#siksitwiittaan

Tänään Twitterissä on saanut lukea monen Helsingin yliopistossa työskentelevän ajatuksia siitä miksi he twiittaavat. Hashtag #siksitwiittaan tuli vastaan heti aamulla Twitterin avattuani. Muutamat kollegat olivat myös liittäneet minut mukaan keskusteluun.

Aloitin twiittaamisen muutama vuosi sitten työtehtävien myötä. Katsomuksille perustettiin oma Twitter-tili @katsomukset, ja minä otin sen päätoimittajana hoitaakseni. Katsomusten tili ei ota sen kummemmin kantaa, vaan jakaa uskontoihin, katsomuksiin ja uskonnottomuuteen liittyvää tutkittua tietoa, informoi kaikille avoimista tilaisuuksista, tiedottaa väitöksistä jne. Twitteriin tutustuminen oli tällä tavalla varsin helppoa ja, sanoisinko, turvallista.

Perustin samoihin aikoihin myös oman, henkilökohtaisen Twitter-tilini, @johannakonttori. Sen suhteen olen miettinyt paljonkin miten ja mistä viestin, vähän samaan tapaan kuin blogini kanssa. Olen tehnyt tutkimusta ennen muuta islamiin liittyen, ja kuten kaikki varmasti tietävät, se osaa olla varsin tulenarka aihe.

Vuosien varrella olen löytänyt oman linjani niin tutkimusaiheistani bloggaamisen kuin twiittaamisenkin suhteen. Samaan aikaan ennen muuta Katsomusten ansiosta tiedeviestinnästä ja tieteen popularisoinnista on muodostunut minulle tärkeä ja merkityksellinen osa työtäni.

Miksi siis twiittaan?

Näyttökuva 2020-2-25 kello 22.11.41

Tutkittu tieto on minulle tärkeää. Se ei tarkoita yhtä ainutta totuutta, vaan vakavasti otettavia pyrkimyksiä tarkastella jotain tiettyä kysymystä tieteellisten kriteerien mukaisesti. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jotka ovat aina olleet oman tutkimukseni keskiössä, on usein puolensa ja puolensa. Antaakseni esimerkin, monen kummastelema ja kammoksuma niqab eli kasvohuntu on eurooppalaisessa kontekstissa yleensä musliminaisen oma valinta. Tämä ei tarkoita, ettei painostamistakin esiintyisi. Tutkimus kertoo kummastakin todellisuudesta.

Yhteiskunnallisen keskustelun polarisoitumista Suomessa on kommentoitu paljon. Islamiin ja muslimeihin liittyviä asiattomia kommentteja, vihapuhettakin, näkee ja kuulee valitettavan usein. Tämän lisäksi on paljon stereotypioita, väärinkäsityksiä, ja ihan tietämättömyyttäkin. Etenkin Twitterissä olen pyrkinyt korjaamaan selkeästi virheellistä tietoa, jakamaan kirjallisuusvinkkejä ja retwiittaamaan hyviksi katsomiani tekstejä.

Näyttökuva 2019-11-10 kello 23.33.44

Verkkoympäristö on kaikkine ongelmineenkin tiedonsaantia demokratisoiva, ja on tärkeää, että myös tutkijat ja tutkimustieto ovat aktiivisesti siellä läsnä. Twitter mahdollistaa suoran kontaktin päättäjiin ja esimerkiksi toisiin tutkijoihin, mutta samalla se on myös kaikille avoin kanava. Siksi se on minulle luonteva paikka käsitellä ennen muuta työhöni liittyviä asioita. Pandavideot pyrin pitämään Facebookin puolella.

Tutkittu tieto kuuluu kaikille. Sitä ei ole tarkoitus hautoa niissä kuuluisissa akateemisissa kammioissa tai tutkijoiden norsunluutorneissa, missä ne ikinä ovatkaan. Tutkitun tiedon yleiskielinen julkituominen on mielestäni erittäin tärkeää. Tähän pyrimme Katsomuksissa, ja tähän pyrin myös omassa henkilökohtaisessa viestinnässäni.

#siksitwiittaan #rakkaudestatiedeviestintään #rakkaudestayliopistoon #WeAreHelsinkiUni

Virtuaalitodellisuus opetuskäytössä

Viime viikkojen aikana tämän akateemisen pätkätyöläisen elämään on kuulunut monen muun asian ohella sukeltelua virtuaalimaailmoihin.

 

Pyhät Pikselit!

Kaksi viikkoa sitten järjestimme Katsomusten porukalla Pyhät Pikselit! -tapahtuman, joka oli osa Tieteiden yötä. Tapahtumassa kävijät pääsivät tutustumaan vr-lasien kautta Australian aboriginaalien pyhään vuoreen Uluruun, Pariisin Notre Dame -katedraaliin, Dubaissa sijaitsevaan moskeijaan, Mount Everestin rinteillä sijaitsevaan buddhalaiseen luostariin, sekä Japanissa sijaitsevaan buddhalaiseen temppeliin.

low angle photo of notre dame
Photo by Paul Deetman on Pexels.com

Kiinnostus tilaisuuttamme kohtaan osoittautui ilahduttavan suureksi, ja kolmien lasien luo oli jatkuvasti jonoa. Paikalla oli useita (uskonnon)opettajia ja tilaisuudessa ja sen jälkeen virisikin keskustelua siitä, miten vr-sisältöjä voisi tuoda osaksi opetusta.

 

Virtuaalivierailuja meillä ja muualla

Suhtaudun positiivisesti virtuaalitodellisuuden sisältöjen opetuskäyttöön. Näen vr-sisällön valokuvan ja videon jatkeena, ja mahdollisuutena tuoda opetukseen lisää kokemuksellisia sisältöjä. Kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin ei ole mahdollista mennä ns. oikeasti. Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemuksen vaikkapa Ulurulla vierailusta niin todenmukaisena, kuin se nykypäivänä on mahdollista ilman kymmenien tuntien hintavaa ja luontoa kuluttavaa matkustamista. Mekkaan puolestaan ei ole asiaa kuin muslimeilla, mutta sieltäkin on olemassa vr-sisältöä

Uskonnonopetuksessa virtuaalivierailuja voisi tehdä juuri eri uskontojen pyhille paikoille, sekä erilaisiin uskonnollisiin seremonioihin. Väittäisin, että virtuaalinen vierailu esimerkiksi hindutemppeliin syventää lukemalla opittua tietoa ja jättää mahdollisesti myös paremman muistijäljen. Taidolla tehty sisältö antaa hyvän kuvan pyhän paikan väreistä, materiaaleista, tilasta ja tunnelmasta. Hajut ja kosketus jäävät kokematta, mutta kokemus on vaikuttava ilman niitäkin.

close up photography hindu deity
Photo by Artem Beliaikin on Pexels.com

Joissain yhteyksissä minulle on todettu, että eihän virtuaalivierailu ole aito osallistumisen muoto, eikä esimerkiksi pyhää voi kokea virtuaalisesti. Mutta tarvitseeko sitä yrittääkään? Opetuskäytössä ei ole kyse uskonnollisen kokemuksen hakemisesta vaan tiedon ja ymmärryksen lisäämisestä. Virtuaalitodellisuus tarjoaa tähän yhden tavan lisää.

Virtuaalitodellisuus lisäisi kokemuksellisuutta monessa muussakin oppiaineessa kuin uskonnossa. Biologian ja maantiedon tunneilla voisi vierailla sademetsässä tarkastelemassa kasvien kerroksellisuutta, yhteiskuntaopin tunnilla puolestaan eduskuntatalossa tai vaikkapa YK:n päämajassa. Kuvaamataidon tunnilla voisi olla mahdollisuus ihailla taidetta maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa. Kaikki tämä tulee entistä paremmin mahdolliseksi teknologian ja sisältöjen kehittyessä kiivasta tahtia.

 

Laadulla on väliä

Olen tutustunut erilaisiin vr-laseihin noin kolmen vuoden ajan, ja jos jotain on käynyt selväksi, niin se, että laatuun kannattaa panostaa. Meillä oli Pyhät Pikselit -tapahtumassa käytössä kahdet suomalaisen Varjon lasit, jotka ovat tällä hetkellä maailman tarkimmat. Laseja ei kuitenkaan ole tarkoitettu niinkään kuluttajamarkkinoille kuin yrityskäyttöön, mikä näkyy niin hinnassa kuin sisältöjä pyörittävän tietokoneen tehovaatimuksissakin. Mutta voi pojat, kun kuva on tarkka! Näillä laseilla todella sukeltaa toiseen maailmaan.

Lisäksi meillä oli käytössä Oculuksen Quest -lasit. Niissä näyttö ei ole yhtä tarkka kuin Varjon laseissa, minkä näki esimerkiksi Ulurun laitamilla olevien puiden lehtien värinänä. Näyttö on kuitenkin hyvä, ja näilläkin laseilla syntyy tunne siitä, että on siirtynyt toiseen paikkaan. Hinta on alle 500 euroa, ja erillistä tietokonetta ei tarvita.  Kerrassaan mainio laite vähän vähemmän tekniselle käyttäjälle, ja helppokäyttöinen esimerkiksi juuri yleisötilaisuuksissa.

(Mainittakoon, kun hinnoista kirjoitin, että saimme laitteet lainaksi, emmekä maksaneet niistä mitään.)

sky woman clouds girl
Photo by Bradley Hook on Pexels.com

Viime viikolla kokeilin Educa-messuilla Samsungin Gear VR -laseja, jotka tarvitsevat toimiakseen Samsungin puhelimen. Myös nämä lasit olivat helppokäyttöiset ja kevyet, mutta näkökenttä oli niissä huomattavasti rajallisemman tuntuinen kuin edellä mainituissa laseissa, eikä samanlaista toiseen paikkaan sukeltamisen tunnetta syntynyt. Koin tarkkailevani syyrialaista pakolaisleiriä, en olevani siellä.

Laitteella on siis väliä, sanoisin, niin yleisötilaisuuksissa kuin opetustilanteissakin. Laitteen täytyy olla riittävän helppokäyttöinen, jotta aika ei mene tekniikan kanssa säheltämiseen. Samaan aikaan laitteen tulee mielestäni olla niin laadukas, että se todella antaa lisäarvoa, eikä käyttö muistuta television lähikatselua.

Samaan aikaan täytyy muistaa, että myös sisältöjä on monenlaisia. Tämä kävi tuskallisen selväksi etsiessämme sopivia materiaaleja pyhien paikkojen esittelyyn. Osa kuvista ja videoista oli kuvattu huonolla laadulla, osa erikoisesta kuvakulmasta. Lintuperspektiivi ei auta, jos pyrkii tarjoamaan kokemuksen paikanpäällä olemisesta ja osallistumisesta. Lopulta päädyimme näyttämään sisältöjä, luvan kanssa, kahdelta kaupalliselta verkkosivustolta, ja lisäksi saimme käyttöömme Varjon demoja varten kuvattua materiaalia.

 

Ryntäys vr-lasiostoksille?

Mitä koulujen kannattaisi tehdä tällä hetkellä? Jos itse olisin päättämässä koulun taloudesta, harkitsisin yksien tai kaksien lasien hankkimista koululle. Vaikka vr-sisällöt olisivat aktiivisemminkin käytössä, en ainakaan vielä näe syytä hankkia kouluun isoa määrää laseja. Kehitys menee kovaa vauhtia eteenpäin ja vaarana on, että tänään hankittu teknologia on monin tavoin vanhentunutta jo vuoden, kahden jälkeen. Lisäksi, ei koko luokan oppilailla tarvitse olla laseja samaan aikaan päässään. Niitä voidaan kokeilla vuorotellen.

Lasien avulla oppilaita voi tutustuttaa uuteen teknologiaan, ja ne voivat myös toimia yhtenä mediakasvatuksen apuvälineenä. Etenkin uteliaille, kehittämishaluisille opettajille lasit voivat olla mielekäs virike oman opetuksen kehittämiselle. Mikään oikotie onneen ne eivät kuitenkaan ole, vaan yksi opetuksen mahdollinen työkalu monen muun joukossa.

 

 

 

 

Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!

Loma

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas, raskas, mielenkiintoinen, tuloksekas, ajatuksia herättävä ja vaikka mitä. En ala tähän listata onnistumisia ja pettymyksiä sen tarkemmin. Julkaisuja on tullut ulos hyvää tahtia, yksi kirjaprojekti on päättymässä ja uusi on jo alkanut, työpaikkoja on mennyt sivu suun, mielenkiintoisia tapahtumia ollut pitkin vuotta niin Suomessa kuin muuallakin. Ja olihan niitä alpakoitakin. Ei niitä voi jättää mainitsematta.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt paljon mitä haluan (työ)elämältä, ja moni asia on kirkastunut. Olen muuttunut entistä kriittisemmäksi akateemista oravanpyörää kohtaan, ja alkanut vakavasti miettiä miten haluan siinä itse toimia. Vai haluanko ylipäätään. Työt ovat valuneet aivan liikaa mukaan kotiin, minkä olen monesti kokenut omien arvojeni vastaisena. Tälle tilanteelle tulee ensi vuonna muutos, tavalla tai toisella. Sen olen itselleni luvannut.

Odotan kuitenkin uutta vuotta hyvillä mielin. Olen tänä syksynä pyrkinyt huolehtimaan, ettei kevätlukukaudesta tule yhtä raskasta kuin mitä tästä syksystä muotoutui. Luvassa on myös erilaisia tapahtumia, joita odotan paljon. Niistä ensimmäinen on jo tammikuun puolivälissä, kun järjestän yhdessä osaavien kollegojeni kanssa Pyhät Pikselit!-tapahtuman Helsingin Tieteiden yössä.

Nyt aion keskittyä muutaman viikon ajan nukkumiseen, ulkoiluun, saunomiseen, dekkareiden lukemiseen, sekä perheen ja ystävien kanssa ajan viettämiseen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

piparit

Kurkistus kulisseihin

Olen mukana uskontolukutaitoa käsittelevässä Argumenta-hankkeessa, joka järjestää vuosina 2019-2020 yhteensä seitsemän tapahtumaa ympäri Suomea. Osallistun näihin kaikkiin, mutta Helsingissä pidettäviä tapahtumia olen myös aktiivisesti järjestämässä. Tänä vuonna näitä Helsingin tapahtumia ehti olla kaksi, ja ensi vuonna on tulossa vielä yksi.

Huhtikuussa ja marraskuussa järjestetyt tapahtumat sujuivat hyvin, mutta oikeastihan kulisseissa sattui ja tapahtui. Itse asiassa osa näistä sattumuksista ei jäänyt edes sinne kulisseihin. Millaisia tilanteita olen tänä vuonna ollut ratkomassa?

Tekniikka ei pelaa

Tämä nyt on itsestäänselvyys. Aina on jokin tekninen ongelma. Kuten vaikkapa se, ettei luentosalin uutta konetta ole – yllätys yllätys – vielä asennettu kunnolla ja niinpä se ei toimi. Siitä tilanteesta olikin kiva aloittaa ensimmäisen tapahtuman ensimmäinen päivä. Onneksi työryhmämme jäsenillä on useimmilla oma kone mukana, joten tämä ongelma saatiin ratkottua.

Niinkin voi käydä, ettei salissa edes ole konetta. Tämä kävi meille juuri viime viikolla. Eipä sitten tullut tarkistettua tätäkään etukäteen, koska oletus oli ilman muuta, että kone löytyy. Toista tapahtumaa varten olin kuitenkin varustautunut edellistä paremmin, joten todettuani tilanteen, vetäisin rauhallisesti oman kannettavani repusta esille.

macbook pro iphone cup desk
Applen tietokoneet. Mahtavia käyttää, mahdottomia noin vain liittää yliopiston datatykkeihin :D Photo by Life Of Pix on Pexels.com

Koneen ohella minulla oli mukana myös adaptereita Macin koneisiin. Ei siis adapteria, ihan yksikössä, vaan adaptereita. Neljä erilaista, jos tarkkoja ollaan. Huhtikuussa nimittäin opimme kantapään kautta, ettei yliopistolla ole valmiina Macin adaptereita. Nyt siis repussani oli tietokone, neljä eri adapteria, koneen laturi, oman kännykkäni laturi ja työpuhelimen laturi. Näillä pärjättiin, ainakin tällä kertaa.

Jumissa oleva tähtivieras

Järjestävän tahon on syytä siirtyä luovaan tilaan, kun käy ilmi, että tapahtuman päävieras on jumissa omalla kotikentällään kuusi tuntia myöhässä olevan lennon takia. Etenkin, jos vieraan olisi tarkoitus puhua Helsingissä jo kolmen tunnin päästä. Tässä tilanteessa tuli kieltämättä pieni hiki, eikä vain minulle vaan parille muullekin järjestäjälle, etenkin kun samaan aikaan kun tätä tilannetta ratkottiin, oli itse tapahtuma jo käynnissä.

gray airplane illustration
Nousihan se kone sieltä Heathrow’n kentältä, aikanaan… Photo by Alex Powell on Pexels.com

Eihän siinä auttanut kuin hengitellä, ja ottaa luovuuden ohella hurtti huumori avuksi. Tähän tilanteeseen liittyi niin puuttuvia adaptereita kuin yhteensopimattomia Skype-versioitakin ja mieleen tuli jo, että taitaa vieraamme puhe jäädä pitämättä. Mutta eihän se jäänyt. Ystävällinen vieraamme suostui pitämään oman esityksensä Skypen kautta lentokentän loungesta, ja me useampi kymmenen osallistujaa keräännyimme yhden MacBook Airin ympärille kuuntelemaan, samalla kun toisen koneen kautta näytettiin esityksen kalvoja.

Loppujen lopuksi tilanteesta tuli varsin onnistunut, ja aika ikimuistoinen. Todella moni tekninen asia petti, mutta saimme kuin saimmekin kuulla vieraamme alustuksen. Seuraavana päivänä, kun viimein tapasimme, saimme kuulla, että esityksestä oli virinnyt hyvä keskustelu myös lentokentän loungessa. Siellä kun olivat muut asiakkaat kuunnelleet mielenkiinnolla professorin pitämää alustusta uskontolukutaidosta!

Siivoushommiin

Puuttuvan koneen ohella törmäsimme viime viikon tapahtumassa tilanteeseen, ettei meille varattua tilaa oltu siivottu. Siinä vaiheessa, myönnettäköön, minulta taisi lipsahtaa ruma sana. Meitä oli kaksi katsomassa tilan kuntoon, ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, mutta tuntui kyllä hölmöltä ruveta kiireen keskellä laittamaan tuoleja paikoilleen ja siivomaan muiden nenäliinoja, mukeja ja vaatteita (!) pois pöydiltä. No, nytpähän sitten tiedämme senkin, että kyseinen tila ei ole tavanomaisen siivouksen piirissä ja näin voi todella käydä. Oppia ikä kaikki. Tai jotain.

Sairastumiset, unohdukset ja muut inhimillisyydet

Sairastumisia ja muita henkilökohtaisia esteitä tulee eteen yhtä suurella varmuudella kuin teknisiäkin ongelmia, ja ne ovat osa elämää. Muille syntyneiden esteiden takia olen muun muassa twiitannut kolmelta eri tililtä kahdella eri laitteella samasta tilaisuudesta (ja koettanut samalla muistaa ottaa kuvia ja laskea osallistujamäärää), järjestänyt pikaisesti Skype- ja FaceTime-yhteyksiä, viritellyt koneita ja muuta vastaavaa. Nämä ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, mutta vaativat paikoin nopeaa reagointia, kun poisjäänti voi tulla aika viime hetkessäkin.

Miten muuten tulisi toimia, kun ryhmä henkilöitä kokoustaa Helsingissä, ja yksi osallistujista on FaceTime -yhteydellä mukana puhelimessani? Pidänkö puhelinta kädessäni vai laitanko sen pöydälle? Kuva mukana vaiko ei? Näytänkö kameralla aina sitä henkilöä joka puhuu, ja tarkalleen ottaen millä kädellä, kun niiden käsien pitäisi myös kirjoitella muistiinpanoja, ja twiitata muistutuksia pian alkavista tilaisuuksista? Tällaisiakin olen pohtinut. Onneksi ”langan päässä” oli hyvällä huumorintajulla varustettu kollega, koska hän taisi joutua katselemaan kaikkea mahdollista meidän kasvoistamme katon kautta minun hameenhelmoihini.

Niin, ja unohdimmehan me huhtikuussa antaa osan kiitoslahjoista siinä kun koetimme säätää yhteyttä lentokentälle kuntoon. Se harmitti, mutta keksimme onneksi keinot saada kiitokset perille myös hieman myöhässä.

IMG_6167
Kiitoslahjamukimme ovat saaneet puhujilta kiitosta.

Ihanan avuliaat ihmiset

Omat kokemukseni tapahtumien järjestämisestä ovat myös toimineet muistutuksena siitä, että kun hommat niin sanotusti pissivät, niistä on turha kiukutella itsekseen, koska apua kyllä löytyy. Yliopistolta löytyy ihania vahtimestareita, hosteja, ja kollegoja, jotka auttavat, kun kauniisti kysyy. Koneita saa lainattua, kuvien ottamisen voi delegoida toiselle, ja aina löytyy jokin ohjelma tai sovellus, joka toimii siinä määrin, että etäyhteys saadaan luotua.

Tapahtumien järjestäminen on ollut hektistä, mielenkiintoista, opettavaista ja kivaa. Olemme saaneet aikaiseksi hyvät tapahtumat, ja voimme olla niiden suhteen tyytyväisin mielin. Nämä tässä tekstissä kuvaamani tilanteet ovat tapahtuneet varsin pienimuotoisten tapahtumien järjestelyissä. Millaistakohan olisi olla järjestämässä satojen ja taas satojen osallistujen tapahtumaa?