Multitaskausta vai monitohelointia

Opin eräältä kollegaltani sanan monitohelointi, jota hän käyttää synonyymina multitaskaamiselle. Monitohelointi on mielestäni kerrassaan mainio sana! Minulle se kuitenkin kertoo ennen muuta tilanteesta, jossa multitaskaaminen on lähtenyt niin sanotusti lapasesta.

Multitaskaamista pidettiin jossain vaiheessa hyvänä taitona, mutta viime aikoina olen nähnyt enemmän juttuja, joissa sitä kritisoidaan. Itse nautin multitaskaamisesta: minusta on kivaa, kun on useampia juttuja kesken, ja hektisyys sopii minulle, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Saan asioita paremmin aikaiseksi, kun on sopiva paine päällä.

Kuvittelin tästä syksystä tulevan varsin rauhallisen. Ajattelin keskittyväni tutkimukseen ja viettäväni pitkiä päiviä niin tutkimuskirjallisuuden kuin tutkimusaineistonkin parissa. Pyh ja pah tässä mitään rauhallisuutta on oikeasti nähty! Hommaa on niin, että välistä on tainnut mennä monitoheloinnin puolelle. Mutta eipä sekään nyt niin vaarallista ole, kunhan huumorintajunsa säilyttää ja saa työt hoidettua riittävän hyvin.

Tänä syksynä olen myös alkanut entistä enemmän opetella delegointia sekä ”ein” sanomista, kuten aiemmin kirjoitin. En varsinaisesti pyri pois multitaskaamisesta, vaan pikemminkin pysyttelemään erossa toheloinnista. Työmäärän on oltava sopivasti aisoissa, että multitaskaaminen toimii, ja on jopa kivaa.

Käyntikortit
Yksi viime viikkojen pikkuprojekteista: Katsomusten käyntikorttien suunnittelu & tilaaminen.

Olen juuri saanut pari artikkelia eteenpäin, ja seuraavana projektina on  kirjoittaa kaksi uutta vielä ennen vuodenvaihdetta, ja samalla aikataululla hioa kolme muuta arvioijien ehdotusten pohjalta kuntoon. Olen polkaissut kollegani kanssa kirjaprojektin käyntiin, ja toisen kollegan kanssa järjestän työhyvinvointitempauksen. Viime vuoden graduseminaarilaiseni palauttavat gradujaan, joita olen arvioimassa. Sitten on muutama Argumenta-hankkeen tapahtuma, Katsomusten toiminnan pyörittäminen ja sen sellaista. Opetuskin alkaa muutaman viikon päästä.

Näistä kaikista, ja vähän muustakin, tulevissa postauksissa. Nyt kuitenkin unten maille sillä toheloinnin välttelyssä pirteys auttaa kummasti.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s