Kysyin edellisessä postauksessani, mihin aika kuluu? Keskiviikon ja torstain osalta vastaus on: metodien parissa. Kolmipäiväinen Metodifestivaali järjestettiin Tampereen yliopistolla, ja itse siis osallistuin kahden jälkimmäisen päivän ohjelmaan.
Olen jo muutamaan kertaan maininnut täällä blogissa, että suunnittelen tutkimusaiheeni ja -kenttäni osittaista uudelleensuuntaamista. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että olen nyt syksyllä hakemassa rahoitusta tutkimukselle, jonka aihepiiri liittyisi edelleen uskontolukutaitoon, mutta jonka aineiston keräisin aivan muualta kuin politiikan parista, kuten olen tähän saakka tehnyt.
Suurin suunnittelemani muutos on se, että haluan kerätä oman tutkimusaineiston ja mieluiten lähteä kenttätöihin. Ihan alunperin, siellä 1990-luvun loppupuolella, haaveilin kerääväni graduaineiston Afrikan alkuperäisuskontoihin liittyen. Muutaman mutkan kautta päädyin kuitenkin tutkimaan ranskalaista poliittista keskustelua, ja valmiita, minusta riippumatta syntyneitä tekstiaineistoja.
Jos rehellisiä ollaan – ja minähän olen – ei gradun tai väitöskirjan aineiston kerääminen esimerkiksi haastatteluin olisi tullut kuuloonkaan. Tutkimuksen kannalta se olisi voinut olla järkevääkin, mutta kun minä olin aivan tavattoman ujo vielä tuolloin. Valmiit tekstiaineistot olivat paljon turvallisemman tuntuinen vaihtoehto. Ihminen kuitenkin kasvaa ja muuttuu, ja nyt mieli palaa havainnoimaan, osallistumaan ja haastattelemaan.
Näillä ajatuksilla lähdin Metodifestivaaleille. Osallistuin kahden päivän aikana yhteensä neljään sessioon, ja kävin kuuntelemassa yhden keynote-luennon ja yhden paneelikeskustelun. Tarkoituksenani oli nimenomaan oppia uutta: tutkimushaastattelusta, henkilötietojen keräämisestä, anonymisoinnista. Mukaan tarttui oppia myös laadullisten tutkimusmenetelmien laadukkaasta opettamisesta, mikä olikin mainiota, sillä sovin tällä viikolla opettavani myöhemmin syksyllä juuri laadullisten menetelmien menetelmäkurssin.
Palasin kotiin pää täynnä uutta tietoa ja uusia ideoita. Mukaan pääsi kuitenkin hiipimään myös pieni epävarmuus. Henkilötietoihin liittyvä lainsäädäntö vaikutti monimutkaiselta ja aiheutti lähinnä tunteen, että tavalla tai toisella sen kanssa tulee tyrittyä, vaikka kuinka koettaisi tehdä oikein. Toisaalta, sama tunne minulla on tekijänoikeuslainsäädännön suhteen, ja siltikin opetan ja käytän erilaisia materiaaleja opetuksessani.
Nyt ei auta kuin kehitellä omaa tutkimusideaa eteenpäin ja pohtia, missä määrin mikä / mitkä ovat ne parhaat menetelmät saadakseni vastauksen tutkimuskysymykseeni. Mikäli haastatteluita tarvitaan, niin sitten ei muuta kuin härkää sarvista, ja asioita selvittämään. Ja toisaalta, henkilötietokysymyksiin päätyy myös esimerkiksi kirjallisten kyselyiden kanssa. Tutkimusideani ei oikein toimi valmiilla aineistoilla, joten uuden opettelua on väkisinkin edessä. Ja se on itse asiassa todella motivoivaa, vaikka lakikysymykset vähän jännittävätkin. Onneksi yliopistolla on osaavia kollegoja ja hallintohenkilökuntaa auttamassa.
Entäs se festari-osuus? Metodifestivaali on mielestäni mainiosti nimetty, mutta ainakin minun festarikokemukseni oli kaukana sellaisesta stereotyyppisestä festarimenosta: nautin kyllä erinomaisesta kattauksesta hyviä esiintyjiä, mutta nukuin mukavassa sängyssä hotellissa, join vettä, ja menin aikaisin laskemaan poroja. Varsinainen bilehile :D
Akateemisen pätkätyöläisen päiväkirja 