Akateemisen työelämän hyvistä puolista

Olen aiemmissa teksteissäni nostanut esiin useita tekijöitä, jotka tekevät akateemisesta pätkätyöläisyydestä ainakin ajoittain melko raskasta. Eihän tätä kuitenkaan tekisi, ellei niitä hyviäkin puolia olisi. Tänään keskityn muutamiin niistä.

Ihan aluksi, työ on tavattoman mielenkiintoista ja motivoivaa. Tutkijan ja opettajan työ tarkoittaa jatkuvaa uuden oppimista, mikä on uteliaalle ja oppimishaluiselle ihmiselle ihan mahtavaa. Kaiken lisäksi, saan hyvin pitkälle päättää itse mitä tutkin. Toki saatavilla oleva rahoitus voi ohjata tutkimusta jonkin verran, eikä ihan kaikki kiinnostava ole välttämättä tutkimuksellisesti relevanttia, mutta tästä huolimatta saan pitkälti tehdä sitä mitä haluan ja mikä minua vilpittömästi kiinnostaa.

Olen myös siitä onnekas, että ympärilläni on hyvä ja toimiva työyhteisö. Ilman sitä olisin varmastikin jo lyönyt hanskat tiskiin. Viime vuosina olen tehnyt yhä enenevässä määrin yhteistyötä kollegojeni kanssa, niin Katsomusten päätoimittajana kuin yhteisten kirjoitusprojektienkin parissa. Erään kollegan kanssa olemme aloittelemassa paitsi viidennen yhteisen artikkelin kirjoittamista, myös yhteisen kirjan toimitustyötä. Väitöskirjan tekeminen oli paljolti yksin puurtamista, ja nyt nautin erilaisista yhteistyökuvioista suuresti.

person gather hand and foot in center
Photo by Pixabay on Pexels.com

Myös ajankäyttöön liittyy eräs seikka, josta nautin työssäni suuresti, ja se on vapaus. Opetus on pidettävä ajallaan, ja kokousten aikatauluissa pysyttävä, mutta etenkin näin apurahatutkijana saan muuten mennä ja tulla miten haluan. Normaali työpäiväni on noin 9-17, mutta aloitan työt usein kotona ja olen työhuoneella vasta kymmenen aikaan. Itse asiassa usein myös päätän työpäiväni kotona, ja tulen kotiin jo neljän kieppeillä, jotta lapseni ei joudu olemaan kovin pitkään kotona ilman aikuista.

Tänä viikonloppuna yritän saada hoidettua useita työasioita, koska ensi viikolla aion tehdä paitsi vajaata työpäivää, myös keskittyä lapseni kanssa syysloman viettoon. Ensi viikolla on muuten erään kutkuttavan kivan työhyvinvointitempauksen aika. Siitä sitten seuraavassa postauksessa lisää!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s