Olen mukana uskontolukutaitoa käsittelevässä Argumenta-hankkeessa, joka järjestää vuosina 2019-2020 yhteensä seitsemän tapahtumaa ympäri Suomea. Osallistun näihin kaikkiin, mutta Helsingissä pidettäviä tapahtumia olen myös aktiivisesti järjestämässä. Tänä vuonna näitä Helsingin tapahtumia ehti olla kaksi, ja ensi vuonna on tulossa vielä yksi.
Huhtikuussa ja marraskuussa järjestetyt tapahtumat sujuivat hyvin, mutta oikeastihan kulisseissa sattui ja tapahtui. Itse asiassa osa näistä sattumuksista ei jäänyt edes sinne kulisseihin. Millaisia tilanteita olen tänä vuonna ollut ratkomassa?
Tekniikka ei pelaa
Tämä nyt on itsestäänselvyys. Aina on jokin tekninen ongelma. Kuten vaikkapa se, ettei luentosalin uutta konetta ole – yllätys yllätys – vielä asennettu kunnolla ja niinpä se ei toimi. Siitä tilanteesta olikin kiva aloittaa ensimmäisen tapahtuman ensimmäinen päivä. Onneksi työryhmämme jäsenillä on useimmilla oma kone mukana, joten tämä ongelma saatiin ratkottua.
Niinkin voi käydä, ettei salissa edes ole konetta. Tämä kävi meille juuri viime viikolla. Eipä sitten tullut tarkistettua tätäkään etukäteen, koska oletus oli ilman muuta, että kone löytyy. Toista tapahtumaa varten olin kuitenkin varustautunut edellistä paremmin, joten todettuani tilanteen, vetäisin rauhallisesti oman kannettavani repusta esille.
Koneen ohella minulla oli mukana myös adaptereita Macin koneisiin. Ei siis adapteria, ihan yksikössä, vaan adaptereita. Neljä erilaista, jos tarkkoja ollaan. Huhtikuussa nimittäin opimme kantapään kautta, ettei yliopistolla ole valmiina Macin adaptereita. Nyt siis repussani oli tietokone, neljä eri adapteria, koneen laturi, oman kännykkäni laturi ja työpuhelimen laturi. Näillä pärjättiin, ainakin tällä kertaa.
Jumissa oleva tähtivieras
Järjestävän tahon on syytä siirtyä luovaan tilaan, kun käy ilmi, että tapahtuman päävieras on jumissa omalla kotikentällään kuusi tuntia myöhässä olevan lennon takia. Etenkin, jos vieraan olisi tarkoitus puhua Helsingissä jo kolmen tunnin päästä. Tässä tilanteessa tuli kieltämättä pieni hiki, eikä vain minulle vaan parille muullekin järjestäjälle, etenkin kun samaan aikaan kun tätä tilannetta ratkottiin, oli itse tapahtuma jo käynnissä.
Eihän siinä auttanut kuin hengitellä, ja ottaa luovuuden ohella hurtti huumori avuksi. Tähän tilanteeseen liittyi niin puuttuvia adaptereita kuin yhteensopimattomia Skype-versioitakin ja mieleen tuli jo, että taitaa vieraamme puhe jäädä pitämättä. Mutta eihän se jäänyt. Ystävällinen vieraamme suostui pitämään oman esityksensä Skypen kautta lentokentän loungesta, ja me useampi kymmenen osallistujaa keräännyimme yhden MacBook Airin ympärille kuuntelemaan, samalla kun toisen koneen kautta näytettiin esityksen kalvoja.
Loppujen lopuksi tilanteesta tuli varsin onnistunut, ja aika ikimuistoinen. Todella moni tekninen asia petti, mutta saimme kuin saimmekin kuulla vieraamme alustuksen. Seuraavana päivänä, kun viimein tapasimme, saimme kuulla, että esityksestä oli virinnyt hyvä keskustelu myös lentokentän loungessa. Siellä kun olivat muut asiakkaat kuunnelleet mielenkiinnolla professorin pitämää alustusta uskontolukutaidosta!
Siivoushommiin
Puuttuvan koneen ohella törmäsimme viime viikon tapahtumassa tilanteeseen, ettei meille varattua tilaa oltu siivottu. Siinä vaiheessa, myönnettäköön, minulta taisi lipsahtaa ruma sana. Meitä oli kaksi katsomassa tilan kuntoon, ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, mutta tuntui kyllä hölmöltä ruveta kiireen keskellä laittamaan tuoleja paikoilleen ja siivomaan muiden nenäliinoja, mukeja ja vaatteita (!) pois pöydiltä. No, nytpähän sitten tiedämme senkin, että kyseinen tila ei ole tavanomaisen siivouksen piirissä ja näin voi todella käydä. Oppia ikä kaikki. Tai jotain.
Sairastumiset, unohdukset ja muut inhimillisyydet
Sairastumisia ja muita henkilökohtaisia esteitä tulee eteen yhtä suurella varmuudella kuin teknisiäkin ongelmia, ja ne ovat osa elämää. Muille syntyneiden esteiden takia olen muun muassa twiitannut kolmelta eri tililtä kahdella eri laitteella samasta tilaisuudesta (ja koettanut samalla muistaa ottaa kuvia ja laskea osallistujamäärää), järjestänyt pikaisesti Skype- ja FaceTime-yhteyksiä, viritellyt koneita ja muuta vastaavaa. Nämä ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, mutta vaativat paikoin nopeaa reagointia, kun poisjäänti voi tulla aika viime hetkessäkin.
Miten muuten tulisi toimia, kun ryhmä henkilöitä kokoustaa Helsingissä, ja yksi osallistujista on FaceTime -yhteydellä mukana puhelimessani? Pidänkö puhelinta kädessäni vai laitanko sen pöydälle? Kuva mukana vaiko ei? Näytänkö kameralla aina sitä henkilöä joka puhuu, ja tarkalleen ottaen millä kädellä, kun niiden käsien pitäisi myös kirjoitella muistiinpanoja, ja twiitata muistutuksia pian alkavista tilaisuuksista? Tällaisiakin olen pohtinut. Onneksi ”langan päässä” oli hyvällä huumorintajulla varustettu kollega, koska hän taisi joutua katselemaan kaikkea mahdollista meidän kasvoistamme katon kautta minun hameenhelmoihini.
Niin, ja unohdimmehan me huhtikuussa antaa osan kiitoslahjoista siinä kun koetimme säätää yhteyttä lentokentälle kuntoon. Se harmitti, mutta keksimme onneksi keinot saada kiitokset perille myös hieman myöhässä.
Ihanan avuliaat ihmiset
Omat kokemukseni tapahtumien järjestämisestä ovat myös toimineet muistutuksena siitä, että kun hommat niin sanotusti pissivät, niistä on turha kiukutella itsekseen, koska apua kyllä löytyy. Yliopistolta löytyy ihania vahtimestareita, hosteja, ja kollegoja, jotka auttavat, kun kauniisti kysyy. Koneita saa lainattua, kuvien ottamisen voi delegoida toiselle, ja aina löytyy jokin ohjelma tai sovellus, joka toimii siinä määrin, että etäyhteys saadaan luotua.
Tapahtumien järjestäminen on ollut hektistä, mielenkiintoista, opettavaista ja kivaa. Olemme saaneet aikaiseksi hyvät tapahtumat, ja voimme olla niiden suhteen tyytyväisin mielin. Nämä tässä tekstissä kuvaamani tilanteet ovat tapahtuneet varsin pienimuotoisten tapahtumien järjestelyissä. Millaistakohan olisi olla järjestämässä satojen ja taas satojen osallistujen tapahtumaa?
Akateemisen pätkätyöläisen päiväkirja 