Apurahalla työskennellessä on luvallista tehdä 25% työajasta jotain muuta kuin sitä, mihin apurahan on saanut. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa tutkimuksen ohelle ennen muuta opetustehtäviä, joita olen jo sopinut jonkin verran tälle lukuvuodelle.

Tänään kuitenkin kieltäydyin kahdesta uudesta opetustehtävästä. Toisen olisin saanut, toinen oli mahdollinen. Kumpaankin sanoin, etten ole käytettävissä.

Kirpaisi se ensin. Rakastan opettamista, ja hyvin harvoin olen tarjotuista opetustehtävistä kieltäytynyt. Mieluummin olen sitten nipistänyt aikaa muualta.

Akateeminen pätkätyöläisyys on omanlaistansa freelance-hommaa. Myös apurahalla. Töistä kieltäytyminen on vaikeaa, koska entäs jos ei enää pyydetäkään? Ja se, että nimenomaan pyydetään, hivelee itsetuntoa. Hommat on siis aiemmin tullut hoidettua hyvin. Pitäisikö kuitenkin suostua?

Olen viime vuosina panostanut paljon itsetuntemukseni parantamiseen. Yksi asia ainakin on selvä: olen kova tyttö haalimaan itselleni hommia. Olen auttamattoman innostuva, ja kiinnostunut monenlaisesta. Olen myös kova tekemään töitä. Etenkin kun puhutaan työtehtävistä, joista sydämeni pohjasta pidän. Nämä ovat positiivisia piirteitä, kunhan osaa pitää työmääränsä kurissa. Ja sitä minä en oikein aina osaa.

Kesällä mietin näitä asioita ja totesin, että minun on syytä paitsi tarkistaa työmääriäni, niin myös nauttia siitä, että apurahan turvin voin vuoden ajan keskittyä ennen muuta tutkimukseen. Olen alkanut vaalia vapaa-aikaani entistä tarkemmin, enkä lähde enää ihan kaikkeen mukaan enkä ota vastaan jokaista tarjottua työtehtävää, vaikka ne olisivat kuinka kiinnostavia tahansa. Tässä kaikessa on vielä opeteltavaa, mutta koen olevani oikealla tiellä.