Kirjoittajan blokki

Vuosi 2021 jää mieleen koronavuotena. Lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta vietin koko vuoden etätöissä, joten kohtaamiset työpaikalla syksyn aikana olivat kuin juhlaa. Ehdin juuri alkaa viedä tavaroitani työhuoneelle ja tehdä työpisteestä itseni näköistä, kun etätyö kutsui jälleen.

Aika on tuntunut menevän kovin nopeasti. Päivät ovat helposti vähän yksitoikkoisia, kun monet riennot ovat olleet kiellettyjä tai vähintäänkin arveluttavia. Matkat ovat jääneet tekemättä ja juhlat pitämättä. On vain arkea, kotona. Eihän toki arjessa mitään vikaa ole, mutta kuten sanotaan, vaihtelu virkistää. Tuo vaihtelu on jäänyt aika vähäiseksi.

Johtuen varmaan ainakin osin edellä mainitusta, minua vaivasi viime vuonna kirjoittajan blokki. Se on näkynyt täällä blogissakin siinä, ettei kirjoituksia ole juuri tullut. Toki olen kirjoittanut kaikenlaista, mutta se on useasti onnistunut vasta aikamoisen pinnistelyn jälkeen. Olen aloittanut, ja aloittanut uudelleen. Saanut ajatuksesta kiinni, mutten siirrettyä sitä tietokoneelle. Kirjoittanut ja deletoinut. Kirjoittanut ja deletoinut. Kerrassaan rasittavaa.

Tekstejä siis kuitenkin syntyi. Tässä auttoi varmasti rutiini ja sitkeys, mutta ärräpäiden merkitystä ei pidä väheksyä.

Photo by KoolShooters on Pexels.com

Blokki näkyi ennen muuta uskontolukutaitoa käsittelevän teoksen kirjoittamisessa. Meno oli välistä sellaista pään hakkaamista seinään että liekö koskaan aiemmin ollut. Mutta siitä päästiin yli, ja kun kirja lähti arvioitavaksi, jäi minulle tunne, että olin lopulta saanutkin tehtyä jotain sen eteen. Kyseessä on siis useamman kirjoittajan yhteistuotos.

Viime vuonna saatiin yksi pitkä kirjaprojekti maaliin, kun Titus Hjelmin toimittama Uskonto, kieli ja yhteiskunta. Johdatus diskursiiviseen uskonnontutkimukseen julkaistiin. Kirjassa on mukana lukuni, jossa tarkastelen Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn kirjoituksia ja puheita islamista. Luvun otsikko on ”Nicolas Sarkozy ja ranskalaisen islamin rajat. Diskurssihistoriallinen analyysi”.

Loppuvuodesta kirjoitin muutaman blogitekstin. Dialogi-blogin tekstissä pohdin yleistajuisen tiedeviestinnän merkitystä ja Katsomuksissa julkaistussa blogitekstissä kokosin Tuula Sakaranahon kanssa Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa -hankkeemme antia yhteen. Lisäksi kirjoitin Katsomusten päätoimittajan katsauksen, joka julkaistiin viime viikon puolella.

Viime vuoden teksteistä osa ilmestyy alkaneen vuoden puolella, osa vieläkin myöhemmin. Yksi iso projekti on loppusuoralla, kun Teemu Pauhan kanssa toimittamani Suomalaiset muslimit ilmestyy alkukeväästä Gaudeamuksen kustantamana. Vielä on luvassa viimeiset korjauskierrokset, mutta maali häämöttää jo silmien edessä.

Olemme Teemun kanssa kirjoittaneet paljon yhdessä monen vuoden ajan ja myös kirjan toimittaminen on sujunut sulassa sovussa ja hurtilla huumorilla. Ehdimme jo hetken miettiä, että tässäkö sitten oli viimeinen yhteinen kirjoitusprojektimme, mutta vielä mitä. Loppuvuodesta saimme kirjoituspyynnön, ja ”pakkohan” siihen oli tarttua. Luvassa on siis yhdessä kirjoittamista myös tämän vuoden puolella. Toivottavasti ilman mitään blokkeja.

Kirjoitus Dialogi-blogissa

Kirjoitin pitkästä aikaa blogitekstin. Se julkaistiin Tutkitusti-hankkeen Dialogi-blogissa. Tutkitusti tuo yhteen joukon yleistajuisia tiedejulkaisuja, joista yksi on Katsomukset. Olen toiminut Katsomusten päätoimittajana pian neljä vuotta ja kauteni päättyy tämän vuoden lopussa. Oli siis hyvä hetki kirjoittaa hieman ajatuksia siitä, miksi yleistajuisella tiedeviestinnällä on väliä.

Kirjoitukseni pointti kiteytyy sen otsikossa ”Tiede(viestintä) kuuluu kaikille”. Tiedeviestintä kuuluu jokaisen tutkijan työhön, ja tiede puolestaan kuuluu kaikille. Käytännössä tätä ei ole aina ihan yksinkertaista toteuttaa. Siitä(kin) tekstissä muutama lyhyt esimerkki. Perusperiaate on kuitenkin selvä: tiede ja tutkimustulokset eivät voi jäädä pienen porukan omaisuudeksi. Ne kuuluvat kaikille. Tämä on otettava myös viestinnässä huomioon.

Kun asiantuntijuus vanhentuu

Muutama viikko sitten minua pyydettiin aamu-televisioon kommentoimaan Ranskan viimeaikaisia terrori-iskuja ja islamiin liittyviä keskusteluja. Aikaa vastata pyyntöön oli vähän, mutta aika nopeasti tiesin kieltäytyväni. Miksi näin? Tiedeviestintä on sydäntäni lähellä enkä sitä paitsi ole koskaan edes ollut televisiossa.

Suurin syy kieltäytymiselleni oli se, että en kokenut olevani paras mahdollinen aiheen asiantuntija. Vaikka ranskalaista yhteiskuntaa edelleen sivusilmällä seuraankin, ei se ole ollut aktiivinen tutkimuskohteeni enää 5-6 vuoteen. Koen, että asiantuntijuuteni on jo alkanut vanhentua.

Asiantuntijuuteni Ranskan suhteen ei ehkä ole enää parhaassa terässään, mutta ei se toki ihan museokunnossakaan ole. Photo by Pixabay on Pexels.com

Mietin sitäkin, että terrorismiin liittyvät kysymykset eivät koskaan ole olleet tutkimuskohteenani ja mikäli keskustelussa painotettaisiin juuri terrorismia, voisin olla heikoilla jäillä osaamiseni kanssa. Toisaalta tiesin, että keskustelussa tultaisiin nostamaan esiin myös ranskalaisten tuntoja ja tunnelmia, enkä niihinkään ole nyt paneutunut.

Niinpä päätin kieltäytyä kohteliaasti kutsusta, ja ehdotin muutamaa muuta tutkijaa, joiden katsoin olevan minua parempia kommentaattoreita näissä kysymyksissä. Katsoin seuraavana päivänä lähetyksen, ja minusta se oli hyvä ja informatiivinen. Lopulta lähetyksessä käsiteltiin sellaisia teemoja, joita olisin omalla osaamisellani pystynyt varsin hyvin ja asiantuntevasti kommentoimaan, mutta tein silti mielestäni oikean ja vastuullisenkin päätöksen.

Väitöksen jälkeisen post doc -kauteni myötä Ranska jäi pienemmälle huomiolle, mutta sen sijaan perehdyin entistä paremmin islamiin Suomessa. Vielä vaihdettuani nykyiseen työhöni maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa olen kirjoittanut kaksi tekstiä liittyen musliminaisten huiveihin ja huntuihin nimenomaan Suomen kontekstissa. Ensimmäinen niistä julkaistiin elokuussa Teologisessa Aikakauskirjassa, ja toinen Politiikasta-verkkojulkaisussa marraskuun alkupuolella. Näiden tekstien suhteen en pysähtynyt miettimään, onko asiantuntijuuteni vanhentunutta. Sitä kylläkin pohdin, riittääkö aikani niiden kirjoittamiseen uuden työn ohella.

Asiantuntijuus ei säily, ellei sitä ylläpidä ja kehitä. Oma työurani on viime vuosina suuntautunut muualle kuin Ranskaan. Jäin tässä yhteydessä miettimään, minkä asiantuntija oikein olen. Taidan olla hieman välitilassa. Toki minulla on vankka osaaminen islamiin Euroopassa liittyvissä kysymyksissä, ja enköhän minä edelleen ole ihan pätevä uskontotieteilijä. Tiedeviestinnän asiantuntijaksi en oikein vielä osaa itseäni kutsua, mutta sellaiseksi haluan kovasti kehittyä. Sitä kohden siis!

Kirjoitusprojekteja

Uskontotieteen ajoilta kesken olleet kirjoitusprojektit valmistuvat pikkuhiljaa. Elokuussa julkaistussa Teologisen Aikakauskirjan numerossa 3/2020 on teemana uskonto ja puoluepolitiikka. Tuo teema ideoitiin puolisentoista vuotta sitten Turussa Sosiologipäivien yhteydessä. Lopputuloksesta tuli ainakin minusta hyvä ja mielenkiintoinen.

Oma kontribuutioni teemanumeroon on katsausartikkeli, jossa tarkastelen eduskunnassa 2000-luvulla tehtyjä kirjallisia kysymyksiä ja lakialoitteita musliminaisten pukeutumiseen liittyen. Niitä on loppujen lopuksi aika vähän, ainakin jos miettii kuinka paljon islamista ylipäätään yhteiskunnassa puhutaan. Kirjalliset kysymykset ja lakialoitteet ovat myös vahvasti yhdestä puolueesta, perussuomalaisista, lähtöisin.

Tällä hetkellä julkaisua odottaa kaksi artikkelia, joista Yearbook of Muslims in Europe -teokseen tuleva teksti on jo valmis. Kirjakin julkaistaneen pikapuoleen. Olen kolmena vuotena ollut kirjoittamassa Suomen tilannetta käsittelevää artikkelia yhdessä kollegani Teemu Pauhan kanssa, mutta tämän vuoden teksti on osaltani viimeinen.

Tuon toisen artikkelin, tai tarkemmin sen kirjan, johon artikkeli on tulossa, aikataulusta en sen kummemmin tiedä. Toivottavasti kirja kuitenkin näkee pian päivänvalon.

Lisäksi on vielä kaksi kirjaprojektia, joissa olen mukana. Toisessa toimittajana ja yhden luvun kirjoittajana, toisessa yhtenä kirjoittajista. Molemmat ovat tavattoman mielenkiintoisia projekteja, enkä ajatellutkaan jättäytyä niistä pois, kun vaihdoin työpaikkaa viime keväänä. Pakko kuitenkin myöntää, että niiden edistäminen on välistä ollut aika hidasta ja raskasta, päivätyön ohella. Onneksi olen sitkeä luonne, joten kyllä nämäkin projektit saadaan maaliin.

Todennäköisesti ennen näitä jo mainittuja tekstejä tulee ulos lyhyempi juttu, jonka kirjoitin tällä viikolla. Mutta palataan siihen hieman myöhemmin.

Kirja uskontolukutaidosta

Heinäkuun loppupuolella valmistui jälleen yksi pitkäaikainen projekti, kun Springer julkaisi Tuula Sakaranahon ja Timo Aarrevaaran kanssa toimittamani kirjan The Challenges of Religious Literacy. The Case of Finland.

Saimme kirjoittajiksi joukon osaavia kollegoja, jotka kirjoittivat uskontolukutaidosta muun muassa lestadiolaisuuteen, kouluun, ja radikalisaation ehkäisyyn liittyen. Itse olin kirjan toimittajana mukana kirjoittamassa niin johdantoa kuin johtopäätöksiäkin. Niiden ohella kirjasta löytyy yhdessä Teemu Pauhan kanssa kirjoittamani luku Helsingin moskeijahankkeesta.

Tarkastelemme Teemun kanssa vastauksia, jotka Helsingin vuoden 2017 kunnallisvaaliehdokkaat antoivat Helsingin Sanomien vaalikoneen moskeija-aiheiseen väittämään. HS:n vaalikoneen ensimmäinen kohta käsitteli sitä, voidaanko Helsinkiin rakentaa suurmoskeija, mikäli se tehdään ilman julkista rahaa. Tähän väittämään vastasi numeerisesti (=asteikolla 1 – 5 kuinka samaa mieltä väittämän kanssa on) lähes 850 vastaajaa, ja 630 vastaajaa lisäsi myös sanallisesti näkemyksensä aiheesta.

Moskeijahanketta sekä puolustetaan että kritisoidaan aineistossa. Osa vastaajista koki, että muslimeilla tulee olla oikeus rakentaa moskeija siinä missä kristityt voivat rakentaa kirkon. Osa puolestaan viittasi ”muualla” saatuihin kielteisiin kokemuksiin moskeijahankkeista. Aineistosta nousevat esiin myös muun muassa radikaalin islamin leviämisen pelko, hankkeen rahoituspohjaan liittyvät kysymykset, ja islamin kokeminen vieraana ja politiikkaan kietoutuneena uskontona. Kaikkea tätä tarkastelemme uskontolukutaidon näkökulmasta tukeutuen Diane L. Mooren tapaan ymmärtää käsitteen sisältö.

Uskontolukutaito-kirjaSuomen Kulttuurirahaston tuen turvin kirja voitiin julkaista kaikille avoimena open access -julkaisuna. Kirjan pääsee lukemaan Springerin sivuilla.

Uskontolukutaitoon liittyen on vireillä toinenkin kirjahanke, tällä kertaa suomenkielinen. Sen suhteen työ on vielä niin kesken, että ei siitä tässä yhteydessä tämän enempää. Sen sijaan muutama muu postdoc-kauden julkaisu on vielä tulossa ulos tämän vuoden puolella, ja niistä ensimmäinen ihan pikapuoleen. Siitä sitten omassa postauksessaan lisää.