Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!

Loma

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas, raskas, mielenkiintoinen, tuloksekas, ajatuksia herättävä ja vaikka mitä. En ala tähän listata onnistumisia ja pettymyksiä sen tarkemmin. Julkaisuja on tullut ulos hyvää tahtia, yksi kirjaprojekti on päättymässä ja uusi on jo alkanut, työpaikkoja on mennyt sivu suun, mielenkiintoisia tapahtumia ollut pitkin vuotta niin Suomessa kuin muuallakin. Ja olihan niitä alpakoitakin. Ei niitä voi jättää mainitsematta.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt paljon mitä haluan (työ)elämältä, ja moni asia on kirkastunut. Olen muuttunut entistä kriittisemmäksi akateemista oravanpyörää kohtaan, ja alkanut vakavasti miettiä miten haluan siinä itse toimia. Vai haluanko ylipäätään. Työt ovat valuneet aivan liikaa mukaan kotiin, minkä olen monesti kokenut omien arvojeni vastaisena. Tälle tilanteelle tulee ensi vuonna muutos, tavalla tai toisella. Sen olen itselleni luvannut.

Odotan kuitenkin uutta vuotta hyvillä mielin. Olen tänä syksynä pyrkinyt huolehtimaan, ettei kevätlukukaudesta tule yhtä raskasta kuin mitä tästä syksystä muotoutui. Luvassa on myös erilaisia tapahtumia, joita odotan paljon. Niistä ensimmäinen on jo tammikuun puolivälissä, kun järjestän yhdessä osaavien kollegojeni kanssa Pyhät Pikselit!-tapahtuman Helsingin Tieteiden yössä.

Nyt aion keskittyä muutaman viikon ajan nukkumiseen, ulkoiluun, saunomiseen, dekkareiden lukemiseen, sekä perheen ja ystävien kanssa ajan viettämiseen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

piparit

Kurkistus kulisseihin

Olen mukana uskontolukutaitoa käsittelevässä Argumenta-hankkeessa, joka järjestää vuosina 2019-2020 yhteensä seitsemän tapahtumaa ympäri Suomea. Osallistun näihin kaikkiin, mutta Helsingissä pidettäviä tapahtumia olen myös aktiivisesti järjestämässä. Tänä vuonna näitä Helsingin tapahtumia ehti olla kaksi, ja ensi vuonna on tulossa vielä yksi.

Huhtikuussa ja marraskuussa järjestetyt tapahtumat sujuivat hyvin, mutta oikeastihan kulisseissa sattui ja tapahtui. Itse asiassa osa näistä sattumuksista ei jäänyt edes sinne kulisseihin. Millaisia tilanteita olen tänä vuonna ollut ratkomassa?

Tekniikka ei pelaa

Tämä nyt on itsestäänselvyys. Aina on jokin tekninen ongelma. Kuten vaikkapa se, ettei luentosalin uutta konetta ole – yllätys yllätys – vielä asennettu kunnolla ja niinpä se ei toimi. Siitä tilanteesta olikin kiva aloittaa ensimmäisen tapahtuman ensimmäinen päivä. Onneksi työryhmämme jäsenillä on useimmilla oma kone mukana, joten tämä ongelma saatiin ratkottua.

Niinkin voi käydä, ettei salissa edes ole konetta. Tämä kävi meille juuri viime viikolla. Eipä sitten tullut tarkistettua tätäkään etukäteen, koska oletus oli ilman muuta, että kone löytyy. Toista tapahtumaa varten olin kuitenkin varustautunut edellistä paremmin, joten todettuani tilanteen, vetäisin rauhallisesti oman kannettavani repusta esille.

macbook pro iphone cup desk
Applen tietokoneet. Mahtavia käyttää, mahdottomia noin vain liittää yliopiston datatykkeihin :D Photo by Life Of Pix on Pexels.com

Koneen ohella minulla oli mukana myös adaptereita Macin koneisiin. Ei siis adapteria, ihan yksikössä, vaan adaptereita. Neljä erilaista, jos tarkkoja ollaan. Huhtikuussa nimittäin opimme kantapään kautta, ettei yliopistolla ole valmiina Macin adaptereita. Nyt siis repussani oli tietokone, neljä eri adapteria, koneen laturi, oman kännykkäni laturi ja työpuhelimen laturi. Näillä pärjättiin, ainakin tällä kertaa.

Jumissa oleva tähtivieras

Järjestävän tahon on syytä siirtyä luovaan tilaan, kun käy ilmi, että tapahtuman päävieras on jumissa omalla kotikentällään kuusi tuntia myöhässä olevan lennon takia. Etenkin, jos vieraan olisi tarkoitus puhua Helsingissä jo kolmen tunnin päästä. Tässä tilanteessa tuli kieltämättä pieni hiki, eikä vain minulle vaan parille muullekin järjestäjälle, etenkin kun samaan aikaan kun tätä tilannetta ratkottiin, oli itse tapahtuma jo käynnissä.

gray airplane illustration
Nousihan se kone sieltä Heathrow’n kentältä, aikanaan… Photo by Alex Powell on Pexels.com

Eihän siinä auttanut kuin hengitellä, ja ottaa luovuuden ohella hurtti huumori avuksi. Tähän tilanteeseen liittyi niin puuttuvia adaptereita kuin yhteensopimattomia Skype-versioitakin ja mieleen tuli jo, että taitaa vieraamme puhe jäädä pitämättä. Mutta eihän se jäänyt. Ystävällinen vieraamme suostui pitämään oman esityksensä Skypen kautta lentokentän loungesta, ja me useampi kymmenen osallistujaa keräännyimme yhden MacBook Airin ympärille kuuntelemaan, samalla kun toisen koneen kautta näytettiin esityksen kalvoja.

Loppujen lopuksi tilanteesta tuli varsin onnistunut, ja aika ikimuistoinen. Todella moni tekninen asia petti, mutta saimme kuin saimmekin kuulla vieraamme alustuksen. Seuraavana päivänä, kun viimein tapasimme, saimme kuulla, että esityksestä oli virinnyt hyvä keskustelu myös lentokentän loungessa. Siellä kun olivat muut asiakkaat kuunnelleet mielenkiinnolla professorin pitämää alustusta uskontolukutaidosta!

Siivoushommiin

Puuttuvan koneen ohella törmäsimme viime viikon tapahtumassa tilanteeseen, ettei meille varattua tilaa oltu siivottu. Siinä vaiheessa, myönnettäköön, minulta taisi lipsahtaa ruma sana. Meitä oli kaksi katsomassa tilan kuntoon, ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, mutta tuntui kyllä hölmöltä ruveta kiireen keskellä laittamaan tuoleja paikoilleen ja siivomaan muiden nenäliinoja, mukeja ja vaatteita (!) pois pöydiltä. No, nytpähän sitten tiedämme senkin, että kyseinen tila ei ole tavanomaisen siivouksen piirissä ja näin voi todella käydä. Oppia ikä kaikki. Tai jotain.

Sairastumiset, unohdukset ja muut inhimillisyydet

Sairastumisia ja muita henkilökohtaisia esteitä tulee eteen yhtä suurella varmuudella kuin teknisiäkin ongelmia, ja ne ovat osa elämää. Muille syntyneiden esteiden takia olen muun muassa twiitannut kolmelta eri tililtä kahdella eri laitteella samasta tilaisuudesta (ja koettanut samalla muistaa ottaa kuvia ja laskea osallistujamäärää), järjestänyt pikaisesti Skype- ja FaceTime-yhteyksiä, viritellyt koneita ja muuta vastaavaa. Nämä ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, mutta vaativat paikoin nopeaa reagointia, kun poisjäänti voi tulla aika viime hetkessäkin.

Miten muuten tulisi toimia, kun ryhmä henkilöitä kokoustaa Helsingissä, ja yksi osallistujista on FaceTime -yhteydellä mukana puhelimessani? Pidänkö puhelinta kädessäni vai laitanko sen pöydälle? Kuva mukana vaiko ei? Näytänkö kameralla aina sitä henkilöä joka puhuu, ja tarkalleen ottaen millä kädellä, kun niiden käsien pitäisi myös kirjoitella muistiinpanoja, ja twiitata muistutuksia pian alkavista tilaisuuksista? Tällaisiakin olen pohtinut. Onneksi ”langan päässä” oli hyvällä huumorintajulla varustettu kollega, koska hän taisi joutua katselemaan kaikkea mahdollista meidän kasvoistamme katon kautta minun hameenhelmoihini.

Niin, ja unohdimmehan me huhtikuussa antaa osan kiitoslahjoista siinä kun koetimme säätää yhteyttä lentokentälle kuntoon. Se harmitti, mutta keksimme onneksi keinot saada kiitokset perille myös hieman myöhässä.

IMG_6167
Kiitoslahjamukimme ovat saaneet puhujilta kiitosta.

Ihanan avuliaat ihmiset

Omat kokemukseni tapahtumien järjestämisestä ovat myös toimineet muistutuksena siitä, että kun hommat niin sanotusti pissivät, niistä on turha kiukutella itsekseen, koska apua kyllä löytyy. Yliopistolta löytyy ihania vahtimestareita, hosteja, ja kollegoja, jotka auttavat, kun kauniisti kysyy. Koneita saa lainattua, kuvien ottamisen voi delegoida toiselle, ja aina löytyy jokin ohjelma tai sovellus, joka toimii siinä määrin, että etäyhteys saadaan luotua.

Tapahtumien järjestäminen on ollut hektistä, mielenkiintoista, opettavaista ja kivaa. Olemme saaneet aikaiseksi hyvät tapahtumat, ja voimme olla niiden suhteen tyytyväisin mielin. Nämä tässä tekstissä kuvaamani tilanteet ovat tapahtuneet varsin pienimuotoisten tapahtumien järjestelyissä. Millaistakohan olisi olla järjestämässä satojen ja taas satojen osallistujen tapahtumaa?

 

Kirja-arvio julkaistu

Näin loppuvuodesta, kun loman tarve alkaa jo olla todellinen ja ulkonakin on niin vietävän harmaata, ilahduttaa kummasti, kun julkaisuja tulee ulos. Muutama viikko sitten kirjoitin tuoreimman Yearbook of Muslims in Europen julkaisusta, ja nyt ilmestyi Journal of Religion in Europen numero 12:1, jossa on mukana kirjoittamani kirja-arvio.

Kirja-arviossa tarkastelen Per-Erik Nilssonin teosta Unveiling the French Republic: National Identity, Secularism, and Islam in Contemporary France. Kyseinen kirja oli erityisen mieluisaa ja kiinnostavaa luettavaa, sillä Nilssonin väitöstutkimuksessa, johon kirja pohjautuu, oli paljon samoja elementtejä kuin omassanikin. Nilsson tuskin tiesi omasta väitösprojektistani, ja itse kuulin hänen jo valmistuneesta väitöskirjastaan aivan oman projektini loppupuolella. Tuolloin en saanut hänen väitöskirjaansa käsiini, yrityksistä huolimatta.

Tutkimme siis molemmat Ranskassa käytyjä poliittisia debatteja musliminaisten päähuiveista ja kasvohunnuista, keskittyen ennen muuta parlamentaarisiin raportteihin aiheeseen liittyen. Ihan sama aineisto meillä ei ollut, ja Nilssonin aineisto oli selvästi omaani laajempi. Olimme lisäksi kumpikin päätyneet tarkastelemaan debatteja kansallisen identiteetin näkökulmasta.

Nilssonin teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen, joskin olen sitä mieltä, että perustiedot uskonnon ja valtion suhteesta sekä islamista ja huivikeskusteluista Ranskassa helpottavat lukukokemusta.

 

 

Ranskaa Raakana! – Keskustelua uskonnon ja valtion suhteesta

Kävin viime viikolla Johanna Isosävin Ranskaa raakana! -podcastin vieraana puhumassa väitöskirjani teemoista. Keskustelimme puolen tunnin verran uskonnon ja valtion suhteista Ranskassa, musliminaisten huivien ja huntujen herättämistä reaktiosta, sekä jonkin verran myös uskontolukutaidosta.

france flag on gray concrete building near road
Photo by Matt Hardy on Pexels.com

Uskonnon ja valtion välinen suhde on Ranskassa periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monin tavoin kimurantti. Vuoden 1905 lain mukaan uskonto ja valtio ovat toisistaan erossa, valtio ei tue eikä tunnusta mitään uskontoa, ja ihmisillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Uskonnon ja valtion ero tarkoittaa ranskalaisessa kontekstissa muun muassa sitä, ettei kouluissa opeteta lainkaan uskontoa omana oppiaineenaan, eivätkä valtion virkamiehet saa tuoda omaa vakaumustaan millään tavalla esiin.

Käytäntö on tosiaan hieman toinen asia. Historiallisista syistä Ranskan valtio huolehtii kaikista ennen vuotta 1905 rakennetuista uskonnollisista rakennuksista, mikä tarkoittaa lähinnä kristillisiä kirkkoja. Esimerkiksi Pariisin moskeija rakennettiin vasta 1920-luvulla. Samoin historiallisista syistä, Alsace-Mosellen alueella opetetaan kouluissa uskontoa, ja julkisissa yliopistoissa voidaan opettaa teologiaa. Laki ei käytännössä ole sama kaikille ranskalaisille.

Viime vuosikymmeninä Ranskassa on toistuvasti keskusteltu musliminaisten oikeudesta käyttää julkisissa tiloissa päähuivia ja kasvohuntua. Päähuivien käyttö kiellettiin muiden näkyvien uskonnollisten tunnusmerkkien tavoin valtion kouluista vuonna 2004. Ranskassa on myös merkittävä määrä yksityisiä kouluja, ja niihin tämän lainsäädäntö ei ulotu. Vuonna 2011 astui puolestaan voimaan laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisessa tilassa.

woman sitting on bench
Photo by Deden Ramdhani on Pexels.com

Monesti kysytään, miksi päähuivit ja kasvohunnut ovat herättäneet niin vilkasta keskustelua juuri Ranskassa. Tähän ei ole mitään yksinkertaista vastausta, mutta syitä voi etsiä muun muassa halusta pitää julkinen tila neutraalina, ajatuksesta kaikkien jakamasta ranskalaisesta identiteetistä, sekä valistuksen ajalta lähtöisin olevasta järjen merkityksen korostamisesta (uskon kustannuksella).

Pohdin kaimani kanssa hetkisen myös uskontolukutaitoa ranskalaisessa kontekstissa. Kuinka toimiva ratkaisu loppupeleissä on se, että uskontoihin liittyviä tietoja opetetaan Ranskassa vain osana muiden oppiaineiden, kuten historian, opetusta? Ranskassakin on pohdittu sitä, antaako kouluopetus nykyisellään oppilaille tarpeeksi eväitä ymmärtää vaikkapa Louvreen koottujen taideaarteiden merkityksiä. Omista tutkimusintresseistäni käsin kysyn, saavatko oppilaat tarpeeksi eväitä ymmärtää tämän päivän moniuskontoista todellisuutta?

Samaan aikaan on todettava, että suomalaiseen kouluopetukseen kuuluu uskonnon / elämänkatsomustiedon opetus, ja silti meilläkin käydään esimerkiksi juuri islamista keskustelua ajoittain hyvinkin hataralla tietopohjalla ja ymmärryksellä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa islamin ymmärtämistä yhtenäisenä uskontona: Kysymys, ”mitä mieltä muslimit ovat päähuivin käytöstä?”, on mieletön. ”Muslimit” eivät ole siitä mitään yhtä, yhtenäistä mieltä, vaan näkemys riippuu aivan siitä keneltä kysytään.

Näiden, ja muutaman muunkin teeman parissa meni puolituntinen yhdessä hujauksessa. Käy kuuntelemassa, ja kerro mitä pidit!