
Pirkko tuli seuraksemme parvekkeelle.

 

 

 

Häntiä

medium coat beige dog
Photo by Goochie Poochie Grooming on Pexels.com

Ei, en ole kirjoittamassa puudelien hännistä, vaikka puudeleista kovasti pidänkin. Koirakuumeeni olisi itse asiassa ihan oman postauksensa paikka.

Uuden työni rinnalla hoidan vanhan työni häntiä – kesken jääneitä projekteja – kuntoon. Onneksi nykyiselle työnantajalleni sopii, että hoidan näitä myös työajallani. Muussa tapauksessa voisi tirahtaa pieni kyynel.

Tajusin oikeastaan vasta uusien töiden jo alettua, että vanhatkin työt vievät aikaani vielä aika paljon. Huhtikuussa tarkastin kahden graduseminaarilaiseni opinnäytteet, ja nyt toukokuulle tuli vielä yksi. Tutkielmien lukeminen on itse asiassa hyvinkin mielenkiintoista ja opettavaista, eli ihan mieluinen häntä on kyseessä.

Eilen sähköpostiini kilahti yhteensä neljän eri artikkelin / katsauksen versiot tarkistettaviksi, ja tänään tuli vielä yksi lisää. Mitenköhän siinä niin kävi, että ne kaikki tulivat yhtä aikaa? Tai eivät sentään ihan kaikki, sillä huhtikuun puolella kävin läpi vielä kahden muun artikkelin oikovedokset.

Se, että artikkeleita nyt tippuu tarkistettavaksi kuin plussapalloja vanhassa K-kaupan mainoksessa – että plop plop plop vaan! – on sekin loppupeleissä erittäin positiivinen asia, sillä se tarkoittaa, että nuo artikkelit itse asiassa julkaistaan lähiaikoina.

Huhtikuussa tarkastamani artikkelit tulevat kirjaan, jonka julkaisu häämöttää jo muutaman viikon päässä. Kolme artikkelia tulee kirjaan, jonka julkaisua kaavaillaan heinäkuulle. Olen lisäksi yksi tuon kirjan toimittajista, joten saan vielä ennen lomia koko kirjankin luettavakseni. Lisäksi yksi katsaus julkaistaan alkusyksystä.

Tarkastamisen ja korjaamisen lisäksi minulla on myös uutta kirjoitettavaa postdoc-tutkimukseeni liittyen. Yksi luku on tulossa kirjaprojektiin, josta olen erityisen innoissani, ja lisäksi kirjoitan yhdessä muutaman kollegan kanssa kirjaa, josta toki siitäkin olen innoissani.

Harmillisesti yksi häntä jäi tänä keväänä hoitamatta, sillä jouduimme perumaan huhtikuun Argumenta-tapahtuman koronaepidemian takia. Osan tapahtumasta saamme toivottavasti toteutettua syksyllä. Ensi viikolla on tarkoitus suunnitella syksyn tapahtumia tarkemmin. Mitään varmaa ei kukaan tietenkään vielä tiedä, mutta jotain me järjestämme, vaikka sitten verkossa.

Häntien hoitaminen uusien töiden rinnalla on ajoittain raskasta, mutta en voisi ajatellakaan jättäväni esimerkiksi jo aloitettuja kirjoitusprojektejani kesken. On ilo saattaa ne valmiiksi!

Lasten tiedekysymykset

”Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille.” Näin lukee Helsingin yliopiston strategiassa, ja allekirjoitan näkemyksen täysin. Tutkijoiden kannalta tämä tarkoittaa viestimistä monenlaisille yleisöille. Välistä kirjoitetaan tiukkaa analyysia tiedeyhteisön arvioitavaksi, välistä taasen huomattavasti yleiskielisemmin vaikkapa blogiin. Ja välistä pääsee vastaamaan lasten kysymyksiin.

Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset on minusta kerrassaan mahtava tiedepalsta. Lapset kysymykset ovat ihan helmiä! Vastaajien tehtävänä on muotoilla niin selkokieliset vastaukset, että pikkuväki ymmärtää. Tästä on aikuislukijallekin iso ilo, etenkin jos kysymys liittyy itselle vaikeaan alaan, kuten minun kohdallani esimerkiksi fysiikkaan.

Pääsin vastaamaan 10-vuotiaan Emilian kysymykseen, ”Saako käyttää muslimihuivia jos ei ole muslimi?

Formaatin mukaisesti hyvin tiiviissä vastauksessani (löytyy sieltä sivun alaosasta) kerroin, etteivät kaikki musliminaiset suinkaan käytä huivia, ja ettei ole olemassa mitään varsinaista muslimihuivia. Huiveja on monenlaisia, samoin pukeutumistyylejä. Kerroin lisäksi, että osassa moskeijoita naisten tulee peittää päänsä, myös siinä tapauksessa, ettei itse ole muslimi. Vastaus kysymykseen on siis kyllä.

Olin tavattoman otettu, kun minua pyydettiin vastaamaan Emilialle. Toivottavasti hän sai riittävän selkeän vastauksen kysymykseensä.