Tieteestä viestiminen: Camilla Ukkosen työkirja

14 heinäkuun, 2023 ~ Johanna Konttori ~ Kommentoi

Pienimuotoinen projektini (tiede)viestintäkirjojen parissa jatkuu. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, aloin tutustua tiedeviestintää ja tieteen yleistajuistamista käsitteleviin teoksiin kehittyäkseni omassa työssäni. Haluan kuitenkin samalla jakaa kirjavinkkejä muillekin postausteni kautta. Näkökulmani on edelleen tutkijan, joka haluaa panostaa (entistä enemmän) tutkimuksestansa viestimiseen.

Tällä kertaa tarkastelussa on Camilla Ukkosen Asiantuntijan oma viestintätyökirja.

Kirja tiiviisti

Kirjoittaja	Camilla Ukkonen
Kirjan nimi	Asiantuntijan oma viestintätyökirja
Kustantaja	Camilla Ukkonen. https://camillaukkonen.fi/asiantuntijan-oma-viestintatyo/
Ilmestymisvuosi	2022
Sivumäärä	128
Yleistä	Helppolukuinen, sisältää runsaasti konkreettisia tehtäviä ja vinkkejä.
Kenelle sopii erityisesti	Tutkijalle, joka haluaa kehittää viestintäänsä konkreettisen tekemisen kautta.

Ja sitten vähän pitemmin

Camilla Ukkonen on erikoistunut tutkimusviestintään. Hän toimii kouluttajana ja vapaana toimittajana, ja on aiemmin työskennellyt muun muassa tiedottajana ja viestintäkonsulttina. Pitkänlinjan viestintäammattilainen siis.

Ukkosen kirjan nimi kertoo olennaisen sen sisällöstä: kysessä on asiantuntijoille (ei ainoastaan tutkijoille) suunnattu kirja, joka sisältää runsaasti tehtäviä. Näitä tehtäviä varten on varattu tyhjiä laatikoita ja kokonaisia sivuja. Lukijaa siis kannustetaan ottamaan kynä käteen ja kirjoittamaan ihan perinteisellä tavalla ajatuksia paperille. Ratkaisu uppoaa ainakin minuun.

Miksi tutkijan kannattaa tarttua Ukkosen työkirjaan? Asiantuntijan oma viestintätyökirja on helppolukuinen ja tiivis mutta kattava teos viestinnästä. Siinä opastetaan niin viestinnän suunnitteluun kuin varsinaisiin viestintätekoihinkin. Plussaa siitä, että myös hissipuheelle ja haastattelulle on omat (lyhyet) alalukunsa. Viestintähän ei ole pelkästään kirjallista.

Työkirjan lukee halutessaan nopeasti läpi, mutta siinä olevien tehtävien parissa voi viettää pitemmänkin tovin. Kirja onkin monikäyttöinen: siitä voi lukea pikaisesti toimivan viestinnän perusperiaatteista, siinä olevia tehtäviä voi käyttää oman viestinnän suunnittelussa ja viestintätekojen toteuttamisessa, ja työkirjan voi myös napata hyllystä ja käyttää siinä olevia tarkistuslistoja ja vinkkejä jo kirjoitetun tekstin hiomiseksi.

Ukkosen työkirja on aivan tavattoman konkreettinen ja siten siitä voi olla suuri apu etenkin sellaisille tutkijoille, joille yleistajuinen tutkimusviestintä tuntuu hankalalta. Työkirja opastaa kädestä pitäen miettimään ja suunnittelemaan mistä asiantuntija haluaa viestiä ja miten. Samoin erilaisiin tekstityyppeihin kuten tiedotteeseen, blogikirjoitukseen ja somepostaukseen annetaan selkeitä ohjeita. Mukana on aina myös hahmottelua auttavia kysymyksiä ja tehtäviä.

Asiantuntijan oma viestintätyökirja sopii hyvin myös listojen ystäville, kuten minulle itselleni. Mukana on erilaisia tarkistuslistoja (esim. s. 58), joiden avulla voi tarkastella oman tekstin toimivuutta. Samoin työkirjassa listataan vaikealukuisen tekstin ominaisuuksia, annetaan esimerkkejä substantiivitaudista ja kapulakielestä. Näitä listoja uskon tulevani käyttämään vielä monet kerrat.

Hyviin vinkkeihin kuuluu myös tekstin ääneen lukeminen. Ellei happi riitä virkkeen loppuun asti, on se liian pitkä. Ääneen lukiessa myös huomaa paremmin tekstin töksähtelyt. Itselläni auttaa jo se, että printtaan vähänkään tärkeämmät tekstit ennen niiden julkaisua tai eteenpäin lähettämistä, sillä näen kirjoitusvirheet paljon paremmin paperilta kuin ruudulta. Diginatiiveilla ei näin ehkä ole, mutta paperiin tottuneena nelikymppisenä tämä taktiikka toimii minulla hyvin. Tämän blogipostaukseni luin ääneen ja kyllä, jouduin lisäilemään pisteitä ja sen myötä isoja alkukirjaimia!

Loppuun vielä sama huomio, jonka esitin myös Tiina Raevaaran oppaaseen liittyen. Kun lukee taitavan kirjoittajan tekstiä, kannattaa tarkkailla myös itse kirjoitustapaa, ei vain sisältöä. Ukkosen teksti soljuu vaivatta eteenpäin ja se on rakennettu lyhyiden virkkeiden, kappaleiden ja lukujen varaan. Kieli on rikasta. Kiinnitin huomiota moniin sanavalintoihin, joita en välttämättä osaisi tai tajuaisi käyttää. Ukkonen kirjoittaa muun muassa kommelluksista, joita työ heittää eteesi (itse en olisi tajunnut käyttää heittää-verbiä), juurevista harjoituksista (en lainkaan osaa käyttää sanaa juureva), ja käytössä jalostuvasta hissipuheesta (olisin varmaan kirjoittanut, että puhe kehittyy tai paranee käytössä). Jäin miettimään, miten kehittäisin omia tekstejäni juuri kielellisen rikkauden näkökulmasta.

Ja ihan loppuun vielä yksi kehu lisää: työkirjan kuvitus on valloittava! Linnea Ukkosen tietoiskutiput ovat paitsi informatiivisia niin myös hyvän tuulen tuojia.

Tieteestä viestiminen: Tiina Raevaaran opas

10 heinäkuun, 202310 heinäkuun, 2023 ~ Johanna Konttori ~ Kommentoi

Kesäisiä, rauhallisia työpäiviä on mukava käyttää lukemiseen ja sen myötä omassa työssä kehittymiseen. Tämä mielessäni aloitin pienimuotoisen projektin, jossa tutustun tiedeviestinnästä kirjoitettuihin oppaisiin ja kirjoitan niistä tänne blogiini. Ajatuksenani on paitsi kehittyä viestijänä niin myös samalla vinkata hyvistä kirjoista muillekin.

Nämä tekstit eivät ole varsinaisia kirja-arvioita, etenkään akateemisessa mielessä. Pyrin pitämään tekstini mahdollisimman tiiviinä. Tarkastelen lukemiani teoksia erityisesti siitä kulmasta, mitä annettavaa niillä on tutkijalle, joka haluaa panostaa oman tutkimuksensa yleistajuistamiseen etenkin kirjallisessa muodossa.

Siirrytäänpä sitten itse asiaan. Tällä kertaa tarkastelussa on Tiina Raevaaran teos Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle.

Kirja tiiviisti

Kirjoittaja	Tiina Raevaara
Kirjan nimi	Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle
Kustantaja	Vastapaino
Ilmestymisvuosi	2016
Sivumäärä	202
Yleistä	Helppolukuinen, kattava, havainnollinen
Kenelle sopii erityisesti	Hyvä perusteos lähes kaikille (paitsi ehkä tieteen yleistajuistamisen konkareille).

Ja sitten vähän pitemmin

Tiina Raevaara on palkittu kirjailija, tiedetoimittaja ja lisäksi perinnöllisyystieteestä väitellyt filosofian tohtori. Tämä on erinomainen lähtökohta tieteen yleistajuistamista käsittelevän kirjoitusoppaan kirjoittamiselle sillä Raevaara todella tietää mistä kirjoittaa, ja kirjoittaa itse erinomaista tekstiä. Kirja on helposti luettava, selkeä ja informatiivinen.

Miksi tutkijan kannattaisi lukea Raevaaran kirja? Ensinnäkin sen monipuolisuuden takia. Kirjassa käsitellään monenlaisia kirjallisia tapoja yleistajuistaa tiedettä (Wikipediasta tiedekirjaan) ja lisäksi pohditaan muun muassa tieteenalojen eroja yleistajuisen tiedeviestinnän näkökulmasta. Pidin myös erittäin paljon siitä, että Raevaara pohtii kaunokirjallisuutta yhtenä tieteen yleistajuistamisen väylänä, ja esimerkiksi huumoria osana tiedeviestintää.

Toinen syy, miksi tutkijan kannattaa tarttua Raevaaran kirjaan on sen konkreettisuus. Kirjassa on mukana esimerkiksi erittäin havainnollinen kohta (s. 84-86), jossa kirjoittaja näyttää kuinka pienet sanat voivat sujuvoittaa tekstiä. Hieman tätä aiemmin (s. 80-82) Raevaaran esimerkki näyttää, miten samasta asiasta kirjoitetaan tutkimusartikkelin tiivistelmässä, tutkijoiden laatimassa tiedotteessa ja Helsingin Sanomien uutisessa. Yleistajuistaminen ja sen merkitys avautuvat lukijalle hyvin. Mukana on myös luku, jossa käsitellään tavalla tai toisella epäonnistunutta tieteen yleistajuistamista.

Kolmanneksi pidin siitä, että kirja tarjoaa varsin lavean kuva tieteen yleistajuistamisesta. Fokuksessa eivät olekaan ainoastaan tutkijat vaan myös esimerkiksi tiedetoimittajat ja heidän työtapansa. Aktiivinen tutkija harvemmin kirjoittaa Helsingin Sanomien tiedeuutisia (ei se toki mahdotonta ole), mutta tutkijalle on hyödyksi ymmärtää sitäkin, miten tiedeuutiset muodostuvat.

Tiina Raevaara opastaa lukijaa tekstissään myös eteenpäin tarjoamalla esimerkkejä onnistuneesta tieteen yleistajuistamisesta sekä hyvistä oppaista ja tutkimuksista. Ajattelin itse tutustua ainakin Mari K. Niemen ja Ville Pitkäsen tutkimukseen Asiantuntijana mediassa, Giulia Endersin kirjaan Suoliston salaisuus sekä kerrassaan mainiolla nimellä varustettuun Katja Bargumin ja Hanna Kokon kirjaan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

Ja vielä yksi syy, miksi suosittelisin Raevaaran kirjaa aivan erityisesti niille tutkijoille, jotka kokevat yleistajuistamisen vaikeaksi: erinomaisesti kirjoitettu teksti. Yleistajuista kirjoittamista oppii myös siten, että aktiivisesti tarkastelee hyvin kirjoitettua tekstiä, ei ainoastaan sen sisältämää sanomaa. Millaisia valintoja kirjoittaja on tehnyt, jotka helpottavat lukemista ja ymmärtämistä? Raevaaran tapauksessa nostaisin esille muun muassa riittävän lyhyet luvut, tietolaatikoiden käytön, ja havainnollistavat esimerkit.

Lopuksi vielä vinkkinä, että kirja toimii myös niin, että luvuista lukee vain osan. Itse luin toki kirjan kokonaisuudessaan, mutta aloitin viimeisestä luvusta ja etenin muutenkin aivan epäjärjestyksessä.

Kirjoitus Dialogi-blogissa

17 marraskuun, 2021 ~ Johanna Konttori ~ Kommentoi

Kirjoitin pitkästä aikaa blogitekstin. Se julkaistiin Tutkitusti-hankkeen Dialogi-blogissa. Tutkitusti tuo yhteen joukon yleistajuisia tiedejulkaisuja, joista yksi on Katsomukset. Olen toiminut Katsomusten päätoimittajana pian neljä vuotta ja kauteni päättyy tämän vuoden lopussa. Oli siis hyvä hetki kirjoittaa hieman ajatuksia siitä, miksi yleistajuisella tiedeviestinnällä on väliä.

Kirjoitukseni pointti kiteytyy sen otsikossa ”Tiede(viestintä) kuuluu kaikille”. Tiedeviestintä kuuluu jokaisen tutkijan työhön, ja tiede puolestaan kuuluu kaikille. Käytännössä tätä ei ole aina ihan yksinkertaista toteuttaa. Siitä(kin) tekstissä muutama lyhyt esimerkki. Perusperiaate on kuitenkin selvä: tiede ja tutkimustulokset eivät voi jäädä pienen porukan omaisuudeksi. Ne kuuluvat kaikille. Tämä on otettava myös viestinnässä huomioon.

Tutkija tavattavissa

21 syyskuun, 2021 ~ Johanna Konttori ~ Kommentoi

Ilmoittauduin tänä syksynä vihdoin ja viimein Tutkija tavattavissa -palveluun. Olen tiennyt tästä palvelusta jo useamman vuoden, ja aktiivisesti suositellut sitä muille niin vanhassa kuin nykyisessäkin työssäni, mutta jostain syystä oma ilmoittautuminen on jäänyt roikkumaan. Ehkä siihen on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaikuttanut se, että en ole enää aktiivisesti tehnyt tutkimusta.

Nyt kuitenkin entinen kollegani oli suositellut minua palveluun, ja sieltä oltiin minuun suoraan yhteydessä. Eihän siinä oikein muuta voinut tehdä kuin ryhdistäytyä, ilmoittautua mukaan ja alkaa suunnitella ensimmäistä vierailua.

Niin, mikä oikein on Tutkija tavattavissa -palvelu? Kyseessä on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä toiminta, jossa eri alojen tutkijat tekevät koulujen pyynnöstä virtuaalivierailuja oppitunneille. Tutkijat pääsevät harjoittelemaan esiintymistä, vuorovaikutustaitoja ja tietenkin kertomaan itselle merkityksellisistä aiheista. Koulut saavat vierailijan yliopistolta ja sen myötä toivottavasti tuoreita näkökulmia ja vaihtelua oppitunneille.

Olen nyt tehnyt kaksi virtuaalista kouluvierailua ja ne ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen puhunut uskontolukutaidosta, medialukutaidosta, uskonnontutkimuksen ajankohtaisista tutkimusaiheista, ja varsin paljon islamista. Oppilaiden kysymykset ovat tärkeässä osassa vierailuja, ja ne ovatkin olleet hyviä ja paikoin haastaviakin. Koska olen opettanut melko vähän pandemia-aikaan, olen huomannut, että mustille neliöille jutteleminen on varsin raskasta. Seuraavalla vierailulla aionkin pyytää, että kaikki laittaisivat kamerat päälle, mikäli vain mahdollista.

Kouluvierailut ovat minusta ennen muuta hyviä mahdollisuuksia viedä tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia yliopiston seinien ulkopuolelle. Vierailut ovat yksi tiedeviestinnän muoto. En niistä itse hae niinkään opetus- tai esiintymiskokemusta, vaan pikemminkin tiedeviestintätaitojeni laajentamista. Vierailut ovat myös toimineet piristävänä lisänä työssäni, johon ei nykyisellään juuri kuulu kontaktia opiskelijoihin. Saa nähdä, vieläkö tälle vuodelle tulee uusia vierailuja.

Kun asiantuntijuus vanhentuu

25 marraskuun, 2020 ~ Johanna Konttori ~ Kommentoi

Muutama viikko sitten minua pyydettiin aamu-televisioon kommentoimaan Ranskan viimeaikaisia terrori-iskuja ja islamiin liittyviä keskusteluja. Aikaa vastata pyyntöön oli vähän, mutta aika nopeasti tiesin kieltäytyväni. Miksi näin? Tiedeviestintä on sydäntäni lähellä enkä sitä paitsi ole koskaan edes ollut televisiossa.

Suurin syy kieltäytymiselleni oli se, että en kokenut olevani paras mahdollinen aiheen asiantuntija. Vaikka ranskalaista yhteiskuntaa edelleen sivusilmällä seuraankin, ei se ole ollut aktiivinen tutkimuskohteeni enää 5-6 vuoteen. Koen, että asiantuntijuuteni on jo alkanut vanhentua.

Asiantuntijuuteni Ranskan suhteen ei ehkä ole enää parhaassa terässään, mutta ei se toki ihan museokunnossakaan ole. Photo by Pixabay on Pexels.com

Mietin sitäkin, että terrorismiin liittyvät kysymykset eivät koskaan ole olleet tutkimuskohteenani ja mikäli keskustelussa painotettaisiin juuri terrorismia, voisin olla heikoilla jäillä osaamiseni kanssa. Toisaalta tiesin, että keskustelussa tultaisiin nostamaan esiin myös ranskalaisten tuntoja ja tunnelmia, enkä niihinkään ole nyt paneutunut.

Niinpä päätin kieltäytyä kohteliaasti kutsusta, ja ehdotin muutamaa muuta tutkijaa, joiden katsoin olevan minua parempia kommentaattoreita näissä kysymyksissä. Katsoin seuraavana päivänä lähetyksen, ja minusta se oli hyvä ja informatiivinen. Lopulta lähetyksessä käsiteltiin sellaisia teemoja, joita olisin omalla osaamisellani pystynyt varsin hyvin ja asiantuntevasti kommentoimaan, mutta tein silti mielestäni oikean ja vastuullisenkin päätöksen.

Väitöksen jälkeisen post doc -kauteni myötä Ranska jäi pienemmälle huomiolle, mutta sen sijaan perehdyin entistä paremmin islamiin Suomessa. Vielä vaihdettuani nykyiseen työhöni maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa olen kirjoittanut kaksi tekstiä liittyen musliminaisten huiveihin ja huntuihin nimenomaan Suomen kontekstissa. Ensimmäinen niistä julkaistiin elokuussa Teologisessa Aikakauskirjassa, ja toinen Politiikasta-verkkojulkaisussa marraskuun alkupuolella. Näiden tekstien suhteen en pysähtynyt miettimään, onko asiantuntijuuteni vanhentunutta. Sitä kylläkin pohdin, riittääkö aikani niiden kirjoittamiseen uuden työn ohella.

Asiantuntijuus ei säily, ellei sitä ylläpidä ja kehitä. Oma työurani on viime vuosina suuntautunut muualle kuin Ranskaan. Jäin tässä yhteydessä miettimään, minkä asiantuntija oikein olen. Taidan olla hieman välitilassa. Toki minulla on vankka osaaminen islamiin Euroopassa liittyvissä kysymyksissä, ja enköhän minä edelleen ole ihan pätevä uskontotieteilijä. Tiedeviestinnän asiantuntijaksi en oikein vielä osaa itseäni kutsua, mutta sellaiseksi haluan kovasti kehittyä. Sitä kohden siis!