Loma

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas, raskas, mielenkiintoinen, tuloksekas, ajatuksia herättävä ja vaikka mitä. En ala tähän listata onnistumisia ja pettymyksiä sen tarkemmin. Julkaisuja on tullut ulos hyvää tahtia, yksi kirjaprojekti on päättymässä ja uusi on jo alkanut, työpaikkoja on mennyt sivu suun, mielenkiintoisia tapahtumia ollut pitkin vuotta niin Suomessa kuin muuallakin. Ja olihan niitä alpakoitakin. Ei niitä voi jättää mainitsematta.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt paljon mitä haluan (työ)elämältä, ja moni asia on kirkastunut. Olen muuttunut entistä kriittisemmäksi akateemista oravanpyörää kohtaan, ja alkanut vakavasti miettiä miten haluan siinä itse toimia. Vai haluanko ylipäätään. Työt ovat valuneet aivan liikaa mukaan kotiin, minkä olen monesti kokenut omien arvojeni vastaisena. Tälle tilanteelle tulee ensi vuonna muutos, tavalla tai toisella. Sen olen itselleni luvannut.

Odotan kuitenkin uutta vuotta hyvillä mielin. Olen tänä syksynä pyrkinyt huolehtimaan, ettei kevätlukukaudesta tule yhtä raskasta kuin mitä tästä syksystä muotoutui. Luvassa on myös erilaisia tapahtumia, joita odotan paljon. Niistä ensimmäinen on jo tammikuun puolivälissä, kun järjestän yhdessä osaavien kollegojeni kanssa Pyhät Pikselit!-tapahtuman Helsingin Tieteiden yössä.

Nyt aion keskittyä muutaman viikon ajan nukkumiseen, ulkoiluun, saunomiseen, dekkareiden lukemiseen, sekä perheen ja ystävien kanssa ajan viettämiseen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

piparit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s