Uunituore julkaisu

Uusin Yearbook of Muslims in Europe on julkaistu. Kyseessä on vuosikirjan yhdestoista osa. Viimevuotiseen tapaan, Suomen osio on kollegani Teemu Pauhan ja minun kirjoittama. Kirja on huiman kallis, 199 euroa, ja olen enemmän kuin iloinen, että saan sen hyllyyni kirjoittajapalkkiona. Vuosikirja on tähän asti löytynyt Helsingin yliopiston kirjastosta, ja oletan, että myös tämä uusin tulee sinne saataville.

YME on tavattoman hyvä perusteos islamista ja muslimeista Euroopassa. Kirjassa on kaikkiaan 43 maaraporttia, joista kussakin esitellään muun muassa islamin historiaa kyseisessä maassa, keskeisiä muslimijärjestöjä, kuluneen vuoden tärkeimpiä julkisia keskusteluja jne. Olen itse käyttänyt vuosikirjaa apuna niin opetuksessa kuin julkaisuissakin, ja myös suositellut sitä monille hyvänä lähteenä, josta aloittaa aihepiiriin tutustuminen.

Kovin kauaa tässä ei ehdi julkaisusta iloita saati ottaa rennosti, sillä seuraavan YME-raportin deadline kummittelee jo kuukauden päässä :)

Artikkelini uskontolukutaidosta

Tänään julkaistiin Uskonnontutkija-lehdessä artikkelini Uskontolukutaito tutkimuksen kohteena. Diskursiivinen näkökulma. Teen artikkelissa metodologisen avauksen (suomalaiseen) uskontolukutaidon tutkimukseen muovaamalla uskontolukutaidon keskeisen kehittäjän, Adam Dinhamin, tulkintakehikon diskursiiviseen tekstitutkimukseen ja tutkijasta riippumattomasti syntyneen aineiston analyysiin sopivaksi. Yhdistän Dinhamin uskontolukutaidon tulkintakehikkoon diskurssihistoriallisen ja retorisen analyysin elementtejä ja luon oman lähestymistapani, jossa tarkastellaan aineistossa esiintyviä kategorisointeja, asenteita ja argumentaatiostrategioita.

Kevätlukukaudella olen tämän artikkelin lisäksi

* lähettänyt kustantajalle uskontolukutaitoa käsittelevän kokoomateoksen. Olen tuon teoksen kolmas toimittaja, ja yksi kirjoittajista yhteensä kolmessa artikkelissa.

* lähettänyt Suomea käsittelevän maakatsauksen Yearbook of Muslims in Europe -teokseen. Olen kirjoittanut katsauksen yhdessä kollegani kanssa. Kirja julkaistaan loppuvuodesta.

* kirjoittanut kaksi kirja-arviota, joista toinen on jo julkaistu. Kolmannen arvion kirjoitan loman aikana.

* sopinut mielenkiintoisesta teemanumerosta suomalaisen tieteellisen julkaisun kanssa.

Nyt hyvillä mielin lomalle!

macro photography of black sunglasses on sand
Photo by Ylanite Koppens on Pexels.com

Uusi kirja-arvio

Teologisen Aikakauskirjan uusimmassa numerossa 2/2019 on kirja-arvioni Anabel Ingen kirjasta The Making of a Salafi Woman (2016). Salafismi on konservatiivinen islamin suuntaus, ja kirjassaan Inge kuvaa Lontoossa salafinaisten parissa tekemänsä kenttätyön tuloksia. Kiinnostavaa on muun muassa se, kuinka naiset pyrkivät noudattamaan salafismin tiukkoja ja tarkkoja sääntöjä, mutta käytännössä tekevät usein erilaisia kompromisseja. Lämmin lukusuositus!

Ensimmäinen Argumenta-tapaaminen

Järjestimme ensimmäisen tutkijatapaamisen Argumenta-hankkeemme ”Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa” tiimoilta Helsingissä 16. – 17.4.2019. Tapaamisen teemana oli ”Tämän päivän lukutaidot” ja kansainvälisenä vieraanamme oli professori Adam Dinham Iso-Britanniasta.

Tapaaminen antoi ainakin minulle paljon uusia eväitä uskontolukutaito-käsitteen käyttämiseen omassa tutkimuksessani, mikä hyödytti suuresti uskontolukutaitoa käsittelevää artikkeliani, jota juuri kirjoitan. Artikkeli ilmestyy toivon mukaan alkukesästä.

Osana tapaamista järjestimme myös kaikille avoimen keskustelutilaisuuden uskontolukutaidosta ja sen tarpeesta. Keskustelutilaisuuden puhujina olivat professorit Adam Dinham, Martin Ubani ja Tuula Sakaranaho, ja itse toimin keskustelutilaisuuden vetäjänä. Jos sinua kiinnostaa kuulla tarkemmin uskontolukutaidosta, kannattaa ehdottomasti katsoa keskustelutilaisuuden tallenne.