Helsingin yliopiston uskontotiede täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 50 vuotta ja olen mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa juhlavuoden tapahtumia. Päätimme ottaa varaslähdön jo tänä syksynä ja suunnittelimme kollegani kanssa työhyvinvointitempauksen, joka toteutui tänään.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kutsuimme työpaikan vehreälle sisäpihalle kaksi vierasta tuomaan koko työyhteisölle iloista mieltä ja pientä hengähdystaukoa. Saanko esitellä, Bonita ja Sandra!
On aika mieletöntä, kuinka paljon iloa kaksi karvaista otusta voi ihmisille tuoda. Pihalla kuultiin ihastuneita kiljahduksia, kun ohikulkijat tajusivat ketkä nurmella seisoskelivat. Kännykkäkamerat olivat ahkerassa käytössä, ja kiitoksia riitti. Yliopiston some-tiimikin jalkautui innoissaan paikalle, rahtusen ankeaa säätä uhmaten.
Alpakoiden kähäräisellä suloisuudella on myös vakavampi puolensa. Olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota, ja myös puhua, etenkin yliopisto-opiskelijoiden jaksamisesta sekä mielenterveyden häiriöistä. Näihin liittyvät ongelmat ovat todellisuutta huomattavan suurelle osalle niin perustutkinto- kuin jatko-opiskelijoitakin. Myös henkilökunnan jaksaminen ja hyvinvointi on ollut koetuksella esimerkiksi viime vuosien suurten muutosten myötä. Tämä kaikki tulisi mielestäni ottaa vakavasti, ja ratkaisuja etsittävä aktiivisesti.
Voisivatko eläimet olla tässä tilanteessa avuksi? Olen viime aikoina lukenut paljon juttuja siitä, kuinka eläimet auttavat erilaisissa pelottavissa tilanteissa, lievittävät stressiä, auttavat erityislapsia ja ilahduttavat dementikkoja. Niin koiria, hevosia kuin alpakoitakin on koulutettu osaaviksi terapiaeläimiksi, ja eläin-avusteisesta toiminnasta tehdään tutkimusta.
Helsingin yliopistolla ei ole luvallista ottaa esimerkiksi omaa koiraa työhuoneelle mukaan, mutta voisiko meilläkin olla Jyväskylän yliopiston tapaan luki- ja kaverikoiratoimintaa? Eläinten läsnäolo, tavalla tai toisella, ei tietenkään ratko kaikkia haasteita että simsalabim vain, mutta ne voisivat lisätä pehmeyttä ja inhimillisyyttä monin tavoin aika suorituskeskeisessä yliopistomaailmassa.
Tänään näin niin iloisia ilmeitä ja kuulin niin tyytyväisiä kommentteja, että uskon, että tempauksestamme oli oikeasti hyötyä. Pihalla suunniteltiin jo kuka toteuttaa seuraavan tempauksen, ja pohdittiin josko saisimme vieraiksi uudestaan alpakoita, vaiko kenties poneja. Kummatkin kelpaavat, ainakin minulle!
Akateemisen pätkätyöläisen päiväkirja 