Muutama viikko sitten minua pyydettiin aamu-televisioon kommentoimaan Ranskan viimeaikaisia terrori-iskuja ja islamiin liittyviä keskusteluja. Aikaa vastata pyyntöön oli vähän, mutta aika nopeasti tiesin kieltäytyväni. Miksi näin? Tiedeviestintä on sydäntäni lähellä enkä sitä paitsi ole koskaan edes ollut televisiossa.
Suurin syy kieltäytymiselleni oli se, että en kokenut olevani paras mahdollinen aiheen asiantuntija. Vaikka ranskalaista yhteiskuntaa edelleen sivusilmällä seuraankin, ei se ole ollut aktiivinen tutkimuskohteeni enää 5-6 vuoteen. Koen, että asiantuntijuuteni on jo alkanut vanhentua.
Mietin sitäkin, että terrorismiin liittyvät kysymykset eivät koskaan ole olleet tutkimuskohteenani ja mikäli keskustelussa painotettaisiin juuri terrorismia, voisin olla heikoilla jäillä osaamiseni kanssa. Toisaalta tiesin, että keskustelussa tultaisiin nostamaan esiin myös ranskalaisten tuntoja ja tunnelmia, enkä niihinkään ole nyt paneutunut.
Niinpä päätin kieltäytyä kohteliaasti kutsusta, ja ehdotin muutamaa muuta tutkijaa, joiden katsoin olevan minua parempia kommentaattoreita näissä kysymyksissä. Katsoin seuraavana päivänä lähetyksen, ja minusta se oli hyvä ja informatiivinen. Lopulta lähetyksessä käsiteltiin sellaisia teemoja, joita olisin omalla osaamisellani pystynyt varsin hyvin ja asiantuntevasti kommentoimaan, mutta tein silti mielestäni oikean ja vastuullisenkin päätöksen.
Väitöksen jälkeisen post doc -kauteni myötä Ranska jäi pienemmälle huomiolle, mutta sen sijaan perehdyin entistä paremmin islamiin Suomessa. Vielä vaihdettuani nykyiseen työhöni maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa olen kirjoittanut kaksi tekstiä liittyen musliminaisten huiveihin ja huntuihin nimenomaan Suomen kontekstissa. Ensimmäinen niistä julkaistiin elokuussa Teologisessa Aikakauskirjassa, ja toinen Politiikasta-verkkojulkaisussa marraskuun alkupuolella. Näiden tekstien suhteen en pysähtynyt miettimään, onko asiantuntijuuteni vanhentunutta. Sitä kylläkin pohdin, riittääkö aikani niiden kirjoittamiseen uuden työn ohella.
Asiantuntijuus ei säily, ellei sitä ylläpidä ja kehitä. Oma työurani on viime vuosina suuntautunut muualle kuin Ranskaan. Jäin tässä yhteydessä miettimään, minkä asiantuntija oikein olen. Taidan olla hieman välitilassa. Toki minulla on vankka osaaminen islamiin Euroopassa liittyvissä kysymyksissä, ja enköhän minä edelleen ole ihan pätevä uskontotieteilijä. Tiedeviestinnän asiantuntijaksi en oikein vielä osaa itseäni kutsua, mutta sellaiseksi haluan kovasti kehittyä. Sitä kohden siis!
Akateemisen pätkätyöläisen päiväkirja 