Etätyöapatia

Tänään Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli etätyöapatiasta. Juttua varten haastateltu tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta määrittelee etätyöapatian tylsistymiseksi etätyöpäivien yksitoikkoisuuteen. Apatialla tarkoitetaan yleisesti välinpitämättömyyden tilaa, johon liittyy esimerkiksi motivaation ja aloitekyvyn puutetta.

Yksi apatiaan johtava tekijä voi artikkelin mukaan olla se, ettemme etätyössä pääse juttelemaan kasvokkain työkavereidemme kanssa. Epävirallinen jutustelu kahvihuoneissa, käytävillä ja kopiokoneen äärellä puuttuvat.

Osalla etätyö ja ylipäätään koronaepidemian tuomat muutokset sekä epävarmuus voivat johtaa myös työuupumukseen, josta olisi tärkeää toipua kesäloman aikana, etenkin kun emme vielä tiedä mitä syksy tuo tullessaan.

Artikkeli nosti minulla pintaan niitä tuntemuksia, joita minulla on viimeisen parin kuukauden aikana ollut. Erittelen niitä seuraavassa hieman tarkemmin.

Tylsistynyt?

Etätyö alkaa tietyssä määrin kieltämättä tulla jo korvista. Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan, että ajoittainen etätyö vaikuttaisi olevan useimpien mielestä hyvä asia. Minusta ainakin on. Nautin etäpäivistä, ja olen tehnyt niitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti viime vuosina. Työhuoneella olen kokenut erityisen haastavaksi keskittyä kirjoittamiseen, ja monituntiset kirjoitussessiot ovat siellä usein jääneet haaveeksi. Kotona näppäimistöni laulaa paljon tehokkaammin.

Mutta että pelkkiä etäpäiviä? Vaikka olenkin nauttinut siitä, että olemme olleet kotona koko perhe ja voineet esimerkiksi lounastaa yhdessä, niin kyllähän tämä on alun erikoisuuden jälkeen muuttunut jo rutiiniksi, ja vietävän tylsäksi. En ole välinpitämätön työtäni kohtaan, ja motivaatio on kunnossa. Aloitekyky minulla on mielestäni kuitenkin laskenut, minkä koen ajoittain hankalaksi.

Erillään muista?

Minulle on kieltämättä hankalaa olla jatkuvasti ja kuukausitolkulla erillään työyhteisöstäni. Tämän hetken tietojen mukaan pääsen työhuoneelle työskentelemään aikaisintaan elokuun alusta alkaen. Koen ne artikkelissakin mainitut epäviralliset jutusteluhetket tärkeänä osana työtäni, ja myös työhyvinvointiani. Parhaat ideat eivät suinkaan aina tule tarkoitusta varten järjestetyssä kokouksessa, vaan monesti myös kesken kahvihuoneessa tapahtuvan rupattelun.

Erillisyyden tunne korostuu minulla siksikin, että aloitin huhtikuun alussa uudessa työssä. En tuntenut tiedekuntaa enkä sen henkilöstöä etukäteen lainkaan, ja nyt melkein kahden kuukauden työskentelyn jälkeen olen edelleen tilanteessa, jossa olen tavannut f2f kaksi työyhteisöni jäsentä.

Luin eilen hyvän artikkelin tiedeviestinnästä. Siinä haastateltiin Helsingin yliopiston pitkäaikaista tiedeviestijää Minna Meriläinen-Tenhua. Hän kertoo jutussa, kuinka aikanaan aloitti Kumpulan kampuksella. Humanistina hänellä oli paljon opittavaa, niin kampuksella tehtävästä tutkimuksesta kuin siellä toimivista ihmisistäkin. Meriläinen-Tenhu kuvaa työsuhteensa alkua seuraavasti:

”Alaan tutustuminen ei onnistu ilman tutustumista ihmisiin. Siis ulos työhuoneesta ja neukkareista. Siirryttyään Kumpulan kampukselle Meriläinen-Tenhu kertoo lähteensä systemaattisesti tutustumaan ihmisiin seminaareihin, kahvihuoneisiin ja tupakkapaikoille.

— Olen lähestynyt uusia ihmisiä ihan sillä, että minä olen Minna, kukas sinä olet ja mitä teet?”

Tuota kohtaa lukiessani minulla nousivat harmin kyyneleet silmiin. Juuri noin minäkin olin ajatellut Viikissä aloittaa! En yksinäni kotisohvalla. Olen toki tutustunut ihmisiin jonkin verran Zoom-palavereiden yhteydessä, mutta odotan kyllä todella paljon sitä aikaa, kun pääsen työhuoneelleni Viikkiin.

Uupunut?

On uupumusta, ja uupumusta. Työuupumusta, josta artikkelissakin varoiteltiin ja johon on syytä puuttua. Ja toisaalta sellaista uupumusta, jonka koen olevan ihan ok. Itse olen ollut lähinnä jälkimmäisellä tavalla uupunut, enkä siten ole huolissani.

Uupumusta minulla tuo ennen muuta se, että tällä hetkellä opettelen niin intensiivisesti uutta. Se on myös tavattoman motivoivaa. Vähän kuin kunnon liikunnan jälkeen voi olla aivan puhki, mutta hyvillä mielin.

Ajoittaista uupumusta tuo kieltämättä myös tuo yhteisön ja kasvokkaisten kontaktien puute, josta yllä kirjoitin. Kyse on kuitenkin yksittäisistä hetkistä, kun tunnen tilanteen erityisen raskaaksi. Tiedän hyvin miksi asiat ovat niin kuin ovat, ja etten ole tilanteessa yksin. Se auttaa kummasti.

Kiitollisuudenkohteita

Minun etätyöapatiaani ja koko tilanteen jaksamista auttaa suuresti se, että mietin aktiivisesti myös kaikkea sitä mikä on hyvin. Tähän loppuun haluankin listata muutaman kiitollisuudenkohteen.

  1. Minulla on työ, josta minulle maksetaan palkkaa. Monella ei koronatilanteen takia enää ole. Kotiympäristöön tylsistyminen ja sosiaalisten kontaktien vähyys ovat näin tarkasteltuina aika pieniä asioita.
  2. En ole työssäni kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja. Asiat ovat vain menneet hyvin eri tavalla kuin toivoin.
  3. Olen pysynyt terveenä, samoin perheeni ja läheiseni.
  4. Etätyöt ja etäkoulu ovat tarkoittaneet sitä, että olen saanut viettää tavallista enemmän aikaa perheeni kanssa. Esimerkiksi yhteiset iltapäivän pienet herkkuhetket aurinkoisella parvekkeella ovat olleet ihania.
  5. Kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin auringonvalo, vehreys ja lintujen sirkutus lisääntyvät.
  6. Emme ole joutuneet eristäytymään sisälle. Minulla on ystäviä ja sukua esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa. Me olemme päässeet helpolla.
IMG_7153
Pirkko tuli seuraksemme parvekkeelle.

 

 

 

Kilometrit mielessä

Koronakevät jatkuu, ja elämään on syntynyt jonkinlainen rytmi. Töistä hoituu nyt selvä enemmistö ennen klo 17, ja koko etätyöskentelevä perhe toimii hienosti yhteen. Ainakaan toistaiseksi emme ole hypelleet toistemme videopuheluiden taustalla yövaatteissa, tai muuta vastaavaa.

Se, että saamme edelleen ulkoilla, on minulle suuri ilo. Huumori olisi varmasti tiukemmassa, jos todella joutuisimme olemaan neljän seinän sisällä. Meillä on ystäviä ja sukua esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa, ja he ovat olleet moneen kertaan mielessä viime viikkoina.

Lämpenevä sää on tarkoittanut meidän perheessämme pyöräilykauden avaamista. Kävin viime viikolla Viikissä hakemassa työkoneeni, ja totesin samalla, että uusi työmatkani on todella kiva pyöräiltäväksi. Nyt kun sitä vielä pääsisi polkemaan…

Johanna ja Lotte
Mieheni piirsi minut fillarini kanssa.

Etätöistä huolimatta polkemista on luvassa. Huomenna pyörähtää käyntiin Koulujen Kilometrikisa, jossa myös lapseni luokka polkee. Aiomme ajaa kilometrejä perheen kanssa yhdessä, sillä pidämme kaikki fillaroinnista. Aikuisten Kilometrikisa alkaa puolestaan toukokuun alussa, ja sitten on minun vuoroni pitää kirjaa ajetuista kilometreistä.

Olen osallistunut Kilometrikisaan muutamia kertoja, ja pitänyt siitä kovasti. Leikkimielinen kisa kannustaa lähtemään ulos raittiiseen ilmaan polkemaan. Jonkinlainen, epämääräinen tavoitekin minulla on, mutta en halua ottaa sitä liian vakavasti.

Erityisesti etätöiden aikaan kisa tulee toimimaan hyvänä motivaattorina nostaa peppu ylös sohvalta ja lähteä ulos liikkumaan. Ja kunhan pääsen aloittamaan työt Viikissä, pyrin fillaroimaan työmatkani mahdollisimman usein. Alkusyksystä sitten nähdään, millaiseksi kilometrimäärä lopulta muodostui.

KotiKonttorilla

Olen ollut tämän viikon etätöissä, kuten moni muukin niin Suomessa kuin maailmalla. Pidän normaalisti mielelläni aina välistä etäpäivän, mutta nyt tilanne on monin tavoin toinen. Seuraavassa muutamia ajatuksiani tästä poikkeuksellisesta tilanteesta.

 

Ahdistus

Minulla ainakin meni muutama päivä koko tämän tilanteen käsittämisessä. Luulisin, etten ole ainoa. En omalla kohdallani erikoisesti pelkää virusta, koska en kuulu riskiryhmiin, mutta en toki sitä halua saada, enkä varsinkaan tietämättäni levittää. Otan siis sosiaalisen eristäytymisen varsin vakavasti, vaikken ihan tynnyriin olekaan vielä siirtynyt elämään.

Koin aluksi aika ahdistavana sen, kun yritin hahmottaa mitä nyt oikein saa tehdä ja mitä ei. Saako lapseni mennä ulos hyppimään hyppynarulla yhden oireettoman ystävän kanssa? Alkaako kotikoulu vaiko ei? Meneekö yliopiston tilat kiinni myös henkilökunnalta? Ohjeita ja neuvoja odotti niin työnantajan kuin valtion taholta, koska en totisesti ole mikään virusasiantuntija.

Nyt minulla on sellainen tunne, että tiedän mitä minulta odotetaan. Tässä tilanteessa on jo paljon helpompaa tehdä töitä. Olen myös tietoisesti vähentänyt uutisten seuraamista. Pidän itseni ajantasalla, mutta en yhtään enempää. Sen sijaan kiinnitän tietoisesti huomiotani siihen, että elämässä on muutakin kuin korona. Elämässä on itse asiassa paljon kaikkea hyvää. Esimerkiksi alkava kevät!

IMG_6920

 

Töitä, kotikoulua, töitä, siivoamista, töitä….

Toistaiseksi minun on ollut hankala saada kunnon rytmiä päiviini. Meillä soi herätyskello puolta tuntia tavallista myöhemmin, koska emme ole aamuihmisiä niin ollenkaan. Työpäivä alkaa kuitenkin aika lailla samaan aikaan kuin tavallisestikin, koska siirtymää työpaikalle ei ole.

Monet ovat neuvoneet tekemään päivälle kunnon aikataulun, mutta jotenkin vierastan sitä. Omat etäpäiväni ovat muutenkin hieman rikkonaisia, kun huolehdin esimerkiksi pyykeistä keskellä päivää. Nyt näitä erilaisia hommia on tavallista enemmän, kun huolehdin osaltani myös lapsen koulunkäynnin sujumisesta ja pidän myös aina välistä hänelle ihan vain seuraa, kun kavereita ei oikein pääse näkemään.

Näinkin asiat sujuvat ihan hyvin. Aamuherätyksistä ja nukkumaanmenoajoista aion pitää kiinni, muuten olen ihan sinut sen kanssa, että työtehtävät teen klo 09 – 22 välisenä aikana, sopivina hetkinä. Kyllä tämä tästä taas normalisoituu ajan myötä.

 

…eikä siinä vielä kaikki

Tälle viikolle, ja itse asiassa ensi viikollekin, osuu myös paljon erilaisten juoksevien asioiden hoitoa. Samalla, kun hoidan tämänhetkisiä työtehtäviäni, valmistaudun jo uusiin. Aloitan nimittäin uusien työtehtävien parissa huhtikuun alussa. Olin jo sopinut perehdytykset sun muut, ja nyt tietenkin kaikki on peruttu ja selvitellään miten asiat hoidetaan etänä. Näihin viikkoihin kuuluu myös verokortin päivittämistä, apurahan päättämistä, erilaisten lomakkeiden täyttämistä, ja todennäköisesti myös vanhan työhuoneen tyhjennys, kun minun on sinne kerran luvallista mennä.

Kaikki on järjestymässä oikein hyvin, mutta täytyy kyllä sanoa, että uuden työn alusta on tulossa jotain ihan muuta kuin etukäteen ajattelin. Myös nykyisten töiden loppuminen tapahtuu toisin, kuin olin suunnitellut. Ensi tiistaina olisin pitänyt työkavereilleni läksiäiset, jotka luonnollisestikin nyt peruuntuvat. Pahus.

 

Piknik keskellä iltapäivää

Työpäiväni ovat tällä hetkellä aika rikkonaisia ja ne myös venyvät, mutta on tässä tilanteessa toisaalta hyviäkin puolia. Voin esimerkiksi pitää aurinkoisen piknik-hetken lapseni kanssa keskellä iltapäivää, myös arkiviikolla. Lapseni pärjää jo hienosti itsekin, mutta yhtäjaksoinen, kahdeksan tunnin työpäivä ei tällä hetkellä ole oikein realistinen. Ei se mitään. Ajoittaisia palavereita lukuunottamatta työtehtäväni eivät ole kovinkaan sidottuja tiettyihin kellonaikoihin.

8a888363-da2a-4dc0-a8bb-f109a81e28c5

 

Valmistakin tulee

Tällä viikolla olen tyytyväinen muun muassa siihen, että olen saanut yhden artikkelin korjaukset kuntoon, sekä kirjoittanut pienen jutun, josta olen erityisen innoissani. Toivon mukaan pääsen pian kertomaan mistä on kyse. Saan myös kirjoitettua oman osioni uskontotieteen sivuilla myöhemmin julkaistavaan kokonaisuuteen. Ehkä siitäkin lisää myöhemmin.

Tähän viikkoon on kuulunut myös erilaisten dokumenttien metsästämistä pitkin Suomea, Argumenta-hankkeemme tapahtumien uudelleensuunnittelua ja paljon muuta. Ihan hyvä työviikko tästä muodostui, kaikesta huolimatta.

Kurkistus tulevaan

Syyskuussa 2018 alkanut, nelikuiseksi kaavailtu Religion and the Digital World -apulaisprofessorin sijaisuuteni jatkuu vielä kevätlukukauden ajan. Näillä näkymin siirryn uskontolukutaitoa käsittelevän post doc -tutkimukseni pariin syksyllä 2019.

Uskontolukutaito on jo nyt kiinteä osa työtehtäviäni, vaikken vielä oman tutkimukseni parissa varsinaisesti työskentelekään. Minulla on työn alla useampi uskontolukutaitoa käsittelevä artikkeli, niin suomeksi kuin englanniksikin. Lisäksi olen mukana työryhmässä, joka sai Suomen Kulttuurirahastolta rahoituksen uskontolukutaitoa käsittelevään Argumenta-hankkeeseen vuosille 2019-2020.

Kevätlukukaudella on luvassa ainakin yhden kirja-arvion ja yhden artikkelin kirjoittaminen, opetusta, yksi tai useampi konferenssi, Argumenta-hankkeen ensimmäinen tutkijatapaaminen, sekä tietenkin oman tutkimuksen edistämistä. Ilolla eteenpäin!