Selkokieltä viestintään

Näin jossain vaiheessa kesää mainoksen verkkoseminaarista, jossa käsiteltäisiin selkokieltä viestinnässä. Ilmoitus pisti välittömästi silmääni kahdesta syystä. Ensinnäkin, koska viestintä on nykyään entistä suurempi osa työnkuvaani, ja toiseksi, koska tunsin kyllä termin selkokieli, mutta en siitä paljoakaan tiennyt.

Keskiviikkona 12.8.2020 pidetty ”Selkokieltä viestintään! Kieltä pitää ja voi yksinkertaistaa” -seminaari osoittautui minulle hyödylliseksi ja suorastaan silmiä avaavaksi tilaisuudeksi. Miksi näin? Tiivistän saamani opin kolmeen pointtiin.

1. Suomen väestöstä 11-14 % tarvitsee selkokieltä

Heti seminaarin alussa minut ravisteltiin hereille, kun kuulin, että jopa 14 % Suomen väestöstä tarvitsee selkokieltä. Ruotsinkielisten kohdalla prosentti on noin 10. Tämä on huomattavasti suurempi määrä kuin olin koskaan ajatellut. Tosin ehkäpä ongelma on siinä, etten ollut ajatellut riittävästi. Selkokieltä tarvitsevat muun muassa kieltä vielä heikosti osaavat maahanmuuttajat, eri tavoin vammautuneet ihmiset, sekä monet vanhukset. Kyllähän tästä saadaan kokoon iso joukko ihmisiä.

Selkokieli ei olekaan mikään marginaali-ilmiö, vaan selvästi asia, joka viestijän on syytä tuntea. Höristin siis korviani: nyt on syytä kuunnella.

2. Selkokieli ei ole sama asia kuin yleiskieli

Syystä tahi toisesta olin ajatellut, että hyvä yleiskieli on se, jolla pärjää myös ihmisten kanssa, joilla on haasteita kielen suhteen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yleiskieli on monelle Suomessa asuvalle yksinkertaisesti liian vaikeaa.

Selkokieli on eri asia kuin yleiskieli. Siinä mukautetaan niin sisältöä, sanastoa kuin rakennettakin. Asioita voi esimerkiksi jakaa kohtiin, vaikkapa kolmeen pointtiin entisen pääministerimme tapaan (joskaan en tiedä onko hänellä selkokieli mielessään). Virkkeiden lyhyys, konkreettisuus ja havainnollisuus auttavat tekstin selkokielistämisessä. Ja lienee sanomattakin selvää, että sivistyssanat, ammattitermit tai kapulakieli eivät kuulu selkokieleen.

Seminaarissa esitettiin monia esimerkkejä. Esimerkiksi  ”Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus” ei ole paras mahdollinen otsikko, siinä missä ”Koronaviruksen tarttuminen” on huomattavasti selkeämpi. ”Hanki uuteen kotiin kotivakuutus” kuulosti minun korvaani ilmauksena hyvältä, mutta sanakirjaa tarvitseva ei löydä verbiä ”hanki”. Siksi ilmaus ”Uuteen asuntoon kannattaa hankkia kotivakuutus” on toimivampi tapa ilmaista sama asia, sillä verbit ovat perusmuodossaan.

pexels-photo-4440721.jpeg
Photo by Ian Panelo on Pexels.com

Myös kulttuurisidonnaiset ilmaisut voivat aiheuttaa ongelmia. Kun Suomessa puhutaan kevätjuhlasta, on monille selvä, että kyseessä on kouluvuoden päättävä tilaisuus. Tämä kuitenkin vaatii kulttuurista pääomaa, jota kaikilla ei (vielä) ole.

3. Selkokieli on sekä kirjoitettua että puhuttua kieltä

Se vähä, mitä selkokielestä ennen verkkoseminaaria tiesin, sai minut ajattelemaan, että selkokieli on ennen muuta kirjoitettua kieltä. Kuitenkin myös puhuttua selkokieltä tarvitaan, samoin kuin sen tutkimusta. Puhuttu selkokieli lienee vaikeampaa kuin kirjallinen, sillä puhuessa on vaikeampi hioa ilmaisuja ja etsiä parasta mahdollista tapaa ilmaista jokin asia.

Puhuttua selkokieltä ei ole vielä tutkittu paljon, ja sen merkitys on huomattu muutenkin kirjallista selkokieltä myöhemmin. Suomessa myös selkoruotsi, lätt svenska, on vielä varsin vähän tutkittu aihe. Työtä on ilmeisesti tehtävänä muillakin kuin minulla.

Helsingin yliopiston arvoihin kuuluu näkemys siitä, että tiede kuuluu kaikille. Tämän allekirjoitan täydestä sydämestä. Silloin tiede kuuluu myös heille, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat selkokieltä. Seminaarin myötä minussa heräsi kiinnostus tutustua selkokieleen enemmänkin, sillä opittavaa on selvästi paljon. Samalla jäin miettimään, miten ottaa selkokielisyysasiat huomioon tiedeviestinnässä? Vielä minulla ei ole tähän vastausta, mutta pyrin paneutumaan asiaan lähiaikoina.

Lisäys 19.8.2020: Selkokieltä viestintään! -seminaarin tallenne löytyy täältä vuoden 2020 loppuun asti.

 

 

 

 

 

Virtuaalitodellisuus opetuskäytössä

Viime viikkojen aikana tämän akateemisen pätkätyöläisen elämään on kuulunut monen muun asian ohella sukeltelua virtuaalimaailmoihin.

 

Pyhät Pikselit!

Kaksi viikkoa sitten järjestimme Katsomusten porukalla Pyhät Pikselit! -tapahtuman, joka oli osa Tieteiden yötä. Tapahtumassa kävijät pääsivät tutustumaan vr-lasien kautta Australian aboriginaalien pyhään vuoreen Uluruun, Pariisin Notre Dame -katedraaliin, Dubaissa sijaitsevaan moskeijaan, Mount Everestin rinteillä sijaitsevaan buddhalaiseen luostariin, sekä Japanissa sijaitsevaan buddhalaiseen temppeliin.

low angle photo of notre dame
Photo by Paul Deetman on Pexels.com

Kiinnostus tilaisuuttamme kohtaan osoittautui ilahduttavan suureksi, ja kolmien lasien luo oli jatkuvasti jonoa. Paikalla oli useita (uskonnon)opettajia ja tilaisuudessa ja sen jälkeen virisikin keskustelua siitä, miten vr-sisältöjä voisi tuoda osaksi opetusta.

 

Virtuaalivierailuja meillä ja muualla

Suhtaudun positiivisesti virtuaalitodellisuuden sisältöjen opetuskäyttöön. Näen vr-sisällön valokuvan ja videon jatkeena, ja mahdollisuutena tuoda opetukseen lisää kokemuksellisia sisältöjä. Kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin ei ole mahdollista mennä ns. oikeasti. Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemuksen vaikkapa Ulurulla vierailusta niin todenmukaisena, kuin se nykypäivänä on mahdollista ilman kymmenien tuntien hintavaa ja luontoa kuluttavaa matkustamista. Mekkaan puolestaan ei ole asiaa kuin muslimeilla, mutta sieltäkin on olemassa vr-sisältöä

Uskonnonopetuksessa virtuaalivierailuja voisi tehdä juuri eri uskontojen pyhille paikoille, sekä erilaisiin uskonnollisiin seremonioihin. Väittäisin, että virtuaalinen vierailu esimerkiksi hindutemppeliin syventää lukemalla opittua tietoa ja jättää mahdollisesti myös paremman muistijäljen. Taidolla tehty sisältö antaa hyvän kuvan pyhän paikan väreistä, materiaaleista, tilasta ja tunnelmasta. Hajut ja kosketus jäävät kokematta, mutta kokemus on vaikuttava ilman niitäkin.

close up photography hindu deity
Photo by Artem Beliaikin on Pexels.com

Joissain yhteyksissä minulle on todettu, että eihän virtuaalivierailu ole aito osallistumisen muoto, eikä esimerkiksi pyhää voi kokea virtuaalisesti. Mutta tarvitseeko sitä yrittääkään? Opetuskäytössä ei ole kyse uskonnollisen kokemuksen hakemisesta vaan tiedon ja ymmärryksen lisäämisestä. Virtuaalitodellisuus tarjoaa tähän yhden tavan lisää.

Virtuaalitodellisuus lisäisi kokemuksellisuutta monessa muussakin oppiaineessa kuin uskonnossa. Biologian ja maantiedon tunneilla voisi vierailla sademetsässä tarkastelemassa kasvien kerroksellisuutta, yhteiskuntaopin tunnilla puolestaan eduskuntatalossa tai vaikkapa YK:n päämajassa. Kuvaamataidon tunnilla voisi olla mahdollisuus ihailla taidetta maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa. Kaikki tämä tulee entistä paremmin mahdolliseksi teknologian ja sisältöjen kehittyessä kiivasta tahtia.

 

Laadulla on väliä

Olen tutustunut erilaisiin vr-laseihin noin kolmen vuoden ajan, ja jos jotain on käynyt selväksi, niin se, että laatuun kannattaa panostaa. Meillä oli Pyhät Pikselit -tapahtumassa käytössä kahdet suomalaisen Varjon lasit, jotka ovat tällä hetkellä maailman tarkimmat. Laseja ei kuitenkaan ole tarkoitettu niinkään kuluttajamarkkinoille kuin yrityskäyttöön, mikä näkyy niin hinnassa kuin sisältöjä pyörittävän tietokoneen tehovaatimuksissakin. Mutta voi pojat, kun kuva on tarkka! Näillä laseilla todella sukeltaa toiseen maailmaan.

Lisäksi meillä oli käytössä Oculuksen Quest -lasit. Niissä näyttö ei ole yhtä tarkka kuin Varjon laseissa, minkä näki esimerkiksi Ulurun laitamilla olevien puiden lehtien värinänä. Näyttö on kuitenkin hyvä, ja näilläkin laseilla syntyy tunne siitä, että on siirtynyt toiseen paikkaan. Hinta on alle 500 euroa, ja erillistä tietokonetta ei tarvita.  Kerrassaan mainio laite vähän vähemmän tekniselle käyttäjälle, ja helppokäyttöinen esimerkiksi juuri yleisötilaisuuksissa.

(Mainittakoon, kun hinnoista kirjoitin, että saimme laitteet lainaksi, emmekä maksaneet niistä mitään.)

sky woman clouds girl
Photo by Bradley Hook on Pexels.com

Viime viikolla kokeilin Educa-messuilla Samsungin Gear VR -laseja, jotka tarvitsevat toimiakseen Samsungin puhelimen. Myös nämä lasit olivat helppokäyttöiset ja kevyet, mutta näkökenttä oli niissä huomattavasti rajallisemman tuntuinen kuin edellä mainituissa laseissa, eikä samanlaista toiseen paikkaan sukeltamisen tunnetta syntynyt. Koin tarkkailevani syyrialaista pakolaisleiriä, en olevani siellä.

Laitteella on siis väliä, sanoisin, niin yleisötilaisuuksissa kuin opetustilanteissakin. Laitteen täytyy olla riittävän helppokäyttöinen, jotta aika ei mene tekniikan kanssa säheltämiseen. Samaan aikaan laitteen tulee mielestäni olla niin laadukas, että se todella antaa lisäarvoa, eikä käyttö muistuta television lähikatselua.

Samaan aikaan täytyy muistaa, että myös sisältöjä on monenlaisia. Tämä kävi tuskallisen selväksi etsiessämme sopivia materiaaleja pyhien paikkojen esittelyyn. Osa kuvista ja videoista oli kuvattu huonolla laadulla, osa erikoisesta kuvakulmasta. Lintuperspektiivi ei auta, jos pyrkii tarjoamaan kokemuksen paikanpäällä olemisesta ja osallistumisesta. Lopulta päädyimme näyttämään sisältöjä, luvan kanssa, kahdelta kaupalliselta verkkosivustolta, ja lisäksi saimme käyttöömme Varjon demoja varten kuvattua materiaalia.

 

Ryntäys vr-lasiostoksille?

Mitä koulujen kannattaisi tehdä tällä hetkellä? Jos itse olisin päättämässä koulun taloudesta, harkitsisin yksien tai kaksien lasien hankkimista koululle. Vaikka vr-sisällöt olisivat aktiivisemminkin käytössä, en ainakaan vielä näe syytä hankkia kouluun isoa määrää laseja. Kehitys menee kovaa vauhtia eteenpäin ja vaarana on, että tänään hankittu teknologia on monin tavoin vanhentunutta jo vuoden, kahden jälkeen. Lisäksi, ei koko luokan oppilailla tarvitse olla laseja samaan aikaan päässään. Niitä voidaan kokeilla vuorotellen.

Lasien avulla oppilaita voi tutustuttaa uuteen teknologiaan, ja ne voivat myös toimia yhtenä mediakasvatuksen apuvälineenä. Etenkin uteliaille, kehittämishaluisille opettajille lasit voivat olla mielekäs virike oman opetuksen kehittämiselle. Mikään oikotie onneen ne eivät kuitenkaan ole, vaan yksi opetuksen mahdollinen työkalu monen muun joukossa.

 

 

 

 

Tapahtumaviikot

Tämä ja seuraava viikko tulevat olemaan erilaisia tapahtumia täynnä.

Tänään olin aamulla Radio Dein aamuohjelman vieraana puhumassa uskontolukutaidosta. En ollut vähään aikaan ollut suorassa lähetyksessä, mutta yllättävän pienellä jännittämisellä selvisin. Puhuimme muun muassa siitä, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan tietoa paitsi omasta niin myös muiden katsomuksista, ja koulun rooli on tässä tärkeä. Puhuimme myös aika paljon Ranskasta. Aina silloin tällöin näkee esitettävän toiveen, että ns. Ranskan malli uskonnon ja valtion suhteesta tuotaisiin Suomeenkin. Tässä ei kuitenkaan huomioida sitä, että eri maiden mallit ovat syntyneet ja kehittyneet ajan saatossa, tietyissä historiallisissa konteksteissa. Ranskalainen ymmärrys uskonnon ja valtion suhteesta ei olekaan noin vain siirrettävissä Suomeen.

Ylihuomenna pidetään Katsomusten järjestämä Tieteiden yön tapahtuma Pyhät Pikselit! Järjestelyt ovat hyvällä tolalla, mutta huomaan itselläni pientä jännitystä. Onneksi tilaisuutta on järjestämässä kanssani joukko osaavia kollegoja sekä pari teknistä velhoa. Luvassa on siis vierailuja pyhiin paikkoihin virtuaalilasien kautta. Pääsemme muun muassa buddhalaiseen luostariin ja Australian aboriginaalien pyhän vuoren, Ulurun, äärelle. Tilaisuuden taustalla on halu pohtia vr-sisältöjen tuomia mahdollisuuksia niin opetuskäytössä kuin uskontolukutaidon edistämisessäkin.

Ensi viikon alussa lähden ensin Ouluun tapaamaan hyvää ystävääni, ja sieltä jatkan Rovaniemelle Argumenta-hankkeemme kaksipäiväiseen tapahtumaan. Tällä kertaa teemana on ”Uskonto eri tieteenalojen tutkimuskohteena”, ja luvassa on tuttuun tapaan tiivistä työskentelyä, inspiroivia alustuksia, ja varmasti myös uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvällä tuurilla näen myös lunta; täällä Helsingissä sitä ei juuri ole tähän mennessä ollut.

Ensi viikon päättää opetusalan suurtapahtuma Educa, jossa vierailen nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa luvassa on edellisistä poikkeava vierailu, sillä olen messuilla myös töissä. Niin Katsomukset kuin Argumenta-hankkeemmekin ovat esillä Uskonnonopetus.fi:n ständillä, ja olen esittelemässä näitä ja muutamaa muuta hanketta perjantaina osan päivästä. Muuten aion perinteiseen tapaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota ja ideoita niin opetustyöhön kuin täydennyskoulutukseenkin. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen messupäivä!

Ensimmäinen Argumenta-tapaaminen

Järjestimme ensimmäisen tutkijatapaamisen Argumenta-hankkeemme ”Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa” tiimoilta Helsingissä 16. – 17.4.2019. Tapaamisen teemana oli ”Tämän päivän lukutaidot” ja kansainvälisenä vieraanamme oli professori Adam Dinham Iso-Britanniasta.

Tapaaminen antoi ainakin minulle paljon uusia eväitä uskontolukutaito-käsitteen käyttämiseen omassa tutkimuksessani, mikä hyödytti suuresti uskontolukutaitoa käsittelevää artikkeliani, jota juuri kirjoitan. Artikkeli ilmestyy toivon mukaan alkukesästä.

Osana tapaamista järjestimme myös kaikille avoimen keskustelutilaisuuden uskontolukutaidosta ja sen tarpeesta. Keskustelutilaisuuden puhujina olivat professorit Adam Dinham, Martin Ubani ja Tuula Sakaranaho, ja itse toimin keskustelutilaisuuden vetäjänä. Jos sinua kiinnostaa kuulla tarkemmin uskontolukutaidosta, kannattaa ehdottomasti katsoa keskustelutilaisuuden tallenne.

Apurahauutisia

Tänään julkistettiin Suomen Kulttuurirahaston apurahapäätökset, ja rahoitusta saaneiden joukossa oli myös Katsomukset.fi-portaali, jonka päätoimittajana toimin. Portaali on osa laajempaa hanketta, jonka tavoitteena on edistää uskontolukutaitoa Suomessa. Mukana on tutkijoita Helsingin, Tampereen, Itä-Suomen sekä Lapin yliopistojen lisäksi myös Donner-instituutista ja Siirtolaisuusinstituutista. Samat henkilöt ovat niin Katsomukset-portaalin, kuin kaksivuotisen Argumenta-hankkeen takana, joka sekin on Kulttuurirahaston tukema.

On ollut hienoa huomata, että tärkeäksi katsomallemme teemalle löytyy myös rahallista tukea, ja siitä on kiittäminen ennen muuta Kulttuurirahastoa. Työ Katsomusten parissa on jo hyvässä vauhdissa, ja Argumenta-hankkeemme ensimmäinen tapahtuma on muutaman kuukauden päästä. Innostava työ on todella mahtava asia!